Stalin hallitsi pelolla ja terrorilla

Stalin (1878-1953) loi Venäjälle sellaisen pelon ilmapiirin, että se heijastui kaikkialle, myös diktaattoriin itseensä. Ainoa henkilö, johon Stalin luotti, oli hän itse.

Diktaattori uskoi, että viholliset ja petturit parveilivat hänen ympärillään. Poliittinen vainoharhaisuus johti käsittämättömiin murhenäytelmiin, joissa miljoonat ihmiset menettivät henkensä.

Näistä julmuuksista kerrotaan perinpohjin uudessa elämäkerrassa (Oleg V. Hlevnjuk: Stalin – Diktaattorin uusi elämäkerta, Otava 2019). Nyt ilmestynyt on yksi parhaista Stalin-elämäkerroista, joita on julkaistu paljon.

Stalin hallitsi pelolla ja terrorilla sekä Venäjää että lähipiiriään, mistä kirjassa kerrotaan hyytäviä esimerkkejä. Hän tunsi erityistä hengenheimolaisuutta kahta Venäjän tsaaria, Iivana Julmaa ja Pietari Suurta kohtaan.

Kylmän sodan aikana Stalin ylisti Iivana Julmaa siitä, että tämä oli omaksunut kansallisen näkökulman eikä päästänyt ulkomaalaisia maahan. Muuten hyvässä Pietari Suuressa taas oli Stalinin mielestä se heikkous, että hän suhtautui vapaamielisesti ulkomaalaisiin.

Ulkomaisia uhkia vastaan kampanjoitiin Stalinin johdolla jo 1920-luvulla. Sotahysteriaa lietsottiin kansainvälisten kriisien varjolla. Tämähän on tuttua myös nyky-Venäjältä: kuviteltuja tai todellisia ulkomaisia uhkia nähdään kaikkialla.

Diktaattori ei päästänyt lähipiiriään helpolla. Hän oli säälimätön pomo, joka nöyryytti esimerkiksi Molotovia ja Mikojania milloin mistäkin syystä. Joulukuussa 1945 Stalin syytti Molotovia juonittelusta diktaattoria vastaan. Kun järkyttynyt Molotov kuuli syytökset, hän purskahti itkuun.

Molotovin kohtelu oli harmitonta siihen verrattuna, että miljoonat menettivät henkensä. Molotov säilytti paikkansa puolueen johtoelimissä, vaikka menetti ulkoministerin salkkunsa. Stalin pakotti Molotovin myös avioeroon juutalaisesta vaimostaan, joka passitettiin vankilaan.

Neuvostoliiton ylimmät päättäjät olivat jatkuvasti ylimmän pomonsa armoilla ja salaisen poliisin tarkkailussa. Stalin kohteli lähimpiä miehiään kuin lapsia: ”Te olette sokeita kuin pienet kissanpennut. Ilman minua imperialistit kuristaisivat teidät.”

Tragikoominen on kirjan kuvaus Stalinin viimeisistä päivistä. Se kertoo myös pelon ilmapiiristä. Kun diktaattori sai sairauskohtauksen, joka johti myöhemmin kuolemaan, henkivartijat olivat peloissaan eivätkä uskaltaneet mennä Stalinin huoneeseen.

Paikalle hälytettiin neljä puoluepamppua, joista Berija ja Malenkov hiipivät salaa katsomaan mikä on Stalinin tilanne. He pelkäsivät herättävänsä diktaattorin. Malenkovin uudet kengät pitivät narisevaa ääntä, joten hän riisui ne ja pisti kainaloonsa.

Hiipivä kaksikko kuuli Stalinin kuorsaavan kevyesti. He luulivat, että diktaattori vain nukkui. Berija soimasi henkivartijoita turhasta hälytyksestä. Miehet poistuivat hiljaa paikalta tietämättä, että Stalin ei sairauskohtauksesta enää selviäisi.

Historioitsija Hlevnjuk ottaa esille myös Stalinin valtavan suosion nyky-Venäjällä. Syitä suosioon ovat kirjailijan mukaan mm. Neuvostoliiton romahdus, korruptio, köyhyys ja räikeä sosiaalinen eriarvoisuus.

Nykytilaan moni etsii reseptejä kääntämällä katseen stalinistiseen menneisyyteen. Stalinin imperiumin suuruutta hehkutetaan. Historioitsija lopettaakin kirjansa huolestuneeseen kysymyksen: voisiko todella olla niin, että 2000-luvun Venäjä on vaarassa toistaa 1900-luvun virheet?

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu