Suomen tuntemattomin olympiavoittaja
Yleisradion urheilutoimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle keksivät taannoin nerokkaan idean. He alkoivat kuljeskella tunnettujen urheilijoiden haudoilla ja rupatella heidän elämästään.
Kuolleista syntynyt radiosarja sai iskevän nimen: Kiveen hakatut. Suositun ohjelman pohjalta kaksikko alkoi julkaista myös kirjoja. Ennen joulua ilmestynyt Urheilun alkuja ja loppuja (Kirjapaja) on Kiveen hakatut -sarjan kahdeksas kirja.
Nyt julkaistun teoksen kansikuvaan on valittu jääkiekkoilija Matti Keinonen. Kahdenkymmenen joukkoon mahtuu Jukka Uunilan ja Tapani Ilkan kaltaisia urheilujohtajia, mutta vain yksi nainen – naisten maastohiihdon ensimmäinen olympiavoittaja Lydia Wideman-Lehtonen.
Kirjassa esitellään myös Suomen ehkä tuntemattomin olympiavoittaja Elias Katz (1901-1947), jonka elämä päättyi arabialaisen tarkka-ampujan luotiin Lähi-idässä Gazan brittiarmeijan leirin ulkopuolella.
Katzin traaginen kohtalo tuo mieleen painin olympiavoittajan Lauri Koskelan samankaltaisen lopun. Koskelan elämä päättyi venäläisen tarkka-ampujan luotiin jatkosodan loppuvaiheissa Vuosalmella vain 37-vuotiaana.
Katz voitti olympiakultaa 3000 metrin joukkuekilpailussa Pariisissa 1924 Paavo Nurmen ja Ville Ritolan kanssa ja tuli toiseksi 3000 metrin estejuoksussa Ritolan jälkeen, vaikka kaatui matkan varrella.
Juutalainen Katz muutti myöhemmin ”sionistisista syistä” ensin Berliiniin ja sieltä Hitlerin valtaantulon jälkeen 1933 Palestiinaan. Elantonsa hän ansaitsi muurarina, rakennusmiehenä ja kenttämestarina sekä viimeksi brittijoukkojen palveluksessa elokuvakoneen käyttäjänä.
Elias Katzista piti tulla toukokuussa 1948 itsenäistyneen Israelin urheilevan nuorison esikuva. Hänen oli tarkoitus valmentaa Israelin olympiajoukkuetta Lontoon 1948 kisoihin, joihin Israelia ei lopulta kelpuutettu.
Katz kuuluu siihen harvalukuiseen suomenjuutalaisten joukkoon, joka on menestynyt huippu-urheilussa. Olympiaedustajia Katzin lisäksi on kirjan mukaan ollut kolme: pikajuoksija Hirsh Drisin 1924, pikajuoksija Israel Baran 1952 ja painija Arje Nadbornik 1968.
Kiinnostava yksityiskohta Katzin urheilu-uralla oli hänen muuttonsa 1920 Helsingistä Turkuun Paavo Nurmen seurakaveriksi Turun Urheiluliittoon. Muutto mahdollisti Katzin kehittymisen juoksijana.
Nurmi neuvoi uutta seurakaveriaan valmennusasioissa. Neuvot olivat niin hyviä, että Katz jopa voitti kerran Nurmen eräässä 1500 metrin kilpailussa.
Elias Katzin hauta on Israelissa lähellä Tel Avivia. Viime kesänä hänen hautakiveensä kiinnitettiin olympiarenkaat. Suomesta paikalla oli Kansainvälisen olympiakomitean jäsen Sari Essayah.
Katzin tarinaan jää yhä paljon aukkoja, kuten Teronen ja Vuolle kirjoittavat, ”mutta jo sellaisenaan siinäkin olisi aivan riittävät ainekset vaikka elokuvakäsikirjoitukseen”.
Voidaan tietysti kiistellä loputtomiin, kuka on tuntemattomin olympiavoittaja. Tässä kirjassa esitellään esimerkiksi Tukholman olympialaisissa 1912 painissa kultaa voittanut Kaarlo Koskelo, joka on ainoa suomalainen olympiavoittaja, joka taisteli punaisten puolella sisällissodassa 1918. Hän ei voittanut ainuttakaan Suomen mestaruutta, pakeni Yhdysvaltoihin sodan jälkeen ja ryhtyi liikemieheksi.
Koskelon voittamassa höyhensarjassa paini 38 miestä, joista seitsemän oli suomalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Sodassa (talvi-) sai surmansa myös ainakin Gunnar Höckert, 5000m:n olympiavoittaja vuodelta 1936.
Noihin aikoihinhan kestävyysjuoksun kullat (maratonia lukuun ottamatta) tulivat yleensä Suomeen, oli siellä ketkä hyvänsä edustamassa; vähän sama kuin myöhemmin kenialaisten ja etiopialaisten kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
”Talvi- ja jatkosodassa kaatui noin kolmekymmentä suomalaista olympiaurheilijaa, joukossa kolme olympiavoittajaa ja muutama muu lajinsa absoluuttinen huippu. Eri lajien urheilijoita kaatui yhteensä noin 360.”
https://www.iltalehti.fi/urheilu/a/2016103122455093
Ilmoita asiaton viesti
Itse olin nuorena sen verran aktiivinen penkkiurheilija, etten ole varma, kuka näistä olisi tunnetuin vähemmän aktiivisten keskuudessa, mutta veikkaan Kalle ”Tekohampaat” Jalkasta.
Ilmoita asiaton viesti
Terosen ja Vuolleen radiosarja oli mainio. Kannattaisi uusia.
Täytyypä lukea kirjasarjakin. Ainakin eräät osat.
Tuntemattomimmasta olympiavoittajastamme ei tosiaan kannata kiistellä. Nuoremmille sukupolville kaikki blogissa mainitut olympiavoittajat ovat tuntemattomia.
Ja, jos nuorison kunto heikkenee jo alakoulussa väitettyä tahtia, niin suomalaisia olympiavoittajia tuskin jatkossa tulee? Jaa, no ehkä e-urheilussa, mutta sitä en laske edes urheiluksi. Pelkkää tuolissa istumista ja kuvaruudun tuijotusta!
Ilmoita asiaton viesti
Kiveen hakatut -radiosarjan jaksoja on lähetetty uusintoina usein. Kirjan johdannossa Teronen ja Vuolle kirjoittavat, että tänä vuonna tulee kymmenen uutta jaksoa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä! Mutta jos niitä tulee uusintoina silloin tällöin, niin saattavat monelta mennä ohi korvien. Täytyypä seurata Puheen ohjelmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sekavuutta lisää se, että Kiveen hakatut on radioitu ensiesityksenä Yle Radio 1:ssä, sitten uusintoina Yle Puheessa ja Yle Areenastahan niitä löytynee myös.
Ilmoita asiaton viesti
Painettuina koostekirjoina on ilmestynyt Kirjapajan kustantamana. Minulla on niitä neljä eri kirjaa. Montako lienee painettuna kirjana kaikkiaan ilmestynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä uusin on kahdeksas Kiveen hakatut -sarjan kirja.
Ilmoita asiaton viesti
Aale Tynni on myös aika tuntematon voittaja muille kuin friikeille.
Ilmoita asiaton viesti
Taidelajeja oli olympialaisten ohjelmassa 1912-1948. Aale Tynni oli yksi kultamitalisteista.
Suomi sai olympiakisojen taidelajeissa yhteensä viisi mitalia: Berliinissä 1936 kirjailija Urho Karhumäki kultaa kirjallisuuden epiikkasarjassa teoksella Avoveteen.
Lontoossa 1948 runoilija ja suomentaja Aale Tynni kultaa kirjallisuuden lyriikkasarjassa runolla Hellaan laakeri.
Lontoossa 1948 arkkitehti Yrjö Lindegren kultaa arkkitehtuurin asemakaavasarjassa suunnitelmalla Varkauden urheilukeskukseksi.
Lontoossa 1948 säveltäjä Kalervo Tuukkanen hopeaa musiikin orkesterisävellysten sarjassa teoksella Karhunpyynti.
Lontoossa 1948 arkkitehti Ilmari Niemeläinen pronssia arkkitehtuurin asemakaavasarjassa suunnitelmalla Kemin urheilukeskukseksi. Niemeläinen osallistui kisoihin myös uimahyppääjänä.
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaan kuitenkin, että tunnetuimmasta päästä. Muistaakseni jo kansakoulussa, kun Lukukirjassa oli jokin Tynnin runo, opettaja mainitsi, että hän on myös olympiavoittaja.
P.S. Lienenkö friikki, kun muistan mitä kansakoulussa opetettiin?
Ilmoita asiaton viesti
Lienet friikki koska olet käynyt kansakoulua 🙂 Toki itsekin aloitin v. 1962 .
Minun mielestä tuo Aale Tynni itsessään on jo outo vaikka luulen tietäväni melko paljon suomalaisesta kirjallisuudesta mutta jäänyt hieman unholaan. Miehensä Martti Haavio (P.Mustapää) nousee lyyrikkona korkealle.
Aale on myös miehellä nimenä ja joskus luulin Aale Tynniä jopa mieheksi.
Hyvä ketju tämä koska nyt ratkesi eräs asia joka on vaivannut. Tunsin Vallilassa asuneen Berndt Linfdorsin 90-luvulla. Hänellä oli kaksi mitalia voimistelun joukkuekilpailuista. Benne oli hauska mies
ajautunut vakaviin päihdeongelmiin joihin näytti löytäneen ratkaisun joskus 90-luvun alkupuolella. Mutta sitten hän katosi kuin tuhka tuuleen ja kukaan ei tiennyt minne. Epäilin muuttaneen Thaimaahan poikansa luo. Wikipediassa oli vain syntymäaika mutta nyt sinne näyttää ilmestyneen kuolinaikakin. Asia ratkennut osaltani. 🙂
Bennen voi joku muistaa kun hän esiintyi Peacokissa Linnanmäellä akrobaattina.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Berndt_Lindfors
Ilmoita asiaton viesti
Meinasin sanoa, että Elsa Enäjärven kanssahan Haavio oli naimisissa, mutta wikipedia selvitti, että Aale oli rva nro 2.
Ehkä tuon olympiavoitonkin takia A.T. oli jäänyt mieleeni merkittävänä runoilijattarena. Myöhemmin olen törmännyt Aale-nimeen oboisti Lindgrenin yhteydessä (joka on tosiaan mies).
Aloitin kansakoulun v. 1971. Tällöin pohjoisemmassa Suomessa oli ehkä jo siirrytty peruskouluun. Mutta nyt riittää rönsyily.
Ilmoita asiaton viesti