Sotavangin poika kertoo sotavangin tarinan

Emeritusprofessori Arvo Myllymäki, 75, on (esi)merkillinen eläkeläinen. Eläkkeellä ollessaan hän on kirjoittanut kolme tietokirjaa ja neljä romaania. Hänen uusi historiallinen romaaninsa kertoo Suomeen jatkosodan aikana tuodun sotavangin tarinan (Niin kaukana on ikäväsi maa, Atrain & Nord 2021).

Romaanin nimi tulee Elvi Sinervon runosta Natalia, joka on tuttu laulunakin. Runo on luettavissa kirjan viimeisellä sivulla ja alkaa näin:

Maa vieras on ja kylmä kevät sen.
Natalia,
sua paleltaa.
Niin kaukana on ikäväsi maa…

Kaipuun kohde on Neuvostoliittoon kuulunut Ukraina, sotavangin kotimaa.

Myllymäki on aiemminkin kirjoittanut sotavangeista. Aihe on hänelle läheinen. Hän on ukrainalaisen sotavangin ja kuortanelaisen maalaistalon tyttären avioton lapsi.

Kirjan takakannessa sanotaan, että romaanin henkilöitä ympäröi vahva historiallinen viitekehys. Päähenkilö Hans-Peter Thoma on Ukrainan saksalainen, mutta myös Neuvostoliiton armeijan sotilas, joka otetaan vangiksi. Hän päätyy rengiksi ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, Jepualle.

Tilaa hoitaa sotaleski Birgitta, jonka mies on kaatunut talvisodassa. Sotavanki ja leski rakastuvat. Thoma välttää sodan jälkeen palautuksen Neuvostoliittoon, pakenee Ruotsiin, ja Birgitta seuraa perässä. Pariskunta menestyy hyvin, saa kaksi lasta, mutta Peteriä jäytävät menneisyyden aaveet ja arvet.

Tulkitsen niin, että Myllymäki on kirjoittanut vaihtoehtoisen tarinan omalle henkilöhistorialleen. Hänen ukrainalainen isänsä palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon jo ennen Arvon syntymää.

Sitkeiden tutkimusten jälkeen Myllymäki löysi isänsä Etelä-Siperiasta ja tapasi hänet ensi kerran vuonna 1978 Helsingin rautatieasemalla.

Missä olisi Arvo Myllymäki nyt, jos hänen isänsä olisikin Neuvostoliittoon palauttamisen sijasta onnistunut pakenemaan Ruotsiin? Ehkä ei ainakaan Muoniossa, missä hän nykyisin asuu.

Romaanin yhtenä punaisena lankana kulkee koko ajan Ukraina, tuo kahden kulttuurin rajamaa ja sulatusuuni. Peter miettii, miten arpa on langettanut hänelle kovan osan: hän on ”saksalaisryssä vai oliko se sittenkin ryssänsaksalainen”.

Viime vuosina kovia kokeneessa Ukrainassa on ollut alituinen jännitystila. Myllymäen kirjasta saa historiallista perspektiiviä maan nykytilaan. Peter muistelee menneitä onnen aikoja, jolloin hän eli iloa täynnä olevan lapsuuden Ukrainan sydämessä.

Ruokaa oli runsaasti ja se oli halpaa. Taloudessa puhalsivat liberaalit tuulet. Ilo päättyi lyhyeen, kun suuri rotta, Stalin, astui Ukrainan vilja-aittaan. Lopputulos oli Ukrainan valtava nälänhätä, joka alkoi maatalouden pakkokollektivisoinnin seurauksena:

”Päärotta apulaisineen on syypää miljoonien ihmisten kuolemaan, koska Ukrainan vilja-aittaan ei satoa kertynyt.”

Romaani päättyy Neuvostoliiton romahduksen jälkeiseen aikaan, kun Thoman perhe vierailee Ukrainassa. Kosketus muistojen maahan on Peterille vavahduttava kokemus.

Matkan jälkeen Hans-Peter Thoma tuntee olevansa mies vailla isänmaata ja identiteettiä keskellä ruotsalaista kansankotia. Jäähyväiset Ukrainalle kuulostavat synkiltä ja ovat kuin viesti suoraan tälle ajalle: Hyvästi Ukraina – menetettyjen mahdollisuuksien maa.

Pidän kirjailija Myllymäen pelkistetystä tyylistä. Hän kirjoittaa hyvää asiaproosaa. Siinä ei kikkailla eikä temppuilla.

Ankara arvostelija saattaa löytää romaanista kaunokirjallisia puutteita, mutta sen vahvuudet ovatkin toisaalla.

Myllymäki eläytyy täydellä sydämellä päähenkilöidensä maailmaan, luottaa tarinansa voimaan ja tuntee läpikotaisin asiat, joista kirjoittaa.