Suomen Nato-tien yllättävä tasoittaja

Kun loppuunkalutuista suurmiehistä yritetään löytää uusia asioita, voidaan päätyä yllättäviin tuloksiin. Kalle Virtapohja väittää uudessa kirjassaan Tuntematon Paavo Nurmi (Readme 2024), että juoksijalegenda kuului niihin uranuurtajiin, jotka tasoittivat Suomen tietä Naton jäseneksi.

Paavo Nurmen Nato-rooli tuntuu ensin kaukaa haetulta, mutta kun asialla on tohtorismies, ei asiaa voi ohittaa olankohautuksella. On hänellä pointtinsa.

Kirjassaan Virtapohja taustoittaa Nurmen roolia erityisesti Helsingin rakennusbisneksessä. Itse kiinnostuin kuitenkin enemmän Nato-Nurmesta.

Pitkän Nato-polun tasoittaja, kuuluu yhden luvun otsikko. Siinä osoitetaan esimerkein, miten Nurmesta tuli jo varhain Suomen pehmeän diplomatian lähettiläs.

Ensimmäisen kerran Nurmen kansainvälisestä maineesta oli hyötyä, kun Suomen Pankin pääjohtaja Risto Ryti neuvotteli 1920-luvulla suurta valtiolainaa Yhdysvalloista.

Suomi sai Nurmelta apua myös talvisodan ankeina aikoina, kun hän kiersi Taisto Mäen kanssa Yhdysvaltoja pr-kiertueella. Maailmanennätysmies Mäki juoksi, Nurmi toimi valmentajana, huoltajana ja kassamagneettina.

Sotien jälkeen Paavo Nurmella oli merkittävä rooli, kun Suomi väritettiin uudella tavalla Yhdysvaltain ulkopoliittisella kartalla. Käännekohta oli presidentti Kekkosen Washingtonin vierailu 1961. Suomi alkoi kiinnostaa entistä enemmän Yhdysvaltain ulkopolitiikan avainhenkilöitä:

”Suomessa alkoi käydä amerikkalaisdiplomaatteja, jotka halusivat tavata Paavo Nurmen. Siis epävirallista, epäpoliittista ja pehmeää. Ei mitään sellaista, josta Neuvostoliiton olisi tarve jyrähtää.”

Kun varapresidentti Lyndon B. Johnson vieraili Helsingissä syksyllä 1963, hän tapasi Nurmen Kauppatorilla. Myöhemmin samana vuonna Nurmi teki laajan kiertomatkan Yhdysvaltoihin sen jälkeen kun Kennedy oli murhattu ja Johnsonista oli tullut presidentti.

Suomessa ymmärrettiin Nurmen matkan pr-arvo, vaikka Paavo itse suhtautui kylmäkiskoisesti viranomaisten avuntarjouksiin, kuten UM:n Matti Tuovinen kirjoitti: ”Ainakin puhelimessa hän vaikutti sangen haluttomalta olemaan läheisessä yhteistyössä suomalaisten viranomaisten kanssa ja toivoi saavansa olla heiltä rauhassa.”

Tulkiksi Nurmi kuitenkin sai Washingtonin lähetystön nuoren virkailijan Matti Häkkäsen. Matkan kohokohtiin kuului tapaaminen presidentti Johnsonin kanssa Valkoisessa talossa. Nurmen siivellä presidentin luokse pääsivät myös suurlähettiläs Richard Seppälä ja hänen vaimonsa Patricia:

”He olivat olleet siinä vaiheessa jo vuosia Washingtonissa, mutta vasta Paavo Nurmen seurassa heillekin aukesi Valkoisen talon ovi”, Virtapohja tietää.

Suomen Nato-tien alun kukin määrittelee makunsa mukaan. Virtapohja siteeraa Risto Uimosta, jonka mielestä alkupiste oli Hornet-päätös vuonna 1992.

Virtapohja katsoo kauemmaksi. Hänen mielestään Natoon liittyminen oli mahdollista sen pitkän vaelluksen ansiosta, joka alkoi vuonna 1955 Suomen liityttyä YK:n jäseneksi.

”YK:ssa toimiminen oli rohkeinta länsisuunnan aktivismia, jonka puolesta suomalaiset poliitikot saattoivat kansainvälisissä yhteyksissä liputtaa menettämättä täysin luotettavuuttaan Moskovan silmissä ja siten kotimaan politiikassa.”

Tällaisessa ilmapiirissä Paavo Nurmen maineella, Yhdysvaltain-yhteyksillä ja epävirallisella vaikutustyöllä oli aivan erityinen merkitys.

Virtapohja kiteyttää, että Nurmi kuului niihin avainhenkilöihin, joiden ansiosta Suomesta rakentui Yhdysvaltojen korkeimpien päättäjien silmissä läntiseen arvomaailmaan sitoutunut valtio.