Tekla Hultin – aina aikaansa edellä

Savo-Karjala -lehti julkaisi kesäkuussa 1896 pienen uutisen: Rohkea hyppäys. Äsken päättyneiltä laulujuhlilta palattaessa Nivan ja Jaakkiman asemain välillä hyppäsi liikkeessä olevasta junasta tohtori neiti Tekla Hultin ratapenkereelle.
Hyppäys onnistui hyvin. Hyppääjä tahtoi suoraan päästä radan varrella olevaan kesäasuntoonsa. Näin on meille kerrottu.

Pikku uutinen sisältyy Helena Kujalan kirjaan, jonka sanotaan olevan ensimmäinen Tekla Hultinista (1864-1943) julkaistu elämäkerrallinen teos (Tekla – Tahtonaisen elämä, Warelia 2022).

Savo-Karjalan uutispätkä on kuin kiteytys Tekla Hultinin elämästä. Hän oli aina aikaansa edellä ja hänellä oli kiire korjata havaitsemiaan epäkohtia.

Hultin oli Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori ja ensimmäisiä naisia, jotka valittiin eduskuntaan. Ensimmäinen nainen hän oli myös toimittajana ja päätoimittajana sekä valtion virkanaisena.

Hultinin yhteiskunnallisen toiminnan keskeinen asia oli Suomen suhde Venäjään, ensin suuriruhtinaskunnassa, sitten itsenäisessä Suomessa.

Kirjaa lukiessa ei voinut välttää vertailua vanhan Venäjän ja nykyisen, Ukrainaa kurittavan Putinin Venäjän välillä. Yhtymäkohtia löytää halutessaan paljon.

Sortovuosina nuorsuomalainen Hultin oli vastarinnan eturivissä. Hänen kotonaan perustettiin vastarintaliike, naisten kagaali, joka vastusti Suomen venäläistämistä ja ajoi laillisuuden palauttamista.

Hultin muistutti lehtijutuissaan Venäjän jatkuvista laajentumispyrkimyksistä ja puolusti lakiin sekä oikeuteen perustuvaa suomalaista kulttuuria.

Venäjän kansaa Hultin piti pohjimmiltaan hyväntahtoisena ja oikeamielisenä, ”mutta se ei tuntunut käsittävän, millaista vääryyttä heidän maansa pakkojärjestelmä sai aikaan”.

Ennen Suomen itsenäistymistä Tekla Hultin oli kirjan mukaan ensimmäisiä, jotka huomasivat, että ovi Suomen itsenäisyydelle oli auki.

Kun lokakuun vallankumouksen jälkeen Venäjällä vallitsi täydellinen anarkia, Teklan päässä takoi ajatus, että hetki oli käytettävä hyväksi.

Kirjassa annetaan ymmärtää, että Tekla Hultin käänsi esimerkiksi Svinhufvudin pään. Tekla sanoi kirjan mukaan, ettei Siperian karkotuksesta palannut Svinhufvud aluksi oivaltanut, mikä tilaisuus Suomelle avautui vallankumousten ja Venäjän sisäpoliittisen heikkouden ansiosta.

Kun Venäjä lopulta tunnusti Suomen itsenäisyyden, Hultin kiirehti Pietarista palanneen pääministeri Svinhufvudin luokse ja palasi sieltä ”ylen onnellisena kotiin”.

Häntä harmitti vain se, että oli nainen: ”Jos olisin mies, olisin saanut olla itsenäisyysmiesten mukana Suomen historiaa luomassa!”

Tärkeimpänä saavutuksenaan eduskunnassa Tekla piti lakialoitetta, joka kielsi ulkomaalaisia hankkimasta itselleen kiinteää omaisuutta Viipurin läänistä. Se oli hänen mielestään tärkein puolustustoimi idästä tulevaa maahanmuuttoa vastaan.

Hän olisi halunnut lakiin lisäyksen, jonka mukaan venäläisten omistama maaomaisuus voitaisiin palauttaa suomalaisille. ”Valtiollisissa kannanotoissani vaistoni vei minua aina sille puolelle, jonka käsitin mahdollisimman venäläisvastaiseksi.”

Helena Kujala on tehnyt hieman erilaisen elämäkerran tai elämäkerrallisen teoksen, kuten kustantaja sen määrittelee. Kirja on kirjoitettu minä-muodossa. Se on kuin Tekla Hultinin pitkä monologi, kuin kaunokirjallinen teos.

Tahtonaisen elämä ei yritäkään olla perinteinen, kokonaisvaltainen elämäkerta. Jos tavoitteena on ollut helppolukuinen yleisteos, siinä kirjailija on onnistunut hyvin.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu