Tiu tau tilhi äidin ryytimaassa

Uudempien aikojen uuttera kansanvalistaja, Finlandia-palkittu kirjailija Juha Hurme, valistaa jälleen suomalaisia. Hän on kirjoittanut kirjan, josta selviää mitä kaikkea löytyy tutun laulun takaa (Tiu tau tilhi, Teos 2022).

Hurme ei tietenkään tyydy pelkästään tilheen. Jo takakannessa luvataan hurskasta menoa, hyönteistiedettä ja hiihtomestaruuksia. Nimiä kirjassa vilisee kuin Vilkkilässä kissoja ja teksti poukkoilee sinne tänne.

Saamme selvityksen muun muassa Suomen kansakoulun isän, tuon tanssivan papin, Uno Cygnaeuksen, naisseikkailuista ja melonnan olympiavoittajan Sylvi Saimon (Sikiö) nimenmuutoksesta sekä paljosta muusta.

Mitä omituisemman asian Hurme hoksaa lähteistään, sitä varmemmin se pääsee kirjan sivuille. Lähdeluetteloa ei kirjassa ole.

Mutta asiaan. Esitellään kirjan kolme päähenkilöä: tilhi sekä laulun sanoittaja ja säveltäjä.

Nyt minäkin tiedän, että tilhi on todellinen tyyliniekka, sympaattisen pyylevä kaveri, joka lentää nopeasti ja suht suoraviivaisesti:

”Tämä kampaustaan myöten todella tyylikäs otus viettää viisaasti sulan maan kaudet matalalla profiililla Lapin ja Itä-Suomen hämyisissä havumetsissä rakastelemassa, lisääntymässä ja popsimassa hyönteisiä.”

Tiu tau tilhi -tekstin kirjoitti 24-vuotias Ilmari Calamnius, sittemmin Kianto, vuonna 1898. Tuolloin Ilmari oli ”vuoden verran sotaväessä turhautunut, ja sen jälkeen Aleksanterin yliopistossa opiskellut julli”.

Kesken laajan Kianto-luvun Hurme parahtaa: Rasittava äijä! Perusteita parahdukselleen Hurme löytää Kiannon lapsilleen antamista etunimistä.

Törkeitä ovat Hurmeen mielestä esimerkiksi yhden tyttären nimilitania – Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka tai pojalle annetut etunimet Sorjo Uolevi Sotaprinssi.

Kianto tunnetaan naisistaan ja epäsovinnaisesta elämästään, Punaisesta viivasta ja Ryysyrannan Joosepista, sekä kavereistaan Urho Kekkosesta ja Veikko Sinisalosta.

Kun Tiu tau tilhen sanoittaja melskasi siellä sun täällä ja piti itsestään maksimaalista meteliä, kappaleen sävelsi hänen vastakohtansa.

Säveltäjä Mikael Nyberg oli Hurmeen mukaan yksi maan hiljaisimpia ja vaatimattomimpia taiteilijoita, vaikka ylvästelyyn olisi ollut aihetta jo sukutaustan vuoksi. Nyberg oli satusedän, Zachris Topeliuksen, tyttärenpoika.

Juha Hurme jatkaa Tiu tau tilhillä Suomen varhaisen historian selittämistä, minkä hän aloitti aiemmissa kirjoissaan, Finlandiapalkitussa Niemessä ja sen jälkeen Suomessa. Lintukirja on aiempia tiiviimpi, mutta tyyli on sama.

Hurme yhdistää rennon, puheenomaisen tekstin, tiukkaan asiaan. Kyseessä ei ole romaani eikä tietokirja vaan jotain siltä väliltä. Hurme osaa pitää huolen myös siitä, ettei hänen kirjojaan tarvitse nauramatta lukea.

Kerrottakoon vielä, että Hurmeen kirja sai alkunsa, kun hän oli nukuttamassa 2-vuotiasta Touko-poikaansa, joka alkoi ynistä omituisesti. Hetken kuluttua selvisi, että lapsi lauloi puoliunessa Tiu tau tilheä. Pojalle laulun oli opettanut mummi.

Ja nyt – ensimmäinen säkeistö:
Tiu, tau, tilhi,
äidin ryytimaassa.
Tiu, tau, tilhi,
äidin ryytimaassa.
Joko sinä lensit
syömähän taas?
Joko sinä lensit
syömähän taas?

https://m.youtube.com/watch?v=KlaPj0RnU8A

  

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu