Suomi nappulana mahtimaiden valtapelissä

Pääesikunnassa työskentelevä Helena Immonen, sissiradisti ja reserviupseeri, on tänään (31.8.2022) julkaissut toisen trillerinsä (Operaatio Aavikkokettu, CrimeTime). Se koukuttaa ensi sivuilta lähtien.

Suomalainen everstiluutnantti Joakim Karhu hoippuu Joensuussa Siltakatua sisuskalut tulessa: ”Hengittäminen kävi vaikeaksi, hänen sisäelimensä korvensivat kuin kasa kekäleitä olisi tungettu hänen sisäänsä.”

Karhu kuolee ja nopeasti selviää, että hänet on myrkytetty novitšok-hermomyrkyllä. Sitä venäläiset olivat ”tähän asti käyttäneet vain omien kansalaisten – omien pettureiden – murhaamiseen”.

Yhden miehen salamurhasta alkaa tarina, jossa paljastuu vähitellen suuri kuvio – miten Suomi on pelinappula mahtimaiden valtapelissä. Suuret vievät, pienet vikisevät.

Menossa on operaatio Aavikkokettu. Afganistanissa eletään viimeisiä kuukausia ennen länsijoukkojen vetäytymistä alueelta. Kriisinhallintajoukoissa palveleva Joni Koivu kavereineen joutuu sotketuksi mukaan CIA:n salaiseen tehtävään.

Kaikki liittyy kaikkeen eikä kaikki ole aina sitä miltä ensin näyttää. Joakim Karhu ei olekaan pelkästään venäläiset pettänyt kaksoisagentti. Hän on jättänyt jälkeensä tulenarkaa materiaalia, jonka perässä ovat suomalaisten ja amerikkalaisten lisäksi Venäjän sotilastiedustelun agentit.

Kierroksia lisää venäläisten Suomeen tekemä valtava kyberisku, johon Suomi presidentti Niinistön johdolla vastaa uhmakkaasti. ”Jos Suomi ei vastaa, Venäjä vain jatkaa toimintaansa ja käy entistä röyhkeämmäksi”, puolustusvoimain komentaja selittää Niinistölle.

Kirjassa on paljon aineksia, ehkä vähän liikaakin. On myrkytys, salamurha ja kyberiskuja, Afganistanissa pelastetaan suomalaisia pulasta ja väistellään talebaneja, välillä käydään kirjailijan synnyinseuduilla, Haapajärven asevarikolla, kunnes kaivetaankin jo Joakim Karhun jälkeensä jättämää materiaalia Höytiäisen järvenpohjasta.

Kun tähän lisätään suomalaisten päähenkilöiden yksityiset ilot ja murheet, ollaankin jo ähkyn partaalla. Itselleni olisi vähempikin pyörittely riittänyt.

Edellisestä kirjasta tutut suomalaiset seikkailusankarit pärjäävät tietysti hyvin, vastaahan yksi suomalainen kymmentä venäläistä, kuten CIA:n mies muistaa kuulleensa.

Tuo CIA:n kenttämies Afganistanissa, Roy Cooper, joka tuntee nimen Peto, on kirjan kiinnostavin henkilö. Hänessä on rosoa ja särmää eikä hän lopulta ole niin paatunut pahis kuin antaa ymmärtää.

Kyyninen Peto ei turhia hempeile, kun hän opastaa taistelutovereitaan: ”Kaikki se puhe ihmisoikeuksista ja demokratiasta, se on täyttä paskaa. Maailmassa on iän kaiken vallinnut voiman ja vallan laki: se, jolla on molempia, voi tehdä mitä huvittaa: päättää kuka kuolee ja kuka elää.”

Helena Immonen yllätti pari vuotta sitten trillerillään (Operaatio punainen kettu) niin lukijat kuin kriitikot. Tuli vuoden esikoisdekkarin titteli ja paljon kehuja.

Odotukset uudesta kirjasta ovat olleet korkealla eikä Immonen petä lukijoitaan. Operaatio Aavikkokettu on lajinsa valioita, sujuvasti kirjoitettu aikuisten seikkailukertomus, jossa pieni Suomi sinnittelee urheasti suurvaltojen puristuksessa.