Supon tekopartamies Soininvaaran jäljillä

Ville Blåfieldin piti tehdä vihreiden ikonista Osmo Soininvaarasta, 72, elämäkerta, mutta kun Villelle tuli muita menoja, suunnitelma muuttui. Soininvaara tarttui itse tuumasta toimeen ja kirjoitti poliittiset muistelmansa (Voittoja ja tappioita, Teos 2024).

Kun poliitikot tapaavat kehua itseään ja tuoda esiin hyviä puoliaan, on virkistävää lukea Soininvaaran kuvaus itsestään:

”Karismaattiseksi johtajaksi minusta ei ole, enkä sellainen edes haluaisi olla. Ulkoasuni puolesta minua on verrattu puutarhatonttuun. En ole keskustelijana selkeäsanainen, vaikka olenkin menestynyt luennoijana. Poliitikon tulisi olla kannanotoissaan varma ja selkeä. Minä olen luonteeltani tutkija, joka epäilee jopa omia ajatuksiaan.”

Kyllä Soininvaarakin osaa itseään kehua, mutta hän tekee sen useimmiten niin, ettei lukijalle tule vaivautunut olo. Huumori ja itseironia ovat keinot, joilla hän riisuu hyökkääjät aseista.

Soininvaaran kirjan yllättävintä antia ovat häkellyttävät agenttitarinat todellisesta elämästä. On Supon agentin kohtaaminen syrjäisellä tiellä, tekopartamies, joka testaa Soininvaaran luotettavuutta ja venäläinen toimittaja, joka karkotetaan Suomesta Soininvaaran ilmiannon perusteella.

Suojelupoliisi kiinnostui vihreistä, kun liike alkoi järjestäytyä puolueeksi. Kerran kesällä 1980-luvun puolivälissä Soininvaara oli Kiskossa Heidi Hautalan vieraana. He kävelivät kapeaa tietä eräänä aamuna, kun vastaan tuli tuntematon mies Saabillaan.

Auto pysähtyi, mies veivasi ikkunan auki ja kertoi olevansa töissä Suojelupoliisissa: ”Meidän pitäisi tavata ja vähän keskustella molempia osapuolia kiinnostavista kysymyksistä.”

Sovittiin tapaaminen kahvila Ursulaan Kaivopuistossa. Tapaamista edeltävänä iltana Soininvaara sai oudon puhelinsoiton. Soittaja kertoi, että hänellä on kotonaan sata kiloa dynamiittia ja hän halusi löytää sille Kirkkonummelta sopivan luonnonsuojelukohteen.

Soininvaara kertoi sanoneensa soittajalle, ettei luontoa dynamiitilla suojella.

Seuraavana päivänä Soininvaara meni kahvila Ursulaan, johon Supon mies saapui tekoparta naamallaan. Soininvaara kertoi miehelle dynamiitti-puhelusta, jolloin selvisi, että soiton takana oli Supo. ”Hän kertoi, että he olivat soittaneet testatakseen minua.”

Tekopartamies ehdotti Soininvaaralle, että tämä voisi ilmoittaa Supolle, jos vihreisiin tulisi epäilyttäviä henkilöitä. Soininvaara tarttui tarjoukseen ja testautti Supolla vihreiden joukkoon ilmaantuneen ”kommunisteista tulleen lähetetyn työntekijän”. Selvisi, että miehellä oli takanaan rattijuoppoustuomio, ei muuta.

”En jatkanut yhteydenpitoa, vaikka eräistä ulkomaisista yritelmistä olisi varmaankin pitänyt kertoa ihan vain isänmaan edun nimissä.”

Ainakin yhden ilmiannon Soininvaara kertoo tehneensä. Kyseessä oli neuvostoliittolainen lehtimies, joka haastatteli häntä useaan kertaan. ”Kun hän sitten kysyi, pidänkö Ben Zyskowiczia neuvostovastaisena, ilmiannoin hänet Suojelupoliisille, kun satuin samaan taksiin Suopon päällikön Seppo Tiitisen kanssa.”

Tiitinen kiitti Soininvaaraa tiedosta ja lehtimies-vakoilija karkotettiin Suomesta. Hänet oli aiemmin karkotettu Britanniasta vakoilijana, mikä oli jäänyt Supolta huomaamatta.

Soininvaara on yleensä tarkka faktoista, mutta kirjassaan hän vetää paikoin mutkia suoriksi. Vihreän Langan entinen päätoimittaja Timo Harakka, nykyinen demari, nosti metelin ja väitti, että Soininvaara valehtelee hänen erottamiseensa johtaneista syistä.

Kustantaja ja Soininvaara ovat myöntäneet virheet ja lupaavat, että kirjan mahdollisiin seuraaviin painoksiin Harakkaa koskevista osuuksista poistetaan virheet ja epätäsmällisyydet.

  

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu