Sylvin parahdus: ”On tämä koplaa!”

Pääministerin puoliso Sylvi Kekkonen (1900-1974) johti ensimmäistä suomalaista kulttuurivaltuuskuntaa, joka vieraili Kiinassa kommunistien valtaantulon jälkeen. Lähes kahden kuukauden matkalle huhtikuussa 1953 lähti 17 eri alojen edustajaa Ritva Arvelosta Aira Sinervoon, Pentti Haanpäästä Matti Kurjensaareen ja Kustaa Vilkunasta Aimo Kanervaan.

Tästä historiallisesta matkasta on nyt julkaistu yksityiskohtainen raportti, joka perustuu paitsi Sylvi Kekkosen myös muiden matkalaisten päiväkirjoihin sekä Haanpään ja Kurjensaaren kirjoihin (Timo Soikkanen – Henna Lohento – Pekka Lähteenkorva: Sylvin matkassa – Yksityiset päiväkirjat Kiinasta, Otava 2020).

Joukko oli kirjavaa väkeä, joten ei ihme, että matkaan sisältyi paljon myös politiikkaa, alkoholia ja rakkaushuolia. ”On tämä koplaa”, Sylvi parahti päiväkirjalleen erään tilaisuuden jälkeen.

Kurjensaari oli valtuuskunnan kurittomin jäsen, jolle Sylvi joutui näyttämään keltaista korttia alkoholin käytöstä. Haanpää ei harmia aiheuttanut, sillä hän kesti väkeviä juomia muita paremmin.

Legendaarinen on Kurjensaaren kuvaus illallisilta, missä kiinalaiset vuorotellen kilvoittelivat Haanpään kanssa maljojen nostossa. Päästyään kolmeenkymmeneen maljaan kiinalaiset luopuivat ottelusta:

”Haanpää istui tanakasti tuolissaan, veteli isäntä-Saimaata ja joi lasinsa pohjaan. Asiaan kuului, ettei hän koko aikana lausunut ainoatakaan sanaa.”

Ensimmäisellä ja ainoaksi jääneellä ulkomaanmatkallaan Haanpää teki maljojen noston ohella tarkkoja havaintoja. Šanghaissa, jolla oli syntinen maine, hän huomasi, että naisten hameet olivat reippaasti halki kummaltakin kupeelta:

”Kun he istuivat ylväinä rikšoissa, niin vilahteli reittä ja koreita silkkipöksyjä. Heissä oli hyvää ryhtiä ja paljon punaista huulimaalia.”

Lukija kulkee Sylvin matkassa kuin olisi mennyttä aikaa etsimässä. Matkalaiset porhaltavat junalla pitkin Kiinaa, saavat valtiovieraiden kohtelun, syövät ja juovat hyvin ja käteen lyödään vielä runsaat päivärahat.

Idän pikajunan arvoituksiin kuuluu Urho Kekkosen luottomiehen, Kustaa Vilkunan rooli CIA:n tiedustelijana. Amerikkalaiset sujauttivat Vilkunalle Helsingissä paperin, jossa oli joukko Kiinaan liittyviä kysymyksiä. Niihin Vilkunan toivottiin hankkivan vastaukset.

Vilkuna talletti kysymykset matkatavaroihinsa, jotka kiinalaiset penkoivat Pekingissä. Kiinan turvallisuuspalvelu toimitti paperin KGB:lle Moskovaan.

Asiasta ei tehty julkista eikä Vilkuna huomannut, että kiinalaiset tiesivät. Asian paljasti Vilkunalle vasta ennen presidentinvaaleja 1955 Suomeen saapunut KGB:n Viktor Vladimirov.

Kirjan johtopäätös: Tilanne oli nolo Vilkunalle ja mahdollisti Vladimiroville painostamisen. ”Vladimirov käytti tilannetta hyväkseen saadakseen Vilkunan katkaisemaan länsisuhteitaan, missä hän näyttää osittain onnistuneen.”

Sylvi ei kirjan mukaan tiennyt Vilkunan tiedusteluroolista. Mutta tiesikö Urho, joka oli Vilkunan ystävä. Kysymys jää vastausta vaille, mutta se tiedetään, että analyysejä Kiinan politiikasta Kekkonen sai Vilkunalta vuosia myöhemminkin.

Jopa päiväkirjoja kiinnostavampi on kirjan loppuun lisätty yhteenveto Sylvin roolista sekä Kekkosten Kiina-suhteista, joissa avainasemassa oli suurlähettiläs Joel Toivola, yksi ulkoasiainhallinnon historian erikoisimmista tapauksista.

Kirjassa hämmästellään, miten Kekkonen saattoi ottaa vastaan kiinalaismieliseltä Toivolalta ”raportteja”, joissa Brezhneviä verrattiin Hitleriin. Urhon sietokyky oli hyvä, koska Kekkoset ja Toivolat olivat perheystäviä.

Päätän tämän kiinalaisen jutun Kurjensaaren matkakirjan viimeiseen lauseeseen, joka pätee yhä: ”Muurinsa takana nukkunut jättiläinen liikahtelee.”

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu