Tervon Agricola Kustaan ja Iivanan pihdeissä

Jari Tervon Agricola-romaania voi lukea monella tavalla (Pääskyt talvehtivat järven pohjassa, Otava 2021). Se on Mikael Agricolan (n. 1510-1557) kaunokirjallinen elämäntarina lapsuudesta dramaattiseen loppuun, juttukokoelma, seikkailukertomus, analyysi vallan miehistä sekä suomalaisista ja Suomesta, jota ei vielä ole.

Tervon kirja on tämän syksyn toinen romaani Agricolasta. Aiemmin ilmestyi Roope Lipastin Mikaelin kirja (Atena).

Lipasti jätti melko vähälle käsittelylle Iivana Julman ja ruotsalaisen rauhanvaltuuskunnan tapaamisen Moskovassa. Ikään kuin Tervo olisi kuullut toiveeni, hän ottaa kaiken irti Moskovan neuvotteluista. Illallinen Iivanan kanssa on todellista ilotulitulitusta ruokineen ja juomineen.

Tervon rehevän romaanin kiinnostavimmissa jaksoissa liikutaan myöhemmän Suomen kohtalonkolmiossa: Ruotsi ja Kustaa Vaasa, Saksa ja Martti Luther, Venäjä ja Iivana Julma. Tässä kolmiossa Agricolan kohtalo on jäädä mahtimiesten puristukseen. Hänelle jää mopen osa.

Kustaa nimitti vastahakoisen Agricolan Moskovaan lähteneen rauhanvaltuuskunnan jäseneksi. Hän edusti suomalaisia, jotka olivat jatkuvasti taistelleet eturintamassa Ruotsin puolesta Venäjää vastaan.

Agricola oli tuntenut Kustaan siitä lähtien, kun hän nuorena ylioppilaana kerjäsi rahaa Raamatun kääntämiseksi suomen kielelle. Rahanpyyntöihin Kustaa oli kaksi kertaa vastannut hiljaisuudella.

Agricola pohdiskeli: ”Pelkääkö hän monen kielen synnyttävän monta mieltä? Eri mieltä?”

Kun Kustaa oleskeli pitkään Suomessa ja Turussa, hän riiteli Agricolan kanssa milloin mistäkin ja kun Agricola erehtyi sinuttelemaan kuningasta, tämä ärähti: ”Ketä sinä koiranpenikka sinuttelet.”

Iivana Julmakin puhutteli Agricolaa monta kertaa koiraksi, koiranpennuksi. Moskovan neuvottelujen alkajaisiksi Iivana rähisi, että hän kuvitteli sopivansa asioista ruotsalaisten kanssa, mutta ”nyt vastaani ratsastavat myös suomalaiset”.

Tervon romaanissa Iivana luo erityissuhteen Agricolaan, joka askarruttaa tsaarin mieltä: ”Miksi tämän Åbo-nimisen käymälän piispa vaivaa minua?” Ja heti perään hän ilmoittaa, että venäläisten tulisi kuunnella tarkemmin, mitä Agricolalla on sanottavaa.

Levoton Iivana on ymmällään myös Suomesta: ”Se ei ole maa. Se ei ole maata eikä vettä, se on siltä väliltä, suo. Siinä ei voi soutaa, ei uida, ei ratsastaa, ei kävellä.”

Tsaari tulee ensin siihen tulokseen, ettei Suomelle voi tehdä muuta kuin kiertää sen: ”Tai voi sinne hyökätä. Talvella, kun suo jäätyy. Talvisota on paras. Sitä ei voi hävitä.”

Agricola oppi paljon, kun piti korvansa auki. Iivana kysyy: ”Tiedätkö koiranpentu, mistä tiedän, etten ole Jumala.” Iivana vastaa itse: ”Jumala tappaa kaikki.”

Kun Moskovan neuvottelut olivat ohi, Agricola sai tunnustusta Kustaa Vaasan kuninkaalliselta kirjurilta. Hän mieltyi Agricolaan, joka oli lähettiläistä virka-arvoltaan mitättömin, muttei pelokas eikä tyhmä eikä äänekäs. ”Paitsi tsaarin kanssa ryypätessään.”

En tiedä, miten paljon Tervo on ajatellut tulevia aikoja, kun on kirjoittanut 1500-luvun meiningeistä. Oli miten oli, lukija on vapaa sielu ja voi tulkita asioita mielensä mukaan.

Itse sain monta ahaa-elämystä, kun luin Tervon sepittämiä Iivanan ja Kustaan repliikkejä Agricolalle. Niistä kuului isännän ääni. Ja Saksan, siis Lutherin, syliin Agricola heittäytyi jo varhain kuin nuori Suomi itsenäisyyden aamunkoitteessa.