Suomen suurin kirjallinen varkaus
Artturi Järviluomaa (1879-1942) on näihin päiviin asti pidetty Pohjalaisia-näytelmän kirjoittajana, vaikka epäilyksiä on esitetty siitä lähtien, kun näytelmä sai kantaesityksensä Kansallisteatterissa 1914.
Kymmenen vuotta myöhemmin Leevi Madetojan säveltämä Pohjalaisia esitettiin ensi kerran Kansallisoopperassa, siis sata vuotta sitten 1924.
Juhlavuoden kunniaksi Pohjalaisia palaa marraskuussa Kansallisoopperaan. Libretto on tehty Artturi Järviluoman näytelmän mukaan, sanotaan oopperan nettisivuilla.
Nyt julkaistussa kirjassa osoitetaan vakuuttavasti, että Järviluoma ei ole Pohjalaisia-näytelmän kirjoittaja (Timo Kallio ym: Pohjalaisia – Kuuluisa kansannäytelmä ja sen kiehtovat syntyvaiheet, BoD 2024).
Kyseessä on kirjan mukaan Suomen suurin kirjallinen varkaus.
Pohjalaisten oikea isä on Alahärmässä syntynyt Anton Kangas (1867-1904), nuorena kuollut aktiivinen kulttuuripersoona, Otto Mannisen ja J. H. Erkon kaveri, yliopisto-opintonsa kesken jättänyt akateeminen pätkätyöläinen.
Anton Kangas kirjoitti alunperin näytelmän Härmäläisiä kotikylänsä nuorisoseuraa varten. Näytelmän roolihahmot, nimet ja tapahtumat liittyvät pääosin Kankaan kotitilaan ja sen naapuriin.
Kangas tunsi Härmänsä, mutta alavutelaisella Järviluomalla ei voinut olla sellaista sisäpiiritietoa, mitä näytelmään sisältyy.
Pohjalaisten vaiheet ovat draamaa jo itsessään – kuin historiallinen kulttuuritrilleri. Timo Kallio luettelee merkkipaaluja näytelmän vaiheilta:
”Nuoren pelimannin tappo Härmänkylässä, Härmäläisiä-käsikirjoituksen päätyminen Kankaalta Järviluomalle, plagiointi, Antti Hilli tunnistamassa Pohjalaisia samaksi kuin Härmäläisiä, Järviluoma valvomassa tekijänoikeuksia Suomen näytelmäkirjailijaliitossa ja kuollut Kangas, joka ei saanut koskaan tietää hengentuotteensa menestyksestä.”
Kangas kuoli tuberkuloosiin vain 36-vuotiaana. Dramaattinen oli myös Järviluoman kuolema. Kun hän palasi yöllä tammikuussa 1942 kotiinsa Helsingin Töölössä, veturi törmäsi häneen kohtalokkain seurauksin.
Miten näytelmä päätyi Järviluomalle?
Todennäköinen selitys on se, että Kangas luovutti käsikirjoituksen Järviluomalle toimiessaan jonkin aikaa tämän kotiopettajana Alavudella. Järviluoma oli jo nuorukaisena innokas teatteriin harrastaja ja Alavuden vapaapalokunnan näyttämön kantavia voimia.
Ehkä Kangas toivoi, että näytelmä voitaisiin esittää Alavudella, kun Härmänkylän projekti oli mennyt myttyyn. Myöhemmin kun Kangas oli kuollut, Järviluoma otti näytelmän uudelleen esille ja omiin nimiinsä, joskin hieman häpeillen.
Kun Pohjalaisten käsikirjoitusta esiteltiin Kansallisteatterin johtokunnalle talvella 1914, tekijää ei kerrottu. Aluksi näytelmän ottamista ohjelmistoon vastustettiin. Vastustajiin kuulunut Juhani Aho hymähteli, ettei näytelmästä mitään kassamagneettia tule. Tuli valtava menestys.
Kantaesitystä edelsi koe-esitys Lapualla, ohjaajan ja Kansallisteatterin silloisen pääjohtajan, Jalmari Lahdensuon, kotikonnuilla. Jo silloin Antti Hilli tunnisti, että näytelmä on sama Anton Kankaan Härmäläisiä, joka oli ollut määrä esittää Härmänkylän nuorisoseuralla.
Hilli ei tuonut asiaa julkisuuteen, koska hän toimi samaan aikaan salaisena jääkärivärvärinä. Hän yritti välttää kaikenlaisia ristiriitoja vaarallisen tehtävänsä vuoksi.
Pohjalaisia on 1900-luvun merkittävin kotimainen näytelmä. Sen asema oli 1950-luvulle asti samankaltainen kuin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan myöhemmin.
Pohjalaisten teema oli tulenarka, kun se esitettiin ensi kerran 1914. Näytelmän tulkittiin vastustavan Venäjän sortotoimia Suomen suuriruhtinaskunnassa.
Pohjalaisia-näytelmän vaikutus näkyy tänäkin päivänä. Päähenkilön mukaan nimettiin Jussi-paita, josta tuli pohjalaisuuden symboli. Sama Jussi komeilee myös Jussi-patsaassa, jolla elokuvantekijöitä on palkittu vuodesta 1944 lähtien.
Kulttuuripiirit ovat yleensä tarkkoja tekijänoikeuksista. Pohjalaisia-näytelmän tapauksessa näin ei ole ollut. Kansallisooppera pitää yhä Artturi Järviluomaa Pohjalaisten kirjoittajana.
Olisi korkea aika antaa Anton Kankaalle se arvo, joka hänelle kuuluu.
Jännä juttu. Mutta kuinka ehdoton on päättelyketju?
Ilmoita asiaton viesti
Wiki tietää kertoa asian näin:
”Kustaa Artturi Järviluoma (vuoteen 1902 Jernström, kirjailijanimi Köpi; 9. elokuuta 1879 Alavus – 31. tammikuuta 1942 Helsinki) oli suomalainen journalisti, elokuvakäsikirjoittaja ja kirjailija. Tunnetuin Järviluoman julkaisema teos on näytelmä Pohjalaisia, jonka on katsottu pääosin perustuvan Anton Kankaan näytelmäkäsikirjoitukseen Härmäläisiä. Teoksen pohjalta Leevi Madetoja sävelsi myöhemmin oopperan.”
Kiinnostavasta blogista tuli mieleen muutaman vuoden takainen keskustelu Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjan ”virikkeistä”.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kirjassa mainitaan ohimennen, että Hella Vuolijoen kuunnelmasarja ja romaani Työmiehen perhe perustunee pitkälti puuseppä Frans Rantasen kadonneisiin käsikirjoituksiin, joita hän oli lähettänyt Yleisradioon 1940-luvulla.
Teoksen tekijäksi ilmoitetaan edelleen pelkästään Wuolijoki, vaikka kirjan mukaan Rantanen olisi syytä mainita ainakin toisena kirjoittajana.
Ilmoita asiaton viesti
Tekijänoikeuksien/immateriaalioi-keuksien vapaaehtoinen jakaminen pelkästään oikeudenmukaisuuden nimissä ei läheskään aina toteudu.
Jos oikein muistan niin Hella Wuolijoen Niskavuoren motiiveja väitetään saadun Wuolijoelle kirjoittaneen henkilön (nainen) kirjeistä ja/tai lähettämistä päiväkirjoista.
En löytänyt ainakaan heti mitään julkaistua tutkimusevidenssiä.
Raja ”oman” ja ”plagioidun” välillä on toisinaan veteen piirretty.
Luova henkilö yhdistelee erilaisia elementtejä ja muokkaa niitä. Uuden taideteoksen määrittely ei ole aina helppoa – sen tietävät tekijänoikeusjuristit.
