Uhtuan suomalaisten kovia kohtaloita

Karjalan laulumaille Vienan Karjalaa rakentamaan komennettiin 1920- ja 1930-luvuilla satoja Neuvosto-Venäjälle paenneita punasuomalaisia, joista monet kohosivat johtaviin asemiin. Tästä punaisesta korpisosialismin kaudesta kerrotaan historioitsija Pekka Vaaran uudessa kirjassa, jonka on kustantanut Karjalan Sivistysseura (Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin).

Uhtua oli Vienan Karjalan taloudellinen ja henkinen keskus. Neuvosto-Karjala nautti aluksi jonkinlaista autonomiaa, mutta se jäi lyhyeksi. Traaginen aika huipentui Stalinin vainoihin ja suomalaisten kansanmurhaan 1937-38.

Karjalan kansannousu oli kukistettu keväällä 1922. Sen jälkeen Uhtualle lähetettiin joukko suomalaisia punikkeja, kuten he itseään nimittivät. Tehtävä oli rakentaa sosialismia ja neuvostovaltaa Vienan Karjalan kyliin.

Punasuomalaiset saapuivat korpikyliin, jotka olivat kansannousun loppuvaiheessa tyhjentyneet ja jääneet asuinkelvottomiksi. Tieyhteyksiä ei ollut ja nälänhätä levisi kuin tauti.

Pian suomalaiset huomasivat, että he toimivat vihamielisessä ympäristössä. Heidät koettiin ulkopuolisiksi tunkeilijoiksi. Heitä eivät halunneet Karjalaan sen enempää karjalaiset kuin venäläiset.

Suurin osa Uhtualle komennetuista punikeista oli sisällissodan jälkeen itärajan yli paenneita. Myöhemmin 1930-luvulla Uhtualle lähetettiin metsätöihin myös satoja amerikansuomalaisia, joita oli tullut Neuvosto-Karjalaan tuhansia.

Suurin toivein uutta uljasta yhteiskuntaa rakentamaan menneet pettyivät nopeasti. Kuvitelma onnelasta muuttui helvetiksi.

Tutuksi tuli rikoslain 58. pykälä, jossa oli määritelty vastavallankumoukselliset rikokset. Pykälässä oli 14 alakohtaa, joita luovasti soveltamalla löytyi kyllä rikos ja jos ei heti löytynyt, tehokkaissa kuulusteluissa tunnustus puristettiin väkisin.

Suomalaisten kohtalot ovat karua luettavaa. Syytteet vakoilusta, vastavallankumouksellisesta toiminnasta ja leimaaminen kansanviholliseksi menivät yli ymmärryksen. Moni ajatteli, että Uhtualla meno oli pahempaa kuin 1918 Suomessa:

”Silloin vangittiin ja tapettiin hallituksen vastustajia, mutta nyt vangitaan ja tapetaan hallituksen kannattajatkin. Tämä on kuin elävänä hautaan lasku”, sanoi opettaja Aadam Rossin vaimo, kun hänen miestään tultiin pidättämään.

Rosseja syytettiin myös liiasta rikkauksien keruusta. Pekka Vaara ironisoi, että rikkauksia opettajaperheellä tosiaan olikin: lehmä, porsas, kanoja ja kaniineja sekä 16 aarin maatilkku. Aadam Rossi ammuttiin Vienan Kemissä lokakuussa 1938.

Luokkavihollisen asialla olivat myös työmiehet Ville Hotti ja Theodor Harju. Hotti esiintyi työmaalla ”härmäläisyyden sankarina” ja joutui käsikähmään venäläisen työläisen kanssa, kun tämä kieltäytyi antamasta Hotille rautanauloja.

Harju taas moitti venäläisiä ”keikkajoppareiksi” ja sanoi, että teki pahaa, kun piti käydä samassa ruokalassa heidän kanssaan.

Pohjan poikien kommuunissa Matti Osmolta kysyttiin puhdistuskomission kuulusteluissa sosialistisista työmuodoista metsätöissä: ”Tuota, kyllä se on niin kuin opettelemista vanhaan pohjalaiseen työhön verrattuna”, Matti vastasi ja lisäsi omaa syntitaakkaansa.

Pekka Vaaran kuvaamaa ajanjaksoa Vienan Karjalan historiassa on vähän tutkittu. Erityisesti punasuomalainen “korpisosialismin” kausi on kustantajan mukaan unohdettua suomalaista historiaa.

Vaara ei ylenmäärin taivastele, vaan antaa konkreettisten esimerkkien puhua puolestaan. Hänen yhteenvetonsa punasuomalaisten kohtalosta pysäyttää: Uhtuan piirissä vuosien 1922-1938 välillä asuneista suomalaisista työikäisistä miehistä lähes kaikki vangittiin ja teloitettiin.

Palkkio työvuosista ja uhrauksista oli niskalaukaus joukkohaudan reunalla.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu