Vähään tyytyväisen miehen elämä
Pertti Lassila on niin oppinut mies, kirjallisuudesta väitellyt tohtori, että hänellä on varaa kirjoittaa yksinkertaisesti. Hänen ei tarvitse näyttää oppineisuuttaan kirjoittamalla koukeroisesti ja vaikeatajuisesti.
Lassilan kuudes romaani Jälkisato (Teos 2023) jatkaa viiden edellisen linjoilla. Lassila kirjoittaa tavallisista ihmisistä ja heidän tavallisista asioistaan. Mikä aluksi vaikuttaa arkiselta ja samantekevältä, muuttuu vähitellen kiinnostavaksi.
Pääosassa on vähään tyytyväinen Viljo – hänen elämänsä ja työnsä sekä rakkaudet. Viljo ajautuu kirjailijaksi, kun huomaa, etteivät kirjallisuuden opinnot ole hänen alaansa: ”Miksi uhrata aikaansa siihen, että lukee muiden kirjoittamia kirjoja?”
Viljon tavoitteena on kirjoittaa niin selkeitä ja kirkkaita sanoja ja lauseita, että niitä ei edes huomaa, ”mutta niiden lävitse näkee uudella tavalla vanhan toden asian”. Sama tavoite on Lassilalla.
Pertti Lassila noudattaa Tšehovin ohjetta, jonka mukaan lauseet on rakennettava huolellisesti – siinä kirjailijan koko taito.
Aluksi teksti tuntuu liiankin yksinkertaiselta, jopa naiivilta, mutta kun pääsee rytmiin mukaan ja tekstin imuun, se avaa kiinnostavia näkökulmia moniin asioihin.
Jälkisadon punaisena lankana kulkevat Viljon naissuhteet, joissa Viljo kokee pettymyksiä toisensa jälkeen. Suhteet päättyvät aina naisten aloitteesta.
Viljo tuskailee: ”Ne harvat naiset, jotka olen tuntenut, eivät ole hemmotelleet minua vaan pian lähteneet tiehensä.”
Freud tutki vuosikymmeniä naisen sielua ja kysymysten kysymystä (Mitä nainen haluaa?) eikä osannut vastata siihen. Miten minä, tavallinen mies, osaisin siihen vastata, Viljo päivittelee.
Viljon elämässä samat asiat toistuivat vuodesta toiseen. Hän oli sitä mieltä, että yleensä kaiken oli hyvä toistua, koska elämä niin oli yksinkertaista, se säästi aikaa ja vaivaa.
Viljon tyyli tylsistytti ennen pitkää naiset, jotka vaativat suhteelta muutakin kuin toistoja. Suvi kesti pisimpään ja sai tarpeekseen vasta 20 vuoden jälkeen.
Kauan siihen menikin, Viljo ajatteli tyynesti. Hänellä oli levollinen olo. Suvi jäi hänen viimeiseksi naisystäväkseen.
Viljo tyytyi kohtaloonsa: ”Olen ihminen, joka on paras unohtaa, unohtaa, että olen elänyt, jos niin edes voi sanoa, koska etupäässä olen vain ollut olemassa.”
Miksi hänen elämällään pitäisi olla jokin muu tarkoitus kuin elää se alusta loppuun, Viljo kysyi itseltään.
Kirjan loppukohtauksessa Viljo lähtee veneellään yksin merelle ja rantautuu luodolle. Siellä hän tekee yhteenvetoa elämästään. Hän on sujut itsensä kanssa:
”Näin on hyvä. Ei ole mitään, mitä pitäisi tehdä, sanoa tai kuunnella. Ei tarvitse onnistua, ei ole suunnitelmia, ei toiveita, ei yrityksiä eikä pettymyksiä, minua ei kaivata enkä minä ikävöi. Olen kaukana muista mutta lähempänä itseäni.”
Jälkisato on sanataidetta parhaimmillaan. Suurten ikäluokkien mies Pertti Lassila (s. 1949) on kirjoittanut romaanin, jossa on merkityksiä enemmän kuin päällepäin näyttää.
Kiinnostava.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnostaisi katsoa miten kirjailija käsittelee suhdekriisejään. Olisiko hän mennyt koskaan virallisesti naimisiin? Ulkomaisessa yhteydessä olen kuullut sanottavan etteivät suomalaiset käytä hyväkseen naisten vuosisataisten vapaustaistelujen tuloksena saavuttamaa oikeutta avioeroon!! Ainakin yhteiskunnan ylemmillä portailla avioero lienee täysin tutematonta. Toisilleen naitetut poliitikot pelännevät yhteisöjensä reaktioita.
Miten näkymättömän käden ohjaama valkoihoinen luterilainen Paavo-Päivi voi tietää mitä on olla vapaa? Ehkä parempi onkin ettei mitään pukahda rasismista. Miten hyvin muistankin kymmmenvuotiaana Sonkajärven salomailta velipuoleni varoituksen maalaisia kohdeltavan massana kuin neekeripoikia Afrikassa!
Viime syksynä Päivi Lipponen kävi kylällä esittelemässä kirjailijan työtään. Olin netissä vihjannut uudesta kirjaprojektistani. Edellä Miki Liukkosen yhteydessä kerroin erään kustantajan närkästyneen pelkästä ajatuksestani julkaista lisää nykytekniikalla ilman heidän neuvojaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mies kirjassa ei siis kosi naista, jonka kanssa on aloittanut suhteen. Miehen ja naisen yhteiselämä on sidoksissa yhteiskuntaan. Nuori pari saattaa tuottaa jälkikasvua ja se on selvästi yhteiskunnallinen asia. Vanhempi pari on sidoksissa perheenjäseniin, sukuun ja tuttavapiiriin. Virallinen avioliitto tekee yhteiselosta harmonista ja tuttua kaikille ja sillä on yhteiskunnan kulttuurinen ja uskonnollinen hyväksyntä. Parisuhteesta ja virallisesta avioliitosta on nykyaikana hyötyä molemmille osapuolille yhteiskunnallisen aseman puolesta. Näin on, vaikka suhde päättyisi eroon. Lisäksi varsinkin nainen joutuu käyttämään yhteiskunnan palveluja enemmän kuin vain neitinä, silloin kun on parisuhde. En ihmettele, että Freud ei aikanaan keksinyt mitä nainen haluaa, koska on elänyt niin levottomina aikoina ja levottomissa piireissä. Nainen haluaa elämäänsä turvallisuutta ja virallisen parisuhteen: avioliiton rakkaan miehensä kanssa.
Ilmoita asiaton viesti