Ilmoita asiaton viesti
Järviluoman tapauksessa ehkä oikea tapa olisi kutsua häntä Pohjalaisia-näytelmän dramaturgiksi.
Ilmoita asiaton viesti
1900-luvun merkittävin kotimainen näytelmä on kyllä aika paljon sanottu. Ehkä Eeva-Liisa Mannerin Poltetusta oranssista (1968) uskaltaisi niin sanoa.
Ilmoita asiaton viesti
En ole asiantuntija, mutta näin kirjassa väitettiin. Makuja on tietysti moneksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kummatkin näytelmät kuuluvat kotimaiseen parhaimmistoon. Lisäksi yhteistä niillä on se, että kummankin pohjalta on sävelletty korkeatasoinen ooppera.
Siinä missä Pohjalaisia kääntyi opperaksi Leevi Madetojan toimesta, Tauno Marttinen sävelsi Poltetun oranssin pohjalta samannimisen oopperan, joka sai kantaesityksensä televisiossa 1971 ja näyttämöensiesityksensä Suomen Kansallisoopperassa 1975. Teosta pidetään Marttisen parhaana oopperana.
Pohjalaisia kertoo yhteiskunnan muutoksesta ja yhteisöstä ulkoisten tapahtumien kautta, kun Poltettu oranssi on psykologinen, ulkoista sisäisten mielen liikkeiden kautta tarkasteleva.
Ilmoita asiaton viesti
Jonkinlainen samantyyppinen, mutta kuitenkin täysin eri juttu on Arvo Salon Lapualaismorsian ja siihen sisältyvät lainaukset. Tämä oli 60-luvulla aika kuuma tapaus muutenkin ja tämä tekijänoikeusjuttu toi siihen omat mausteensa. Kyse oli siis oikeasti oikeusjutusta.
Wikipedia kertoo sen tiiviisti:
”Vuonna 1967 kapteeni Artturi Vuorimaa nosti Saloa vastaan oikeusjutun. Salo oli lainannut Lapualaisoopperaan muun ohella useita otteita Vuorimaan teoksesta Kolme kuukautta Kosolassa, minkä vuoksi Vuorimaa syytti Saloa tekijänoikeusrikoksesta.
Helsingin raastuvanoikeus hylkäsi Vuorimaan kanteen, mutta Vuorimaa valitti hovioikeuteen, joka tuomitsi Salon sakkoihin ja 2 000 markan korvauksiin Vuorimaalle.
Asia eteni korkeimpaan oikeuteen, joka vapautti Salon sakkorangaistuksesta ja korvauksista. Salon puolustusasianajajana toimi varatuomari Kullervo Kemppinen.”
Mikäli en nyt ihan muista omiani, niin kiistatonta oli että Salo käytti Vuorimaan tekstiä, mutta omana kompositiona, osana itsenäistä teosta, joten ei lopulta rangaistava teko, mutta olisihan ollut asiallista ja reilua mainita tekstin lähde siltä osin kun Vuorimaata oli pelissä. Oliko se muuten niin, että myöhemmin käsiohjelmaan tuli tästä koskeva maininta?
*
No, kävin kirjahyllyllä. Arvo Salo kuvasi prosessin suht tarkasti ”Kirjavat päivät” -muistelmissaan 1986. Selviää mm. että Vuorimaalta otetut tekstit lausui roolihenkilö nimeltä Vuorimaa.
Salo kertoo, että hänen asianajanaan toimi Borenius & Kemppinen, toimisto, joka 1939 oli ajanut Isänmaallisen Kansanliikkeen asiaa ja voitti sisäministerin, Kekkosen, joka oli lakkauttanut koko liikkeen: lakkautti, muttei saanut päätöstä voimaan koska asianajaja tuli väliin.
Kullervo Kemppinen aloitti ammattinsa Pohjanmaalla, hän on Vihtori Kosolan pojan, pitkäaikaisen kansanedustajan ja ministerin Niilo Kosolan ystävä ja asiamies eduskuntavaaleja myöten, mutta yhtään hän ei epäröinyt ottaa ajaakseen minun asiaani. …
Kirjelmän Korkeimmalle oikeudelle laati nero nimeltä Jukka Kemppinen … . Siinä hän osoitti, että se on pelkkää sitaattia koko Lapualaisooppera, koottu Raamatusta, Virsikirjasta, suosituista lauluista, iskulauseista ja sanaparsista, suurimmalta osalta suoraan kansan suusta. Näin onkin, samalla tavalla kuin Seitsemän veljestä”.
Ihan kulttuurihistoriallisista syistä otin näinkin pitkän sitaatin tähän, mutta koskihan se pohjalaisia, pohjalaista vihaa, ja pohjalaista laillisuusmieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka meillä on periaateessa riippumaton oikeuslaitos, tulee ajankohtaan peilaten mieleen, että mahtoikohan korkeimman vapauttavassa päätöksessä olla poliittista mukana?
Tunnettua on myös se, että samainen B&K toimi Salaman Jumalanpilkkaoikeudenkäynnin puolustusasianajajana, Kekkonen sitten armahti 1968 tuomitun kirjailijan.
Olen muuten puhelimessa tunnin verran keskustellut Kullervo Kemppisen kanssa, tosin aivan eri asiasta. Jukka Kemppisen tapasin erään kirjan julkistustilaisuudessa. Erikoinen pala kirjallista lähihistoriaa, Paavo Haavikko -yhteys mukaan lukien.
Ilmoita asiaton viesti
Käväisin Finlexissa katsomassa KKO:n ennakkopäätöksiä. Vuodelta 1971 oleva on käsittääkseni Vuorimaa vs. Salo -keissin päätöslauselma.
Siinä siis todetaan, kuten edellä hieman muistinvaraisesti viittasin se, että vaikka kirjailija on lainannut kohtalaisia pätkiä toisen kirjailijan teoksesta, hän ei kuitenkaan ole ottanut liikaa tekstiä, vaan sen verran kuin tarkoituksensa täyttymiseksi on ollut tarpeen. Ja tarkoitus oli esittää poliittinen vastalause satiirisessa valossa?
Lainaan tähän tuon lauselman:
”KKO:1971-II-44
«Tekijänoikeus»
Tekijänoikeuden kohde
Kirjailijan, joka tarkoituksin saattaa toisesta teoksesta ilmenevä aatteellinen ja yhteiskunnallinen näkemys arvostelun kohteeksi oli lähdeteosta mainitsematta lainannut omaan, uutena ja itsenäisenä pidettävään teokseensa laajahkoja osia mainitusta toisesta teoksesta, ei, huomioon ottaen myös teosten kirjallisen lajin erilaisuus, katsottu ottaneen lainauksia laajemmalti kuin sanottu tarkoitus oli edellyttänyt. Sitä, ettei teoksessa mainittu lähdeteosta, ei lainaamisen tarkoituksen ja lainausten pääasiallisen käyttötavan vuoksi pidetty hyvän tavan vastaisena eikä lainaamista muutoinkaan lähdeteoksen tekijän tekijänoikeutta loukkaavana.
Linkki: https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1971/19710044t?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tekij%C3%A4noikeus%201971
MM-NS”
Mitä tulee KKO:n päätökseen, niin pitäisin sitä yli 50 vuotta sitten tehtynä varsin tasapainoisena ja hyvin perusteltuna, ja se jokseenkin ymmärrykseni mukaan vastaisi nykypäivän oikeudellisia näkemyksiä. Tämä ei estä minua lievästi paheksumasta Saloa siitä, ettei lähdetietoja ole esitetty selkeästi ja johdonmukaisesti näytelmän kirjallisissa ilmenemismuodoissa. Se, että näytelmässä on ”Vuorimaa” -niminen hahmo, joka esittää Vuorimaan tekstiä on, konteksti huomioiden, mielenkiintoinen ja osuva tapa tuoda esiin, kuka esittää mitä.
Olen kirjamessuilla jutellut hieman yli tunnin Jukka Kemppisen kanssa Vaasan Jaakkoosta yms. ja tykkäsin että antoisa kohtaaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän samantyyppisestä asiasta on keskusteltu myös Panu Rajalan Intoilijan yhteydessä. Ks. esim.
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/206903-panu-rajala-intoilee-inhasta/
Ilmoita asiaton viesti
Mikko Niskasen elokuva ”Lapualaismorsian” tietysti kuvasi ”Lapualaisooperan” tekemistä. Arvo Salo mainittiin käsikirjoittajien joukossa; Kalle Holmberg ja Kaj Chydenius esittivät itseään.
Luultavasti Salolle ei tullut mieleen, että tosielämän henkilön omien sanojen käyttö olisi vaatinut enempää selittämistä. Suoraan sanoen en usko, että hän alun perin tajusi Vuorimaan olleen yhä hengissä vuonna 1966.
Ilmoita asiaton viesti
Juu näin. Tosin tekijänoikeudet eivät lakkaa tekijän kuolemaan, ennen kuin määrävuosien jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, tässä tapauksessahan Korkein oikeus tietysti katsoi repliikkien olevan sallittu osa Salon kokonaistaideteosta. Voin kuvitella, että jossain nykynäytelmässä saisi samalla tavoin siteerata poliitikkoja käyttämällä autenttisuuden takaamiseksi heidän kirjoituksiaan.
Mutta ei enempää tästä sivujuonteesta. Kunnianpalautus Anton Kankaalle on paikallaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tulee tarpeettoman pitkästi tekstiä, mutta jatkan vielä tämän, koska aika hyvin kuvaa Salon ajatuksia, Lapualaismorsiamen jälkivanana:
”Minä jouduin lapualaisten vangiksi, sitä kesti neljä vuotta. Suomalaiset fasistit soittelivat, uhkailivat lapsiani iltaisin ja minua öisin kun menin kotiin, muiluttaa luvattiin joka päivä ja murhata joka viikko.
Sitten ilmestyi jostain oikea Artturi Vuorimaa, kunniallisena kansalaisena, nosti oikeusjutun, väitti minun varastaneen hänen ideoitaan.
Se tuntui yhtä absurdilta kuin hänen tekstinsä, minun ideani olivat hänen ideoidensa täysiä vastakohtia, mutta syyttäjät kuten Hyppy-heikki Herlin ottivat tosissaan Vuorimaan väitteet”. (Kirjavat päivät, 318).
Ilmoita asiaton viesti
H*lvatun pohjalaiset. Ruotsiksi oikein, Österbotningar.
Vaikka samanlaisia luupäitä net on Västerbotningarissa. Ensin puukko ja viina, sitten sivistys, no uskonto joka välissä.
”Kuinka te syntiset uskallette tulla tänne Herramme huoneeseen!”.
On vieny aikansa se lakeuden katselu, ja kyllästytty. ( No Ruottissa on se Högäkusten, ohi ajanu ).
Sitä ku tarpeeksi toistetaan sitä ”ominaislaatuisuutta”, siitä pruukaa tulla tapa.Vähän niinku karjalaisista ( vanhemmat, tai isovanhemmat evakossa ).
Ei silti, kaverini tuossa työskenteli Pohojanmaalla poikansa kapakassa, se oli aina se ”Pareeksi”paneminen. Eli jos joku isäntä tarjos rundin pöydälle, seuraavaksi toinen isäntä tarjos konjakit jne.jne. aina enemmän ja ”Pareeta”.
No porukka alko sammuun, ja kyyti odottamassa, niin tarjoilijalle jäi parhaassa tapauksessa pullonverran koskematonta viinaa.
Ilmoita asiaton viesti