Tuokiokuvia kadonneesta maailmasta
Professori Johannes Salmisen (1925-2015) 30 vuotta sitten julkaistu esseekokoelma Sininen kivi – Muistiinmerkintöjä idästä ja lännestä (WSOY 1994) on kuin aikamatka kadonneeseen maailmaan. Salmista kiehtoivat idän ihmeet, kuten islam, Istanbul ja Bysantti.
Kokoelma on kiinnostavaa luettavaa tänäkin päivänä. Salminen tarkastelee monipuolisesti erityisesti Suomen itäisiä ulottuvuuksia. Sellaisia ei juuri nyt paljon muistella, kun Suomi on päässyt karhun kainalosta lännen syleilyyn, EU:n ja Naton jäseneksi.
Esseet ovat yleensä kestäneet aikaa hyvin. Poikkeuksiakin löytyy. Salminen heijastelee omaa aikaansa, kun hän korostaa, että Suomen on oltava ikään kuin Venäjän asianajaja Euroopan unionissa:
”Tärkein tehtävä on nyt Venäjän sitominen läheisemmin Eurooppaan, ja tässä Suomella on erityisvastuu myös EU:n puitteissa. Jos haluamme välttämättä olla etuvartio, olkaamme silloin idän etuvartio Brysselissä… Jos valitsemme Euroopan, sen on oltava Eurooppa, jossa Moskova on mukana.”
Nyt tiedämme, että kaunis ajatus Venäjän sitomisesta entistä tiukemmin Eurooppaan ei ole toteutunut.
Ajatuksineen Salminen ei tietenkään ollut yksin. Suomelle hän kaavaili tärkeää roolia: ”Suomea tarvitaan tulevaisuudessa EU:ssa vastapainona niille balteille, puolalaisille, unkarilaisille, jotka ovat historiallisten kokemustensa liiaksi rasittamia pystyäkseen hyväksymään idän suuntaan laajentuneen Eurooppa-kuvan.”
Tuolloin moni ajatteli, että Venäjästä saattaisi tulla läntisen demokratian kaltainen valtio. Se imperiumi, jota jo Pietari Suuri rakensi, oli Salmisen mielestä ikiajoiksi sortunut. Suomalaisten vanha unelma oli käynyt toteen.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Kremlin nostalgikot uneksivat imperiumin paluusta. Toiveet olivat Salmisen mielestä turhia, sillä ”Stalin on tuhotöillään huolehtinut siitä, että yli 400 vuotta vanhan monikansallisen, isovenäläisen, valtapelin aika on ohi”.
Kuinka väärässä Salminen olikaan! Julmuri Stalin on jälleen suuri sankari Venäjällä.
Kun Salminen kirjoitti esseitään, hän tuskin tiesi Vladimir Putinista mitään. Nyt tunnemme miehen ja tiedämme hänen imperialistiset haaveensa.
Venäjän eurooppalainen aika on ainakin toistaiseksi ohi, ja ylin ystävä asuu Pohjois-Koreassa. Putin on löytänyt kaltaistaan seuraa.
Lienee uskottava ranskalaista markiisia Astolphe de Custinea, joka matkusteli Venäjällä 1830-luvulla. Hän kirjoitti pisteliäästi, että venäläisillä on Aasia veressään, ja kun toiset kansakunnat vain tukevat tyranniaa, venäläiset rakastavat sitä.
Custine, jota Salminen siteeraa, kuvaa venäläistä yksinvaltaa käytännössä. Se on kuin pelon imperiumi, jossa ihmiset liikkuvat avuttoman mykkinä, Vallalle sokeasti alistettuina.
Ranskalaisen markiisin yhteenveto 1830-luvun Venäjästä on kuin tätä päivää: yksilö ei ole mitään, byrokraattinen koneisto on kaikki kaikessa.
Kysymykseni voi olla – ja onkin – triviaali (tai itsestään selvyys), mutta käykö kirjasta ilmi mihin sen nimi ”Sininen kivi” viittaa?
Koska kirjassa käsitellään idän ihmeitä, Istanbulia ja Bysanttia, itselleni tuli spontaanisti mieleen Afganistanin ”ihme”, Lapis lazuli, hieno sininen ”kuninkaallinen” värisävy, joka on peräisin sikäläisestä kivestä. Voisiko olla? Ainakin kannen kirjaimissa oleva sininen sävy on lähellä Lapis lazulia.
Tuollahan ei ole mitään tekemistä kirjan aiheen kanssa – vaan on taiteilijoiden käyttämä värisävy. Eikös Johannes Salminen ollut laaja-alainen ihminen.
Ilmoita asiaton viesti
Sininen kivi viittaa tässä yhteydessä Kalevalaan. Vähän vaikea lyhyesti selittää, mutta lainaan takakannen tekstiä: Kalevalaisessa runoudessa esiintyy sininen kivi, jonka Väinämöinen halkaisee sormellaan. Hän surmaa kiven sisällä piileskelevän käärmeen, jolloin matelijan mustasta verestä kasvaa korkea, maan ääriin oksansa kurottava tammi…
Ilmoita asiaton viesti
Mukava kun kerroit Sinisen kiven tarinan tässä yhteydessä. Tuollainen mielenkiintoinen tarina Väinämöisestä, näköjään Kalevala on jäänyt lukematta.
Kun mainitsit ”idän ihmeet” tuli mieleen Lapis Lazuli-kivi (myös idän ihme), jota löytyy Afganistanista ja on väriltään liki sama kuin kirjan kannessa käytetty sininen.
Ilmoita asiaton viesti
Matti Jussi Korhonen, tuo Salmisen tarkoittama sininen kivi on tietysti Kalevalassakin kuvattu spektroliitti, jota on sekä Lappeenrannan Ylämaalla että pitkin Karjalan kallioita, sekä Etelä-Karjalassa että Venäjälle pakkoluovutetuilla alueilla, mm.Käkisalmessa ja Sortavalassa! 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Otsikko (ja ensimmäinen kappale) on mielenkiintoisella tavalla kaksitulkintainen. Salminen kirjoitti menneestä maailmasta mutta on jo itsekin mennyttä maailmaa. Kerrostunut katse menneisyyteen.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnustan, että Johannes Salminen oli eräässä vaiheessa suosikkiesseistejä. Mutta hänelle kävi kuten Matti Klingelle, se mikä alkuaan tuntui hienolta, avaralta ja huomionarvoiselta, menetti hohtonsa ja hapantui todellisuudelle liian etäiseksi riutuvaksi valoksi. Paha kyllä paikkansa taitaa pitää se vanha viisaus, jonka nuorena kuulin: naivistit on pidettävä kaukana politiikasta ja päätöksenteosta.
Ilmoita asiaton viesti