Suomisen perheen Ilkka ja hänen kaverinsa
Kun Ilkka Suomisen, 81, elämäkerta julkaistiin, päähuomion vei ns. kassakaappisopimus, jonka porvaripuolueiden johtajat Suominen, Väyrynen ja Taxell tekivät ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja (Riku Keski-Rauska: Sinä osaat, sinä pystyt – Ilkka Suomisen elämä, Docendo 2020).
En puutu enää salaisiin sopimuksiin. Sen sijaan otan selvää, mitä kirjassa kerrotaan Suomisen perheen Ilkka-pojan kavereista, Harrista ja Pertistä.
Harri Holkeri (1937-2011) oli Suomisen edeltäjä kokoomuksen puheenjohtajana, Pertti Salolainen, 80, puolestaan valittiin Suomisen seuraajaksi. Sekä edeltäjäänsä että seuraajaansa Suomisella oli huonot välit, mikä on yllättävää, kun tietää, että Suominen on leppoisan miehen maineessa.
Huonoja välejä ei kirjassa kaunistella. Vaikka kulissit pidettiin kunnossa, kulissien takana myrkkynuolet lentelivät. Suomisen ja Holkerin kimurantti suhde on jopa yksi kirjan pääteemoista. Se pulpahtaa toistuvasti esiin eri yhteyksissä.
Miesten välit menivät poikki sen jälkeen kun Holkeri oli saanut hallitustunnustelijan tehtävän 1987 eduskuntavaalien jälkeen. Suominen hankki vaalivoiton, Holkeri korjasi presidentti Koiviston avustuksella potin.
Suuttunut Suominen kirjoitti Holkerille kirjeen, jossa nimitti tätä entiseksi veljeksi: ”Oli huonoa pilaa tukea sinua 70-luvulla.” Kirjettä Suominen ei kuitenkaan Holkerille lähettänyt, mutta antoi sen nyt elämäkertansa kirjoittajalle.
Jo aiemmin Holkerin ja Suomisen suhteissa oli jännitteitä. Suomen Pankissa Holkerilla oli aikaa puuttua myös kokoomuksen asioihin, mistä Suominen ei pitänyt.
Jännitteitä selitetään myös persoonallisuuksien eroilla. Suomisella on kirjan mukaan hyvä itsetunto ja joviaali luonne, kun taas Holkeri oli herkkänahkainen jännittäjätyyppi, joka peitteli epävarmuuttaan muodollisuuksiin takertumalla.
Presidentinvaalikampanjan aikana puoluetoimistossa puhuttiin pilkallisesti Toijalan Mannerheimistä, jonka ”kalmanhajuisesta kampanjasta” kaikki huumori ja inhimillinen lämpö oli pyyhitty pois.
Jos oli Suomisen suhde edeltäjäänsä vaikea, niin helppo se ei ollut seuraajaankaan. Pertti Salolaista Suominen piti sopimattomana puoluejohtajan tehtävään. Miesten välit olivat täydellisessä umpisolmussa eikä ristiriitoja edes yritetty salata:
”Herrat halveksivat toisiaan jotakuinkin avoimesti eivätkä riitapukarien rouvatkaan olleet toimettomina…” Rouva Salolainen lähetti Suomiselle kirjeen, jossa epäili, ettei Ilkka uskalla valituttaa Perttiä ministeriksi, kun hän on niin suosittu.
Kun Salolaisesta sitten tuli ministeri, Suominen palautti kirjeen lähettäjälle. Ja kun hallituksessa suunniteltiin ministerikierrätystä, Anja Salolaisella oli selvä kanta: ”Meidän Perttiä ei kierrätetä.”
Toimettomana ei ollut Riitta Suominenkaan. Kun Suomisten labradorinnoutaja Amanda tallusteli ruokasaliin rapukestien aikana, rouva Suominen kysyi vierailtaan:
”Sanokaa nyt ihan suoraan, että jos tuolle meidän Amandalle laitettaisiin salkku kaulaan, eikös hän olisi suoriutunut tehtävästä yhtä mallikkaasti kuin Pertti?”
Porvarillisen työn arkiston johtaja, filosofian tohtori Riku Keski-Rauska on tehnyt massiivisen, monitasoisen elämäkerran, joka kuuluu lajinsa parhaimmistoon. Sen henkilöarviot ovat häkellyttävän avoimia. Ulkopuolinen tarkkailija ei voi kuin hämmästellä sitä julmaa huvia, mitä porvariston hillityn charmin takana harrastettiin.
Kun neste nousee päähän niin paska lentää herkästi käkättimeen. Salolaista esittännet ovat myös itse jälkikäteen sanoneet katuvansa sitä ja häpeävät. Salolainen nousi uudelleen kukkaan aivan viime vuosina ja sai synninpäästön.
Ilkka meni Brysseliin rauhoittumaan ex-remonttimiehestä ei ollut Alkossa olijaksi ja hän pakeni Brysseliin.
Harri Holkerin kavallus Koivistolle teki Ilkasta kitkerän miehen. Muistan hyvin tuon Salolaisen ja Suomisen puheenjohtajakisailun ja siitä tulee mieleeni aina laulu. ”Jos metsään haluat mennä nyt niin todella yllätyt”
Ilmoita asiaton viesti
Hannu Taanilan radio-ohjelmassa 1983 puoluekokouksen aikoihin Ilkka Suominen perusteli naljailumielellä levytoivettaan näin: ”Koska Pertti Salolainen on sellainen luontorakas ihminen, niin soitetaan hänelle luontolevy – Soita se Teddykarhujen huviretki.”
Ilmoita asiaton viesti
Olemme kuunnelleet samaa ohjelmaa, muistan olleeni autossa Helsingin Fredrikinkadulla ajamassa kohti Uudenmaankatua.
Laitetaanpa sen kunnniaksi Porilaist…, ei kun
https://www.youtube.com/watch?v=j4GPCuOjbvM
Ilmoita asiaton viesti
Tuo Taanilan radiojuttu kerrotaan kirjassa. Kun Hannu T kuuli Suomisen levytoiveen, ”hän puhkesi aivan hillittömään nauruun…” ja Pertti Salolainen oli kuulemma vähän hapan sen jälkeen kun levy oli soitettu. ”Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt.”
Ilmoita asiaton viesti
Ai, sinulla olikin kirjaviisautta ja minulla vain kokemusta;)))
Ilmoita asiaton viesti
Sinähän oletkin ollut sisäpiirin miehiä.
Ilmoita asiaton viesti
Olin silloin vielä SKDL ja Rakennusliiton miehiä;)
Ilmoita asiaton viesti
Inhimillisessä toiminnassa on aina ristiriitoja, ja ryhmissä erimielisyyksiä. Perheissä riidellään ja mökötetään. Hiekkalaatikolla kinastellaan, koululuokassa kiusataan. Jokikisessä sotaelokuvassa esitellään ryhmien sisäisiä riitoja, vaikka ollaan sinänsä yhteistä vihollista vastassa. Työelämä on taistelua olosuhteita ja monenmoisia vaikeuksia, mutta varsinkin esimiehiä, alaisia ja kollegoita vastaan. Ja sokerina pohjalla ”suku on pahin”.
En ihmettele yhtään, että puolueissa riidellään monipuolisesti. Kokoomus on kuitenkin pitänyt kulissinsa yleensä kunnossa ja linjaerimielisyydet varsin visusti näkymättömissä. Ilkka Suomiselle ei käynyt sinipunaratkaisussa v. 1987 ollenkaan huonosti, joten mikä oli hänen mielestään ongelma? Olisiko hän halunnut hallita nimenomaan Paavo Väyrysen kaverina?
Ilmoita asiaton viesti
Ei siitä ollut kyse, vaan liitto Koiviston kanssa vei kokoomukselta kaiken sen voiman, mitä Suominen oli puolueelleen kasannut. Onhan se eri asia olla ministeri ja viedä puolueen asiaa, kuin olla ministerinä Koiviston marionetti.
Ilmoita asiaton viesti
– Berliinissä 22.5.1987 päivätyssä muistiossa Sieber toteaa Sorsan ja Erkki Liikasen perustelleen hallituspäätöstä ja yhteistyötä kokoomuksen kanssa sillä, että SDP halusi: 1) hajottaa porvaripuolueet, 2) varmistaa Koiviston uudelleenvalinnan vuonna 1988 ja 3) turvata neuvostosuhteiden vakaan kehityksen. (Iltalehti Kreeta Karvala)
Ilmoita asiaton viesti
Jaa että sellainen sitaatti. Kokoomus turvaamassa läsnäolollaan ”neuvostosuhteiden kehitystä” on ollut täyskäännös suhteessa 1970-lukuun ja ”maltillisen oikeiston” (Urho Kekkosen taktisesti käyttämä määritelmä) poliittiseen asemaan.
Nyt tulee venäjää suomenkielisessä lauseessa: jos brezhnevismi ei olisi itänaapurissa päättynyt perestroikaan ja glasnostiin, eivät demarikellokkaat olisi kuuna päivänä ryhtyneet moiseen leikkiin.
Harri Holkeri oli aloitellut presidenttikampanjaansa vuotta 1988 lähestyttäessä, kun hän Koiviston päätöksellä yhtäkkiä löysikin itsensä pääministerin paikalta. Siihen hyytyi se pyrky, ja Holkeri tyytyi jatkossa kampanjoimaan lähinnä tyhjäkäynnillä!
Ilmoita asiaton viesti
Mikä ihme siinä on kun en saa millään peukkuani laitettua tuohon Tuomon kommenttiin? Tämä alkaa jo olla usein toistuva harmi. Vainko minulla?
Ilmoita asiaton viesti
Parhaan yheenvedon, jonka olen saanut aikaiseksi suomalaisuudesta, olen julkaissut lauantaina Paavo Väyrysen blogissa, mutta se koskee kaikkea puoluetoimintaa Suomessa, jossa paikasta johtuen kaikki on liian ahdasta monelle ihmisjärjelle selitettäväksi, ainakin toistaiseksi. Kokoomuksenkin uusi puoluesihteeri on pappi, leirin portinvartijana päästämässä valituista valituimpia:
Sotien vaikutuksen aikakautta Italian presidentti Sergio Mattarella on kutsunut fasismi-natsismin hulluudeksi, jolloin ihmisyksilön ei olisi pitänyt joutua liian ahtaaseen paikkaan eikä harjattavaksi, mutta kun kuitenkin joutui, moni juutalainen ryhtyi hätäpäissään natsien yhteistyömieheksi, ns. kapoksi leirillä kiusaamaan alempiaan. Syystä tai toisesta tämä näkökulma ei hallitse suomalaisia aikalaisarvioita, vaikka sen voisi nähdä modernin ajattelun yhdeksi kulmakiveksi, ettei uskottaisi pienille opetettavan vain hyötyä pakolla.
Ilmoita asiaton viesti
Luin toiseen kertaan valt.lis. Matti Paavonsalon kirjan ”Kekkosen valta” vuodelta 1995. Runkona on käytetty Paavonsalon mainioita pakinoita Uudessa Suomessa, ja kolumneja Helsingin Sanomissa. Ovat oikeaan osuvia ajan kuvia Kekkosen Suomesta, ja sen tunkkaisesta politiikasta.
Ilkka Suominen oli mukana kokoomuksen ”remonttiryhmässä” kun nämä mielistelivät Kekkosta (ja Neuvostoliittoakin) saadakseen uralleen ja puolueelleen nostetta. Melkoisen härskiä toimintaa esiintyi, sentään porvaripuolueen edustajilta. Remonttiryhmään kuuluivat myöskin Kanerva (tietenkin), Vikatmaa, Mykkänen, Salolainen ja Virmavirta.
Suominen ehdotti Kekkosen presidenttiyden jatkamista vuoteen 1990!!?
Hän ja Harri Holkeri eivät kannattaneet oman puolueen Matti Virkkusen ehdokkuutta presidentinvaalissa vuonna 1968 !?
Ilmoita asiaton viesti
Eipä Ilkka Suomisella ollut juurikaan painoarvoa 1968. Suominen valmistui Porin kauppaopistosta merkonomiksi vuonna 1964 sekä valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta 1969. Joten vuonna 1968 hän oli vain korkeintaan mukana politiikassa, mutta ei mikään Holkerin aisapari.
Vuosina 1960–1979 Suominen työskenteli perheensä yrityksessä J. W. Suominen Oy:ssä eri tehtävissä, lopuksi toimitusjohtajana. Ilkka Suominen oli kansanedustaja kyllä Turun läänin pohjoisen vaalipiirin edustajana 1970–1975, mutta varsinaisesti hän alkoi vaikuttaa vasta 1979 jälkeen, kun alkoi täysipäiväpoliitikoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Presidentinvaalissa 1968 Rihtniemen johtama kokoomus suunnitteli asettavansa maltillisen ja kekkosmielisen ehdokkaan, mutta ehdokkaaksi valittiinkin pankinjohtaja Matti Virkkunen. Kekkonen pettyi kokoomukseen ja oli mielestään koko 1960-luvun auttanut kokoomusta tekemällä siitä hyväksytympää puoluetta Moskovassa, mutta puolue lähtikin vaalitaistelussa vastustamaan häntä. Kekkonen luotti tällöin Rihtniemeen vielä vähemmän. Rihtniemi päätti yrittää tehdä Kokoomuksesta Kekkoselle ulkopoliittisesti kelpaavan puolueen. Rihtniemestä tulikin yksi remonttimiehistä, koska Rihtniemi ei päässyt koskaan pääministeriksi 1970 vaalivoitosta huolimatta, jonka jälkeen Kekkonen nimitti Auran virkamieshallituksen kostoksi Virkkusen hyvästä menestyksestä Kekkosta vastaan. Holkerilla ja Suomisella ei ollut suurta merkitystä silloin 1968.
Ilmoita asiaton viesti
Summa summarum: Mauno Koivistokin oli vain pelinappula suuren suunnittelijan pöydällä. Eikä mikään ole oleellisesti muuttunut, paitsi että kirjallisuudenharrastaja K ei ole minkään firman vuorineuvos vaikka Jorma Eloranta (sd.) ”nousi” läheltä Metson vuorineuvokseksi, ja Matti Putkonen (sd.) persujen työmieheksi eli viestintävastaavaksi, siis presidentintekijäksi, mutta nythän taas eletään aikoja jolloin tahdosta riippumaton nostaja katselee nostettavia. Arveltiin jo Ollin ja Ekin yhteisyritystä, kunnes HS löysi vain Ollille peukuttajia.’, ainakin toimittaja Elina Kervinen löysi, isänsä oli toiminut pääesikunnan tiedotusvastaavana, HS:n päätoimittaja Kaius Niemen isä puol.voimien hankintayksikön johtajana.
Italialaisen kulttuurihegemonian erittelyn mukaan kaikkiin ilmiöihin on löydettävissä kunkin kansan omasta kielestä kuvaava ilmaisu. Miten kävisi ”pillupoliisi” Suomen kansan sanavarastosta tähän aikaan ja paikkaan?
Ilmoita asiaton viesti
Japanissa asuessani 90-luvulla olen eri tilaisuuksissa tavannut sekä Holkerin, Salolaisen että Suomisen ja täytyy todeta, että näistä kolmesta Suominen teki vakuuttavimman järkimiehen vaikutuksen.
Ilmoita asiaton viesti
Harri oli poliisin poika, Pertti on ylikomisaarin poika ja Ilkka on kauppaneuvoksen poika. Revi siitä;).
Ilmoita asiaton viesti
Yllättäviä tietoja arvon herrojen rouvista. Tosin en kumpaakaan rouvaa tuntenut kuin ihan pintasilauksen verran.
Anja Salolaisen tapasin jo aikaisemmin Munkkiniemessä joskus 70 -luvun alussa, kun meidän molempien lapset olivat puistotädillä samassa paikassa ja sinne vietiin ja haettiin pentujamme kaksi kertaa päivässä. Äidit tulivat tutuksi jotenkuten. Anjasta minulle jäi kuva ystävällisestä ja kiltistä ihmisestä, joka ainakin silloin vielä vetäytyi mieluusti vähän taka-alalle. Pertti taas oli sosiaalisempi ja iloisempi kaveri, josta oli silloin helppo tykätä.
Myöhemmin uran edistyessä tapasin heitä ja Suomisia vain Venäjän lähetystön kutsuilla Tehtaankadulla. Suomisten seuralaisina näkyi usein olevan Harri Holkeri rouvansa kanssa. Paremmin uskon Riitta Suomisen olleen välillä turhankin ilkeä ja napakka sanoissaan kuin Anja Salolaisen. Tosin hänen myöhempiä suurlähettilään rouvan jälkeisiä aikoja en taas tunne yhtään.
”Porvariston hillitty charmi” varmaankin kehittyykin vasta ajan ja kokemuksen myötä, mutta ehkä parhaiten silloin, kun lapsuudenkodissa on se määrätty charmi ollut jo varhain arkipäivää.
Ilmoita asiaton viesti