Suomisen perheen Ilkka ja hänen kaverinsa

Kun Ilkka Suomisen, 81, elämäkerta julkaistiin, päähuomion vei ns. kassakaappisopimus, jonka porvaripuolueiden johtajat Suominen, Väyrynen ja Taxell tekivät ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja (Riku Keski-Rauska: Sinä osaat, sinä pystyt – Ilkka Suomisen elämä, Docendo 2020).

En puutu enää salaisiin sopimuksiin. Sen sijaan otan selvää, mitä kirjassa kerrotaan Suomisen perheen Ilkka-pojan kavereista, Harrista ja Pertistä.

Harri Holkeri (1937-2011) oli Suomisen edeltäjä kokoomuksen puheenjohtajana, Pertti Salolainen, 80, puolestaan valittiin Suomisen seuraajaksi. Sekä edeltäjäänsä että seuraajaansa Suomisella oli huonot välit, mikä on yllättävää, kun tietää, että Suominen on leppoisan miehen maineessa.

Huonoja välejä ei kirjassa kaunistella. Vaikka kulissit pidettiin kunnossa, kulissien takana myrkkynuolet lentelivät. Suomisen ja Holkerin kimurantti suhde on jopa yksi kirjan pääteemoista. Se pulpahtaa toistuvasti esiin eri yhteyksissä.

Miesten välit menivät poikki sen jälkeen kun Holkeri oli saanut hallitustunnustelijan tehtävän 1987 eduskuntavaalien jälkeen. Suominen hankki vaalivoiton, Holkeri korjasi presidentti Koiviston avustuksella potin.

Suuttunut Suominen kirjoitti Holkerille kirjeen, jossa nimitti tätä entiseksi veljeksi: ”Oli huonoa pilaa tukea sinua 70-luvulla.” Kirjettä Suominen ei kuitenkaan Holkerille lähettänyt, mutta antoi sen nyt elämäkertansa kirjoittajalle.

Jo aiemmin Holkerin ja Suomisen suhteissa oli jännitteitä. Suomen Pankissa Holkerilla oli aikaa puuttua myös kokoomuksen asioihin, mistä Suominen ei pitänyt.

Jännitteitä selitetään myös persoonallisuuksien eroilla. Suomisella on kirjan mukaan hyvä itsetunto ja joviaali luonne, kun taas Holkeri oli herkkänahkainen jännittäjätyyppi, joka peitteli epävarmuuttaan muodollisuuksiin takertumalla.

Presidentinvaalikampanjan aikana puoluetoimistossa puhuttiin pilkallisesti Toijalan Mannerheimistä, jonka ”kalmanhajuisesta kampanjasta” kaikki huumori ja inhimillinen lämpö oli pyyhitty pois.

Jos oli Suomisen suhde edeltäjäänsä vaikea, niin helppo se ei ollut seuraajaankaan. Pertti Salolaista Suominen piti sopimattomana puoluejohtajan tehtävään. Miesten välit olivat täydellisessä umpisolmussa eikä ristiriitoja edes yritetty salata:

”Herrat halveksivat toisiaan jotakuinkin avoimesti eivätkä riitapukarien rouvatkaan olleet toimettomina…” Rouva Salolainen lähetti Suomiselle kirjeen, jossa epäili, ettei Ilkka uskalla valituttaa Perttiä ministeriksi, kun hän on niin suosittu.

Kun Salolaisesta sitten tuli ministeri, Suominen palautti kirjeen lähettäjälle. Ja kun hallituksessa suunniteltiin ministerikierrätystä, Anja Salolaisella oli selvä kanta: ”Meidän Perttiä ei kierrätetä.”

Toimettomana ei ollut Riitta Suominenkaan. Kun Suomisten labradorinnoutaja Amanda tallusteli ruokasaliin rapukestien aikana, rouva Suominen kysyi vierailtaan:

”Sanokaa nyt ihan suoraan, että jos tuolle meidän Amandalle laitettaisiin salkku kaulaan, eikös hän olisi suoriutunut tehtävästä yhtä mallikkaasti kuin Pertti?”

Porvarillisen työn arkiston johtaja, filosofian tohtori Riku Keski-Rauska on tehnyt massiivisen, monitasoisen elämäkerran, joka kuuluu lajinsa parhaimmistoon. Sen henkilöarviot ovat häkellyttävän avoimia. Ulkopuolinen tarkkailija ei voi kuin hämmästellä sitä julmaa huvia, mitä porvariston hillityn charmin takana harrastettiin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu