Väärinajattelijat sananvapauden asialla

Suomen arvostetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Leena Krohn on kirjoittanut väkevän puheenvuoron väärinajattelijoiden puolesta (Mitä en koskaan oppinut, Teos 2021). Hän kirjoittaa esseekokoelmassaan, että toisinajattelijoista on tullut väärinajattelijoita, joita häpäistään sosiaalisen median pikatuomioilla.

Aika moni on viime vuosina väittänyt, että sananvapaus on nyt laveampi kuin koskaan ennen. Esseisti on eri mieltä.

Kun kuka tahansa voi somessa sanoa mitä tahansa, syntyy harha sananvapauden voittokulusta. Suomen tilanne näyttää Krohnin mukaan kuitenkin jopa huonommalta kuin 1970-luvulla, jolloin sananvapauden pahin rajoite oli niin sanottu neuvostovastaisuus.

Nyt syitä on useampia ja uusi etiketti valtaa alaa. Jos rikkoo etikettiä, saa kärsiä. Somen pikatuomiot ja fanaattiset huutokuorot vaikuttavat yhä dramaattisemmin ihmiskohtaloihin.

Toisinajattelijoiden tilalle ovat tulleet väärinajattelijat, joita rangaistaan boikoteilla, sensuroimalla, häpäisemällä ja riistämällä pahimmassa tapauksessa heidän ansaintamahdollisuutensa.

Krohn luettelee tukun esimerkkejä, joiden perusteella hän epäilee puheita entistä laajemmasta sananvapaudesta. Hän aloittaa tokaisemalla uuden universaalin säännön: Ei saa käyttää toisten hattuja!

Kulttuurisesta omimisesta on syytetty mitä erilaisimpia tahoja: Yhdysvalloissa sombreroja on käytetty tequila-juhlissa, Suomessa saamelaisten asuja ”väärissä” yhteyksissä.

Kulttuurisen omimisen käsitteen Krohn haluaa haudata tykkänään. Jos ei haudata, se tarkoittaa kirjailijan mielestä fiktion loppua.

Lisää esimerkkejä. Gallen-Kallelan Aino-triptyykkiä on vaadittu poistettavaksi Ateneumista, koska siinä Väinämöinen yrittää lähennellä Ainoa.

Valtakunnansyyttäjä on kaikessa viisaudessaan määrännyt esitutkinnan Päivi Räsäsen vanhasta pamfletista vuodelta 2004 (Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi).

Muistissa on myös Kansallisteatterin tragikoominen pallottelu transnaisen roolilla, joka annettiin eräässä näytelmässä miehelle, koska transnaista ei rooliin löydetty. Nostatettiin kohu, näytelmän ensi-ilta peruttiin, kunnes paljastui, että rooli olikin oikeastaan transvestiitti, jolloin peruminen peruttiin ja mies saattoi taas esittää miestä.

Enää ei siis riitä, että näyttelijä esittää: ”Ei, hänen on oltava… Miten pitkälle näissä linjauksissa voidaan edetä? Eikö näyttelijä voi esittää pedofiiliä, jos hänellä ei ole taipumuksia? Ilokseni juutalainen nainen voi vielä näytellä Hitleriä eikä rooliin vaadita arjalaisuutta.”

Jos kukaan ei koskaan järkyty tai pahastu, sananvapautta ei ole. Krohnin mielestä mielipiteitä, joihin ei sisälly solvauksia eikä väkivaltaan kehottamista, pitäisi voida esittää pelotta, vaikka niillä ei olisi valtamedian hyväksyntää.

Krohn huomauttaa, että sellaisia uuskielen ilmaisuja kuin turvallinen tila, maalittaminen, kulttuurinen sensitiivisyys, kulttuurinen omiminen tai informaatiovaikuttaminen, voidaan käyttää myös kuristamaan sekä sanan että ajattelun vapautta.

Jos turvallinen tila on sellainen, missä kaikki ovat yksimielisiä, Krohn haluaa sieltä ulos ja jos kamppailu vähemmistöjen oikeuksien puolesta johtaa uuteen suvaitsemattomuuteen, se on menetetty.

Sormi huulilla -nimisen luvun Leena Krohn kiteyttää ytimekkäästi: ”Elin ennen maassa, jossa mielipiteet eivät voineet olla laittomia eivätkä kirjatkaan. En muuttanut minnekään, mutta asun silti toisessa maassa.”

+15

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu