Toverit Lefa ja Nalle taistojen tiellä

Björn ”Nalle” Wahlroos, 69, on julkaissut muistelmiensa ensimmäisen osan, joka ulottuu vuoteen 1992 (Barrikadeilta pankkimaailmaan – Eräänlaiset päiväkirjat 1952-1992, Otava).

Itseäni kiinnosti erityisesti se, mitä Wahlroos kirjoittaa vuosistaan taistolaisena. Hän ei ole aiemmin suostunut paljon puhumaan viidestä vuodestaan radikaalina vasemmistolaisena.

Jos odotti, että Nalle tekee avoimen itsetilityksen taistolaisuudesta ja itsestään liikkeen juoksupoikana, joutuu pettymään. Se paha taistolainen on Nallen kaveri Leif ”Lefa” Salmén, joka jäi ikään kuin liikkeen vangiksi, kun taas Nalle erosi taistolaisista jo parikymppisenä vuonna 1973. Wahlroosin mukaan Salmén oli vasemmalle mentäessä edelläkävijä, mutta onneton etsijä eikä ”löytänyt rauhaa sielulleen”.

Taistojen tiellä Nalle kulki Lefan rinnalla kuitenkin viisi vuotta. Kirjassaan hän kuvaa hyvin alun ja lopun vasemmistoradikaalina, mutta jättää varsinaiset aktiiviset vuotensa taistolaisena lähes käsittelemättä. Ehkä hän ei muista tai sitten hän ei vain halua muistella.

Ensimmäisen opiskeluvuotensa Hankenilla Nalle eli kuin ammattivallankumouksellinen. Hän perusti taistolaisen opiskelijajärjestön ja oli ehdolla ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa. Hän ehti suorittaa vuodessa vain yhden peruskurssin politikoinnin ohessa.

Jälkikäteen kaikki näyttää niin selvältä. Nalle kirjoittaa, että hänen lähtölaskentansa taistolaisista alkoi, kun tapaamisiin alkoi tulla ideologisia johtajia ”pukeutuneina partiopukua muistuttaviin sinisiin Itä-Saksan Freie Deutsche Jugend -mallisiin paitoihin”.

Wahlroosin kuvaus siitä, mikä lopulta aiheutti hänen eronsa taistolaisista, on hämmentävää luettavaa. Kun hän on ensin esipuheessa valittanut ihmisen muistin epäluotettavuutta, hän kirjoittaa myöhemmin suoran lainauksen lähes 50 vuoden takaa, jolloin taistolaisaktiivi Aku Alanen soitti hänelle. Nallen isä oli kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö:

”Isälläsi on varmaan paljon papereita kotonaan. Meille voisi olla suureksi avuksi, jos voisit joskus vilkaista niitä. Ei mitään erikoista, mutta jos siellä on jotakin talouspolitiikkaa tai kauppaa koskevaa, niin siitä voisi varmaan olla liikkeelle hyötyä.”

Nallella taitaa sittenkin olla ilmiömäinen muisti, sillä lapsuudestaan ja nuoruudestaan hänellä ei oman ilmoituksensa mukaan ole päiväkirjoja.

Wahlroos vihjailee Neuvostoliiton suurlähetystön suuntaan: ”Tiesin varsin hyvin, että usealla taistolaisjohtajalla oli läheiset yhteydet Tehtaankadun lähetystöön ja että kysely olisi yhtä hyvin voinut tulla sieltä.”

Aku Alanen on kiistänyt soittaneensa Wahlroosin kuvaileman puhelun.

Nalle ei kuuluu niihin entisiin taistolaisiin, jotka ripottelevat tuhkaa päänsä päälle ja tuomitsevat ahdistuneina menneisyytensä virheitä. Ilta-Sanomien taitava tohtoritoimittaja Timo Paunonen sai Wahlroosin sanomaan lehden taannoisessa haastattelussa, että hän eli taistolaisvuosina elämänsä parhaita aikoja.

”Jos katson taaksepäin, mä en luopuisi siitä ajasta”, Wahlroos vakuutti.

Harvalla on varaa suhtautua näin huolettomasti taistolaiseen menneisyyteensä, mutta Björn Wahlroosilla on, sillä hän sattuu olemaan yksi Suomen rikkaimmista miehistä.