Tappokäsky desanteille: Murhatkaa Mannerheim!

Neuvostotiedustelun vakoojat Karl Alexander Vahter, 26, ja Aleksander Pylsy, 51, saivat Leningradin desanttikurssilla jatkosodan aikana yksiselitteisen tehtävän: Murhatkaa Mannerheim.

Miehet pudotettiin laskuvarjoilla Mikkelin lähelle maaliskuussa 1943, mutta kaikki ei mennyt niin kuin oli suunniteltu.

Vahterin ja Pylsyn tapauksesta kertoo Mikko Tyni tänään (5.10.2022) julkaistussa kirjassaan (Marsalkan muskettisoturit – Mannerheimin henkivartiointi ja turvallisuus 1918-1946, Docendo).

Mannerheimista on kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään muusta suomalaisesta, lähes 300 kirjaa, mutta Tynin mukaan marsalkan turvallisuutta ja henkivartiointia ei ole aiemmin avattu suurelle yleisölle.

Mikkelissä päämajaansa pitänyt Mannerheim oli neuvostotiedustelun ykköskohde. Neuvostoliitossa ajateltiin, että suomalaisten taistelutahto romahtaisi dramaattisesti, jos Mannerheim saataisiin pois päiviltä.

Maaliskuussa 1943 käynnistetty operaatio Mannerheimin murhaamiseksi oli hyvin suunniteltu, mutta huomioon ei osattu ottaa inhimillistä tekijää. Se oli tällä kertaa toinen laskuvarjomiehistä, Karl Aleksander Vahter.

Kun parivaljakko Vahter – Pylsy leijaili suomalaisissa asepuvuissaan laskuvarjoilla maan pinnalle, Vahter vaihtoi puolta. Hän pidätti Pylsyn ja marssitti tämän pistoolin piippu selkää vasten painettuna läheiseen taloon.

Virossa syntynyt Vahter kertoi pidättäjilleen avoimesti, että hänen tehtävänään oli murhata Suomen marsalkka. Vahterilta ja Pylsyltä löytyi radio, käsiaseita, räjähteitä, 10 000 markkaa rahaa sekä myrkkyä ja myrkytettyä ruokaa.

Vahterin myöhemmät vaiheet ovat luku sinänsä. Neuvostoliitossa hänen luultiin kuolleen, ja hän sai postuumisti jopa Neuvostoliiton sankarin arvonimen.

Vahter kuitenkin ryhtyi yhteistoimintaan suomalaisten kanssa. Toteutettiin laajamittainen ja onnistunut radioharhautusoperaatio. Neuvostoliitto meni retkuun ja lähetti Mikkelin kulmille lisää desantteja, jotka jäivät tietenkin kiinni.

Vahter sai uuden henkilöllisyyden. Hänestä tuli virolainen vapaaehtoissotilas Karl Evert Raynard, joka Suomen armeijan sotamiehenä pääsi Tynin kuvauksen mukaan jokseenkin mukavaan asemaan, ”ainakin aiempiin vaiheisiinsa verrattuna”.

Vuonna 1949 Raynard muutti Australiaan ja sai maan kansalaisuuden pari vuotta myöhemmin. Hänestä tuli merikapteeni ja Australian suurimman tankkerialuksen päällikkö. Hän kuoli 1998.

Tästä blogista tulisi liian pitkä, jos kirjoittaisin muista kirjan kiinnostavista asioista, kuten Hitlerin ja Himmlerin Suomen-vierailujen turvatoimista tai Himmlerin salkun arvoituksesta ja suomalaisesta henkivartijasta, jonka väitettiin osoitelleen pistoolilla muutaman kymmenen metrin päässä seissyttä Hitleriä Mannerheimin syntymäpäivillä.

Jos Tauno Kanerva olisi vastannut myöntävästi itse esittämäänsä kysymykseen (”Mitä jos pamautettaisiin tuo mies?”), maailma olisi muuttunut silmänräpäyksessä. Kanervan sormi ei kuitenkaan koukistunut.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että Mikko Tyni kyseenalaistaa amerikkalaisessa lehdessä vuonna 1964 julkaistun Kanerva-tarinan todenperäisyyden.

Tynin kirjan pääosissa ovat Mannerheimin henkivartijat sekä tekniikat ja taktiikat, joilla häntä suojeltiin. Kaltaisilleni maallikoille kiinnostavampia ovat kuitenkin konkreettiset esimerkit Mannerheimiin kohdistuneista murhayrityksistä ja muista vaaratilanteista.

Mikko Tyni on tehnyt valtavan työn. Pikkutarkkaa tietoa kirjassa on pilvin pimein. Lopputuloksena on kelpo tietokirja, vaikka teksti on yksityiskohtien runsauden vuoksi paikoin työlästä luettavaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu