Tulisieluisen papintyttären jännittävä elämä

Aino Malmbergin (1865-1933) elämä oli kuin seikkailuelokuvasta. Hänellä oli monta roolia. Hän oli papintytär Petäjävedeltä, yliopistossa tutkinnon suorittanut opettaja, kirjailija ja kääntäjä, mutta ennen kaikkea hän oli edelläkävijä monella tavalla.

Marjo-Riitta Antikaisen ja Erkki Tuomiojan kirjoittama elämäkerta (Edelläkävijä – Aino Malmberg, Tammi 2021) alkaa hengästyttävällä luettelolla siitä, mitä kaikkea Malmberg oli: aktivisti, feministi, sosialisti, internationalisti, pasifisti, seikkailija…

Kirjailijat ovat löytäneet lennokkaan lehtiotsikon, jonka mukaan Aino Malmberg huumaantui terrorismin hehkusta: 1900-luvun opettaja ja kirjailija avasi kotinsa Venäjän radikaalien salaiseksi tukikohdaksi.

Heti perään Antikainen ja Tuomioja huomauttavat, että Ainon elämästä voisi tehdä monta vähintään yhtä raflaavaa otsikkoa. He antavat esimerkkejä:

Aino Malmberg toimi maailmansodassa Saksan agenttina ja järjesti rahaa Trotskille.
Aino Malmberg oli lesbokirjallisuuden edelläkävijä.
Aino Malmberg hurmasi Andrew Carnegien ja Henry Fordin, mutta ei hurmaantunut miljonääreistä.
Aino Malmberg oli Suomen aktiivinen suurlähettiläs ennen kuin meillä oli ulkoministeriötäkään.

Tulisieluisen Ainon elämän jännittävin ja vaarallisin vaihe osui vuosiin 1905-1908, jolloin hänen kotinsa Helsingissä oli tsaarin valtaa vastustaneiden Venäjän radikaalien salainen tukikohta.

Suomi oli 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä maailman etsityimpien terroristien piilopaikka. Terroristit huseerasivat melko vapaasti, koska venäläisellä poliisilla ei ollut Suomen suuriruhtinaskunnassa samanlaisia oikeuksia kuin Venäjän muilla alueilla.

Suomalaiset aktivistit avustivat venäläisiä, jotka tekivät väkivaltaisia iskuja ja pankkiryöstöjä.

Aino kuului Suomen Aktiiviseen Vastustuspuolueeseen, jonka päämääränä oli aseellisen kapinan valmistelu. Aktivistien taistelujärjestö hautoi näyttäviä iskuja aina tsaarinmurhasta lähtien, mutta tulokset jäivät laihoiksi.

Aino Malmberg piilotteli kesäasunnollaan dynamiittia ja majoitti kotiinsa useita terroristeja: ”Aktiivisen puolueen asia on minulle kuin uskonasia.” Bobrikovin murhannutta Eugen Schaumania hän piti isänmaallisena sankarina.

Papintyttären kohtaloksi koitui kaksoisagentti Jevno Azef, joka esiintyi sosiaalivallankumouksellisten, eserrien, johtajana, vaikka oli todellisuudessa Venäjän salaisen poliisin, Ohranan, asiamies.

Aino pidätettiin Pietarissa lokakuussa 1907. Muutaman päivän kuluttua hänet kuitenkin vapautettiin. Arvellaan, että sekä pidätykseen että vapautukseen vaikutti Azef, jota Aino oli majoittanut pitkään Helsingissä. Heillä saattoi kirjan mukaan olla rakkaussuhde.

Azefin kaksoisrooli paljastui 1908. Se vaikutti osaltaan siihen, että Aino Malmberg lähti vapaaehtoiseen maanpakoon Englantiin. Samassa yhteydessä tuli avioero. Aino palasi pysyvästi Helsinkiin vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.

Ainon matkat Englantiin, Yhdysvaltoihin ja Australiaan ovat luku sinänsä. Hänen kansainväliset verkostonsa olivat hämmästyttävän laajat.

Kun puhutaan Aino Malmbergista, ei voi olla mainitsematta hänen kolmea poikaansa. Laurista tuli kenraaliluutnantti, lyhytaikainen puolustusministeri ja suojeluskuntien komentaja, Erik (Eero) oli 1920- ja -30-luvuilla Suomen sotilastiedustelun tärkeimpiä johtajia. Nuorena kuollut Olavi oli kirjailija.

Edelläkävijä on täysipainoinen elämäkerta erityisestä naisesta. Ainon värikkäitä vaiheita ei kirjassa ole haluttu sen enempää piilotella kuin hehkutellakaan. Asialinjalla on syntynyt tasapainoinen kokonaiskuva päähenkilöstä.

Myös Aino Malmberg olisi todennäköisesti tyytyväinen lopputulokseen. Hän voisi kehua elämäkertansa kirjoittajia niin kuin kirjoitti kirjassaan Voimakasta väkeä vuonna 1926:

”Suomalaiset henkilökuvaukset ovat enimmäkseen taitavien asiantuntijoiden tekemiä, henkilöiden, jotka ankaralla työllä ovat saaneet selville pienimmätkin yksityiskohdat kuvattaviensa elämänjuoksusta.”

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu