Toisinajattelijan elämää Kekkosen tasavallassa

Kuuma kesä 1967 oli käännekohta Kauko Kareen (1914-1996) elämässä. Kesäkuussa hän julkisti hotelli Tornin kabinetissa kirjansa Tähän on tultu, joka oli kuin avoin sodanjulistus presidentti Kekkosta ja hänen hoviaan vastaan. Kirja mullisti Kareen elämän.

Suuret kustantamot eivät uskaltaneet julkaista Kareen kirjaa Kekkosen reaktioiden pelossa. Kareen oli pakko kustantaa kirja omilla rahoillaan. Hän sai Kansallispankista lainan ja perusti Alea-Kirjan.

Yleisradion entisten toimittajien uudessa tietokirjassa kerrotaan, millaista oli toisinajattelijan elämä Kekkosen tasavallassa (Seppo Konttinen – Kari Vitie: Eri mieltä – Todenpuhuja Kauko Kareen elämä, Otava 2020).

Tähän on tultu oli jymymenestys, sensaatiokirja, jonka lukemalla ihmiset saivat maistaa kiellettyä hedelmää, Kekkosen ja muiden vallanpitäjien rankkaa arvostelua. Kare teki sitä mitä suomalaiset ovat aina salaa ihailleet: hän pani herroille hanttiin.

Kare antoi kyytiä paitsi Kekkoselle ja hänen perässähiihtäjilleen myös itsesensuurille, suomettumiselle ja kommunisteille.

Kirjallisilta ansioiltaan Tähän on tultu ei ole mikään mestariteos. Se on outo kokoelma sitaatteja ja niiden kommentointia. Lukijan on välillä vaikea pysyä mukana. Sisältö oli kuitenkin räjähdysherkkää 1960-luvun Suomessa.

Kare itse kertoi myöhemmin, että yöpakkaset ja noottikriisi tekivät hänestä lopullisesti Kekkosen ja hänen politiikkansa vastustajan ja sananvapaustaistelijan.

Kirjaa ei tarvinnut paljon mainostaa. Tieto siitä levisi suusta suuhun tai ”luikerteli kuin pensaspalo, maata myöten, lähes maan alla”, kuten Kekkosen uskottu kynämies Matti Kurjensaari runoili.

Kare kirjoitti asioista, joista vaiettiin julkisuudessa. Hän rikkoi tabuja. Kekkonen oli päässyt asemaan, jossa hänen julkinen arvostelemisensa oli suorastaan pyhäinhäväistys.

Tähän on tultu yritettiin ensin vaieta kuoliaaksi, mutta kun se ei onnistunut, ryhdyttiin vastahyökkäykseen. Kurjensaari nimitti Karetta vanhojen autojen kauppiaaksi, joka myi ”tietämättömille roskaa rahastusmielessä”.

Kare mustamaalattiin äärioikeistolaiseksi fasistiksi, taantumukselliseksi menneisyyden mieheksi. Hänelle naureskeltiin ja kohauteltiin olkapäitä. Hän sai päättäjäpiireissä häirikön ja kiusankappaleen leiman.

Konttisen ja Vitien mielestä Karetta ei voinut pitää minkään sortin fasistina ja vielä vähemmän äärioikeistolaisena.

Suomessa oli outo tilanne. Alettiin puhua orwellilaista uuskieltä: ”Jos arvostelit valtion diktatuurisia piirteitä, sinut leimattiin fasistiksi. Jos kannatit niitä, olit rauhanpuolustaja, demokraatti ja vapauden puolustaja.”

Konttinen ja Vitie pitävät toisinajattelija Kareen toimintaa sananvapauden puolustajana kansakunnan eloon jäämisen kannalta korvaamattomana. Eri mieltä oleminen ei tuonut hänelle poliittista eikä taloudellista hyötyä.

Toimittajakaksikon kirja on Kareen kunnianpalautus. Konttinen ja Vitie ansaitsevatkin tunnustuksen, että ovat nostaneet päivänvaloon unohdetun toisinajattelijan.

Kirjaa lukiessa moni takavuosien poliitikko ja journalisti saattaa tuntea piston sydämessään. Samalla voi miettiä, missä ovat nykyajan halveksitut toisinajattelijat. Kauko Kare: ”On aina niin paljon helpompaa paljastaa menneitä kuin vallitsevia valheita.”

Kareelle ja Kekkoselle viimeiset vuodet olivat armollisia, kuten kirjassa todetaan. Muistisairaus vei heiltä oman historiansa – kansakunnan muistiin he jäivät.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu