Suoraa puhetta venäläisistä
Kun Viaporin (Suomenlinna) linnoitus Helsingin edustalla oli antautunut venäläisille keväällä 1808, majuri Gustaf von Hauswolff kuului niihin upseereihin, jotka eivät suostuneet vannomaan uskollisuudenvalaa Venäjälle.
Tästä oli seurauksena sotavankeus. Yksinhuoltaja-majurin 19-vuotias tytär Adeleide halusi ehdottomasti päästä isänsä mukaan. Niin myös tapahtui.
Nuori Adeleide piti vankeusajalta tarkkaa päiväkirjaa, joka on vihdoin julkaistu suomeksi. Kulttuuriteko, josta ansiot menevät päiväkirjan suomentajalle Petri Rinteelle ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle (Päiväkirja sotavankivuosiltani Venäjällä 1808-1809, SKS-kirjat 2024).
Tuohon aikaan sotavankeus oli hieman eri asia kuin nykyisin. Ei vankeja vankilaan viety. Upseereilla oli omat palvelijat mukana ja he asuivat heille osoitetuissa taloissa. Sotavangit saivat elää melko normaalia elämää, tosin vieraissa oloissa ja tarkkailun alla.
Sotavangit, aatelisneito Adeleide heidän mukanaan, osallistuivat säätynsä mukaiseen seuraelämään vihollismaassa. Adeleidea kehutaan rohkeaksi, neuvokkaaksi ja itsevarmaksi, kun hän seurusteli sotakuvernöörien, kenraalien ja heidän puolisoidensa kanssa.
Adeleide opetti venäläisille tanssia ja naruhyppyä hurmaten heidät kaikki, kirjoittaa Petri Rinne päiväkirjan esipuheessa.
Jälkikirjoituksessa taas Cecilia Bååth-Holmberg kuvailee Adeleiden käyneen keskusteluja vanhempien herrasmiesten kanssa niin hienostuneesti, että se vaikutti pikkuvanhalta.
Kun synkkä vaunukaravaani lähti Helsingistä heinäkuussa 1808, määränpää oli tuntematon. Monet pelkäsivät Siperiaa, mutta ensin päädyttiin Novgorodiin ja sieltä vähän ajan kuluttua Pietariin.
Sota oli yhä meneillään. Ja kuten tiedämme, sota johti dramaattiseen lopputulokseen: Suomi irrotettiin Ruotsin yhteydestä Venäjän kylkeen.
Yhdeksän kuukauden vankeusaikana sota vaikutti koko ajan taustalla, vaikka tietoja tapahtumista tuli niukasti. Adeleide teki tarkkoja havaintoja venäläisistä: ”Yleisesti varastetaan, valehdellaan ja petetään. Juopotellaan ja tapellaan; huolimattomuus ja epäsiisteys ovat heidän jokapäiväisen elämänsä pääpiirteitä.”
Laiskuus oli Adeleiden mielestä porvariston suurin vika. Venäläisten tärkeimmiksi intohimoiksi hän nimesi laulamisen ja varastamisen, joita täydensivät viina ja tyylittömyys ”mitä karkeimmilla tavoilla”.
Sotavankeuden päättyessä von Hauswolffit palasivat Helsinkiin Porvoon kautta keskelle valtiopäiviä. Porvooseen tultiin suuren kunniaportin läpi. Hetki oli historiallinen.
Pettynyt Adeleide huomasi, että Suomessa isäntä oli vaihtunut: ”Katsoin ylös ja huomasin erehtyneeni, kun luin portista: Aleksanteri I:lle, Lain, Valistuksen ja Suomen Suojelijalle.”
Adeleide havaitsi myös, että kadut oli hiekoitettu, ”luultavasti siksi, etteivät ukot liukastelisi ja törmäisi toisiinsa juostessaan töllöttämään keisaria”.
Adelaiden päiväkirja on ainutlaatuinen dokumentti. Se on nuoren naisen näkökulma vihollismaasta yli 200 vuotta sitten. Se on myös tarkkanäköinen kuvaus venäläisistä seurapiireistä, joihin isä ja tytär solahtivat olosuhteisiin nähden hyvin.
Mielenkiintoinen nosto.
Pikakommentti: Otsikko tuntuu liioittelulta: ”…sotavankivuosiltani.”
Jos 9 kk vietetään Pietarin seuraelämässä, joku Siperian työleirillä vuosia lusinut voisi pahoittaa mielensä kirjan nimestä.
No, se on varmaan kustantajan valinta.
Asian sivusta: kirja Venäjän poliittisista vangeista kautta historian puolustaisi näinä aikoina paikkaansa.
Kaikkien vankien olot eivät olleet yhtä kauheita, tässä vallitsi epätasa-arvo.
Yksi esimerkki tsaarinajan poliittisista Siperiaan karkotetuista on myöhempi Suomen presidentti Pehr Evind Svinhufvud, joka oli karkotettuna Tomskissa vuosina 1914–1917 ja eli kertomusten mukaan siellä varsin mukavasti.
Wiki tietää kertoa, että
Siperiaan karkottaminen on Venäjällä tsaarinvallan aikana alkanut rangaistuskäytäntö. Järjestelmä tunnettiin nimellä katorga (ven. ка́торга). Vangit vietiin kaukaisiin asumattomiin osiin Siperiaa, jossa työleirit sijaitsivat. Katorga perustettiin jo 1600-luvulla ja bolševikit jatkoivat sen käyttöä keisarin syrjäyttämisen jälkeen Gulageina.
Nti Hauswolff * isineen oli ilmeisesti katorgaan joutumisen, ja myös Siperiaan joutumisen Svinhufvudin tapaan, yläpuolella.
* Erikoinen tämä ”kotisusi kahdella f:llä”.
Ilmoita asiaton viesti
Tyttären päiväkirjasta ilmenee myös ehkä tyypillinen episodi, jossa puolensa jo valinnut G.M. Sprengtporten etsii sotavankien joukosta myötäilijöitä, jotka suostuisivat antamaan uskollisuuden valan keisari Aleksanteri I:lle. Mutta majuri Hauswolff toteaa ylpeästi:
Ei, me olemme ruotsalaisia upseereita! https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/497657?term=Hauswolffs&page=58
Ilmoita asiaton viesti
Eliitille ”vankeus” oli ennen vanhaan vain määrätty toinen asuinpaikkakunta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin määritelty. Blogisti lähestyi aihetta tavalla, joka herätti mielenkiinnon. Tavan kansan – oli hän mitä säätyä tai rahvasta – elämä on aina mielenkiintoinen.
– keskeinen ongelma itsellleni on sen ajan ”aikalaiskirjeitä” lukiessani se, etten tietenkään pysty ymmärtämään aikakauden vaikutuksta kieleen ja käsitestruktuuriin.
Monesta suunnasta elämä vaikuttaaa säännellymmältä, tajunnan rakenteet enemmän annetuilta. Ja sitä myötä huomioiden kuolevuus… maailma oli verevää.
– Nykyisin luultavasti elämme aika aneemista aikakautta, noin ihmiselämän ekstistenssin kannalta katsottuna.
Ilmoita asiaton viesti
– Laiskuus oli Adeleiden mielestä porvariston suurin vika.
Nykyisin ei voida sanoa ketään laiskoiksi. Mutta mielipiteen vapaus antaa tähän tietysti Adeleidelle luvan. Ja kun kyse on venäläisistä, se se on jopa luonnollista.
Laiskuus on omasta mielestäni hyve ja ahkeruus on yliarvostettua. Ajatelkaapa ahkeraa porvaristoa, eihän sitä voi nauramatta ajatella.
Ilmoita asiaton viesti
Kunnes sitten asuminen venäjällä ylipäätään osoittautui vankilaksi.
Ilmoita asiaton viesti