Tekla Hultin – aina aikaansa edellä
Savo-Karjala -lehti julkaisi kesäkuussa 1896 pienen uutisen: Rohkea hyppäys. Äsken päättyneiltä laulujuhlilta palattaessa Nivan ja Jaakkiman asemain välillä hyppäsi liikkeessä olevasta junasta tohtori neiti Tekla Hultin ratapenkereelle.
Hyppäys onnistui hyvin. Hyppääjä tahtoi suoraan päästä radan varrella olevaan kesäasuntoonsa. Näin on meille kerrottu.
Pikku uutinen sisältyy Helena Kujalan kirjaan, jonka sanotaan olevan ensimmäinen Tekla Hultinista (1864-1943) julkaistu elämäkerrallinen teos (Tekla – Tahtonaisen elämä, Warelia 2022).
Savo-Karjalan uutispätkä on kuin kiteytys Tekla Hultinin elämästä. Hän oli aina aikaansa edellä ja hänellä oli kiire korjata havaitsemiaan epäkohtia.
Hultin oli Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori ja ensimmäisiä naisia, jotka valittiin eduskuntaan. Ensimmäinen nainen hän oli myös toimittajana ja päätoimittajana sekä valtion virkanaisena.
Hultinin yhteiskunnallisen toiminnan keskeinen asia oli Suomen suhde Venäjään, ensin suuriruhtinaskunnassa, sitten itsenäisessä Suomessa.
Kirjaa lukiessa ei voinut välttää vertailua vanhan Venäjän ja nykyisen, Ukrainaa kurittavan Putinin Venäjän välillä. Yhtymäkohtia löytää halutessaan paljon.
Sortovuosina nuorsuomalainen Hultin oli vastarinnan eturivissä. Hänen kotonaan perustettiin vastarintaliike, naisten kagaali, joka vastusti Suomen venäläistämistä ja ajoi laillisuuden palauttamista.
Hultin muistutti lehtijutuissaan Venäjän jatkuvista laajentumispyrkimyksistä ja puolusti lakiin sekä oikeuteen perustuvaa suomalaista kulttuuria.
Venäjän kansaa Hultin piti pohjimmiltaan hyväntahtoisena ja oikeamielisenä, ”mutta se ei tuntunut käsittävän, millaista vääryyttä heidän maansa pakkojärjestelmä sai aikaan”.
Ennen Suomen itsenäistymistä Tekla Hultin oli kirjan mukaan ensimmäisiä, jotka huomasivat, että ovi Suomen itsenäisyydelle oli auki.
Kun lokakuun vallankumouksen jälkeen Venäjällä vallitsi täydellinen anarkia, Teklan päässä takoi ajatus, että hetki oli käytettävä hyväksi.
Kirjassa annetaan ymmärtää, että Tekla Hultin käänsi esimerkiksi Svinhufvudin pään. Tekla sanoi kirjan mukaan, ettei Siperian karkotuksesta palannut Svinhufvud aluksi oivaltanut, mikä tilaisuus Suomelle avautui vallankumousten ja Venäjän sisäpoliittisen heikkouden ansiosta.
Kun Venäjä lopulta tunnusti Suomen itsenäisyyden, Hultin kiirehti Pietarista palanneen pääministeri Svinhufvudin luokse ja palasi sieltä ”ylen onnellisena kotiin”.
Häntä harmitti vain se, että oli nainen: ”Jos olisin mies, olisin saanut olla itsenäisyysmiesten mukana Suomen historiaa luomassa!”
Tärkeimpänä saavutuksenaan eduskunnassa Tekla piti lakialoitetta, joka kielsi ulkomaalaisia hankkimasta itselleen kiinteää omaisuutta Viipurin läänistä. Se oli hänen mielestään tärkein puolustustoimi idästä tulevaa maahanmuuttoa vastaan.
Hän olisi halunnut lakiin lisäyksen, jonka mukaan venäläisten omistama maaomaisuus voitaisiin palauttaa suomalaisille. ”Valtiollisissa kannanotoissani vaistoni vei minua aina sille puolelle, jonka käsitin mahdollisimman venäläisvastaiseksi.”
Helena Kujala on tehnyt hieman erilaisen elämäkerran tai elämäkerrallisen teoksen, kuten kustantaja sen määrittelee. Kirja on kirjoitettu minä-muodossa. Se on kuin Tekla Hultinin pitkä monologi, kuin kaunokirjallinen teos.
Tahtonaisen elämä ei yritäkään olla perinteinen, kokonaisvaltainen elämäkerta. Jos tavoitteena on ollut helppolukuinen yleisteos, siinä kirjailija on onnistunut hyvin.
Erikoinen ratkaisu tuo minä-muodon käyttö jos kyseessä on tietokirja. Melkein yhtä erikoinen kuin Caesarin Gallian sodassa käyttämä kolmas persoona. Haavikko käytti myös kolmatta persoonaa omaelämäkerroissan Vuosien aurinkoiset varjot ja Prospero.
Ilmoita asiaton viesti
Kieltämättä erikoiselta se tuntui varsinkin alussa, mutta siihen tottui mitä pidemmälle luki.
Ilmoita asiaton viesti
Tuntuuu oudolta ajatella, että Telka Hultin kuoli talvella 43, kun Suomi oli vielä voimissaan Syvärillä ja Äänisen rannoilla. Samoin P.E. Svinhuvud kuoli vuotta myöhemmin, kun rajojen uskottiin vielä jäävän kauas Karjalaan. Mitähän nämä merkkihenkilöt olisivat ajatelleet Suomesta, syyskuun -44 jälkeen, – Lepikon torpan multien vieminen Moskovaan, noottikriisistä ja monesta muusta Kekkosen järjestämästä piirileikistä suomettumisen vuosina.
Samon UKK kuoli paria vuotta liian aikaisin. Hän ei nähnyt eikä kokenut Itä-Naaprun romahtamista ja paljon muuta muuta mukavaa jäi kokematta. Erityisesti haluaisin nähdä ja kuulla miten Urkki jyrähtelisi kun Suomi on liittymässä NATOon.
Ilmoita asiaton viesti
Onko kirjassa muuten lähdeviitteitä ja pohdintaa siitä, mitä Tekla mahtoi milloinkin miettiä? Vai onko kirjoittaja asemoitunut Teklan nahkoihin? Silloin kyseessä ei ole fakta eikä fiktio vaan jotain siltä väliltä, jonkinlainen kirjallinen hybridi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kirjassa lähdeviitteitä, lähdeluettelo vain kirjan lopussa.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Ei ole kirjassa lähdeviitteitä, lähdeluettelo vain kirjan lopussa.”
Mielestäni kyseessä on siis eräänlainen hybridi. Mielenkiintoista. Pitääpä tutustua kirjaan.
Ilmoita asiaton viesti