Suomen suurin puhallus

Pankinjohtaja Nils Idmanin (1858-1944) pidätys joulukuussa 1912 oli valtakunnallinen sensaatio. Uutinen pysäytti erityisesti Tampereen, missä Idman oli puolijumalan asemassa, kaupungin merkittävin liikemies ja suuri hyväntekijä.

Puhuttiin kansallisonnettomuudesta. Tampereen teatterin näytäntö ja useita tärkeitä kokouksia peruttiin, kun pidätys tuli julki. Aamulehti kirjoitti, että Tampereen liikemaailman keskuudessa ja seurapiireissä vallitsee ”suuri kauhistus ja mielten masennus”.

Pidätyksen jälkeen paljastui suuri puhallus, valtava rikosvyyhti kavalluksia, petoksia ja väärennöksiä. Se on yhä Suomen historian suurin talousrikos.

Yhdyspankin johtaja Nils Idman tuomittiin kaikkiaan 72 rikoksesta 15 vuodeksi kuritushuoneeseen. Hän vapautui vankilasta presidentti Ståhlbergin armahduksen jälkeen vuonna 1920.

Suomea järkyttäneestä rikoksesta Ari Järvelä on kirjoittanut tietokirjan, joka tuo uutta valoa erityisesti Idmanin persoonaan ja hänen perheensä elämään (Idman – Valoa vaiettuun häpeään, Warelia 2021). Järvelä on saanut käyttöönsä Idmanin puolison, Annan, Hollannissa pitkään säilytetyt päiväkirjat.

Järvelä kirjoittaa, että häpeän tumma varjo lankesi koko perheen ja suvun päälle, eikä se ole vieläkään kokonaan hävinnyt.

Idmanin rikosten taloudelliset vaikutukset vastasivat Järvelän mukaan noin yhdeksäsosaa Suomen suuriruhtinaskunnan budjetista tai Yhdyspankin tulosta 2-3 vuoden ajalta. Yhdyspankki ajautui konkurssin partaalle, mutta selviytyi Ruotsista tulleiden tukiostojen avulla.

Merkilliseksi Idmanin toiminnan tekee se, että hän ei itse hyötynyt rikoksistaan. Hyötyjiä olivat pankin asiakkaat, yritykset ja apua pyytäneet ihmiset: ”Hänen teoistaan puuttuivat pahuuden, ahneuden ja itsekkyyden ulottuvuudet”, Järvelä uskoo.

Kolme neljäsosaa Yhdyspankin menettämistä rahoista katosi, koska Idman yritti epätoivoisesti tukea toivottomaan tilanteeseen ajautuneita yrityksiä.

Kuinka se saattoi tapahtua, Idman itse toisteli loputtomiin vankila-aikansa alkupäivinä. Samaa kyseli moni muu eikä Järveläkään pysty antamaan kysymykseen vastausta.

Se tiedetään, että Idman oli pehmeä, hyvää tarkoittava mies – ehkä liian pehmeä kovaan liikemaailmaan. Hän oli mies, joka ei osannut sanoa ei niille, jotka apua anoivat:

”Kaupungin asukkaiden piirissä hän oli vuosia herättänyt luottamusta hyväsydämisenä ja anteliaana auttajana ja lahjoittajana, jonka ovelta yksikään pyytäjä ei lähtenyt tyhjin käsin.”

Omassa kirjelmässään oikeudelle Idman kumosi huhut, joiden mukaan hän olisi kätkenyt kavaltamiaan rahoja: ”Ihmisrakkaus ja siitä johtuva liian suuri avuliaisuus on suurin syy onnettomuuteeni.”

Järvelä tuo kirjassaan inhimillisen näkökulman valtakuntaa järisyttäneeseen rikokseen. Näkökulma tulee suurelta osin Anna Idmanin päiväkirjojen pohjalta.

Anna pysyi miehensä rinnalla loppuun asti, vaikka perheen loiston päivinä hän Hatanpään kartanossa kirjoitti päiväkirjaansa, että hänen avioliittonsa on täysin epäonnistunut: ”Se ei ole ollut onnellinen miltään osin, emmekä ymmärrä emmekä siedä toisiamme.”

Vankilaan joutuneen Nilsin tukemisesta Anna sai tarkoituksen elämälleen. Pariskunnan avioliitosta kasvoi julkisen häpeän keskellä lopulta harvinainen rakkaustarina. Heidän yhteinen matkansa kesti lähes 60 vuotta.

Ari Järvelä on kirjoittanut vaikuttavan teoksen, jonka monipuolinen kuvitus ansaitsee erityiskiitokset.

Kirjailijan myötätunto on Idmanin ja tämän perheen puolella. Järvelä yrittää ymmärtää Nils Idmania Eino Leinon Hymyilevän Apollon hengessä: Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu