Taistolaisten hullut vuodet – ”Ei voi järjellä käsittää”

Jo nyt voi sanoa, että Lauri Hokkasen, 71, tänään (29.4.2021) julkaistu kirja taistolaisista on yksi tämän vuoden tärkeimmistä Suomen lähihistoriaa käsittelevistä tietokirjoista (Kenen joukoissa seisoin – Taistolaiset ja valtioterrorin perintö, Docendo 2021).

Hokkasen itsetilitys on raaka ja rehellinen. Tällaista on odotettu ja kaivattu. Tähän asti entiset taistolaiset ovat olleet pääosin hiljaa tai kuitanneet menneet sanomalla, että tarkoitus oli hyvä.

Lauri Hokkanen oli sisäpiirin mies. Hän toimi monissa taistolaisten puolueorganisaation ja nuorisoliikkeen johtotehtävissä 1970-luvulla. Hän oli ammattivallankumouksellinen, kunnes 80-luvun alussa hänet leimattiin CIA:n agentiksi, kerettiläiseksi ja oman pesän likaajaksi ja erotettiin Helsingin puoluesihteerin tehtävästä.

Kirja ei ole pelkästään Hokkasen henkilökohtainen tilitys hulluista vuosistaan taistolaisena vaan myös perusteellinen ja ansiokas selvitys siitä, miten kaikki oli mahdollista.

Tehtävä ei ole helppo, kun taistolaisuus lähenteli Hokkasen mukaan mielenvikaisuutta. Moni muukin ex-taistolainen on ymmällään. Sosiologi Arto Noron mielestä taistolaisuuden synty ylittää ymmärryksen rajat, historioitsija Kimmo Rentolan mukaan nuortaistolaisuus ei taivu järjellä käsitettäväksi.

Lauri Hokkanen on ”kuin riivattuna” kysynyt itseltään ja tovereiltaan, mistä oli kyse. Olivatko he viides kolonna, maanpettureita, täysverisiä stalinisteja vai Moskovan iltojen ja Uralin pihlajien tunnelmien pauloissa tanssivia naiiveja idealisteja?

Moni kysymys jää yhä vastausta vaille, mutta Hokkanen sanoo suoraan, että taistolaisessa liikkeessä aivot ripustettiin naulaan. Suhde Neuvostoliittoon ja sen ideologiaan oli uskonnollinen, taistolaisuus oli kuin uskonlahko.

Lauri Hokkanen: ”Emme olleet ihmisen asialla vaan kumarsimme, ja syvään, vallan temppeleitä ja temppelin pyhimyksiä. Me julistimme ihmiskunnan edistyksen moottoriksi valtion, jonka harjoittama väkivalta ylittää ihmisen käsityskyvyn mittapuut; sen rikollisuus on hirvittävä painajainen ja rikoksista vastuussa olevat johtajat ja heidän pyövelinsä eivät ole ihmisiä vaan ihmishirviöitä.”

Ulkopuolisille voi tulla yllätyksenä, että taistolaisten tärkein ideologi ei ollutkaan Taisto Sinisalo vaan Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen. Sinisalo oli keulakuva ja antoi etunimensä liikkeelle, mutta Jokinen oli Hokkasen mukaan pääideologi.

Yksi merkillisimmistä asioista onkin se, miten Stalinin vainoissa isänsä menettänyt Jokinen onnistui hurmaamaan satoja älymystön jäseniä ja houkuttelemaan tuhansia nuoria stalinistien riveihin.

Jokiselta omaksuttiin ideologia, jota kuulutettiin vappumarsseilla: Eläköön Neuvostoliiton kommunistinen puolue! Eteenpäin Otto Ville Kuusisen viitoittamaa tietä!

Hokkasen mukaan Jokinen ei ollut itsenäinen ajattelija, vaan hänen puolestaan ajattelun vaivan näkivät ”Moskovan puolueen sanasepot, Moskovan johtajien runsaita etuisuuksia nauttivat instituutiomarxilaisuudelle uskolliset ideologit”.

Totisia torvensoittajia olivat niin Jokinen, Sinisalo kuin heidän hyödylliset idioottinsa. Kirjassa kerrotaan, miten nykyinen europarlamentaarikko Nils Torvalds arveli Hufvudstadsbladetin haastattelussa, että vallankumouksen jälkeen ”on mahdollista, että joudumme teloittamaan jonkun”, mutta reiluna radikaalina hän antoi takeet asiallisesta oikeudenkäynnistä.

Myöhemmin kansanedustajaksi valittu Jaakko Laakso taas hoki nuortaistolaisten tilaisuuksissa: ”Muistakaa, Neuvostoliitto ei ole milloinkaan väärässä!”

Virolainen Maimu Berg kertoo, miltä taistolaisten touhut näyttivät Suomenlahden toiselta puolelta, Neuvosto-Virosta:

”Halusimme uskoa, että kyse on pelleilystä, kummallisesta showsta, jonka esittäjät eivät parempaan ja älykkäämpään kykene. Meidän silmissämme he vaikuttivat sairailta enkä voi ottaa suurinta osaa heistä edelleenkään tosissani, puhuivatpa tai kirjoittivatpa he mitä tahansa.”

Lauri Hokkanen on tehnyt vuosien suurtyön kirjaa kirjoittaessaan. Hän antaa runsaat kiitokset Anssi Sinnemäelle, joka muokkasi valtavaksi paisuneen käsikirjoituksen ammattitaitoisesti kirjan muotoon.

Lopputulos on järisyttävä kokonaisuus, aikalaistodistus, jollaista ei taistolaisista tätä ennen ole julkaistu.