Tomera Tamara ja Nikulan Pentti

Keskellä pimeintä aikaa on sopiva hetki puhua seiväshypystä. Hyvä syy on myös se, että vuoden urheilukirjaksi on ehdolla Teijo Piilosen vastikään julkaistu teos Suomalaisen seiväshypyn tarinat (Docendo 2023).

Hyviä tarinoita Piilosen kirjassa riittää, ja se on myös mainio nostalgiamatka menneeseen urheilumaailmaan.

Kirjassa kerrotaan esimerkiksi siitä, miten yleisurheilun EM-kisojen yhteydessä Belgradissa 1962 Neuvostoliiton kuula-ja kiekkojätti Tamara Press ja Pentti Nikula kohtasivat tanssiparketilla.

Tomera Tamara haki itseään heiveröisempää Penttiä tanssimaan urheilijoiden vapaa-aikatiloissa. Kahden Euroopan mestarin kohtaaminen parketilla oli kuin suoraan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta.

Performanssin kohokohta nähtiin kuitenkin vasta tanssin jälkeen: jykevä Tamara nosti Pentin yhdellä kädellä olkapäälleen ja kantoi tanssilattian ympäri.

Tamaran voimannäyte oli samalla kunnianosoitus Pentille, joka oli aiemmin kesällä hypännyt Kauhavan juhannuskisoissa uuden maailmanennätyksen 494.

Me urheilua seuraavat seniorit muistamme ”Pressin veljekset”, Tamaran ja Irinan, joka menestyi pika-aidoissa ja viisiottelussa. Heidän sukupuolestaan esitettiin epäilyjä ennen kuin sukupuolitestit tulivat huippu-urheiluun.

Pressit olivat oikeasti ukrainalaisia. He olivat syntyneet Harkovassa. Urheilu-uransa jälkeen Tamara (1937-2021) toimi valmentajana ja väitteli kasvatustieteen tohtoriksi.

Suomalaisilla seiväshyppääjillä on kunniakkaat perinteet. Suomi saavutti vuosina 1948-1978 seiväshypystä enemmän arvokisamitaleja kuin keihäänheitosta tai mistään muustakaan yleisurheilulajista.

Pitkä, 44 vuoden mitaliton jakso päättyi viime vuonna, kun Wilma Murto voitti Euroopan mestaruuden.

Teijo Piilosen teos tekee kunniaa seiväsmiehille ja -naisille. Seiväshyppy kuuluu yleisurheilun vaativimpiin lajeihin ja hyppääjät tietävät oman arvonsa. He letkauttelevat mielellään, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: seiväshyppääjiä ja niitä, jotka haluaisivat olla seiväshyppääjiä.

Monet seiväshyppääjät ovat olleet värikkäitä persoonia. Lontoon 1948 olympialaisten hopeamitalisti Erkki Kataja hyppäsi aina pipo päässä, mutta pipo ei kiristänyt, sillä hän oli lupsakka mies, kilpakenttien väriläiskä.

Yksi legenda, EM-hopeamitalisti Valto Olenius, ei myöhemmin valmentajana ollut koskaan tyytyväinen suojattiensa suorituksiin. Kun Belgradin EM-kisoista tuli vain kultaa (Nikula) ja pronssia eikä kolmoisvoittoa, Olenius haukkui pronssimies Kauko Nyströmin ja neljänneksi jääneen Risto Ankion pystyyn.

Värikkäitä persoonia ovat olleet myös Jämijärven Chaplin Altti Alarotu ja lapualaislähtöinen Auvo Pehkoranta, jolla lienee seipään katkomisen SE: peräti 32 seivästä on katkennut Pehkorannan hypyissä.

Eikä politiikassa harmauden tavaramerkikseen valinnut Antti Kalliomäkikään ollut mikään totinen poika urheilukentillä. Hänestä sukeutui huumorimies seiväsmiesten kuplassa.

Antti ryhtyi poliitikoksi, kuten häntä ennen kaksinkertainen Euroopan mestari ja Rooman olympialaisten pronssimitalisti Eeles Landström, josta tuli Liberaalisen kansanpuolueen kansanedustaja.

Suomalaisten seiväsmiesten tulostaso on polkenut vuosikymmenet paikoillaan. Jani Lehtonen hyppäsi voimassa olevan Suomen ennätyksen (582) jo 30 vuotta sitten.

Lopuksi tietokilpailukysymys. Kuka seiväshyppääjä on hypännyt Suomen toiseksi parhaan tuloksen?

Veikkaan, että moni ei tiedä oikeaa vastausta, jonka paljastan tässä ja nyt: Heikki Vääräniemi hyppäsi 577 Helsingissä elokuussa 1996.