Väinö Linna ja hulluksi tulemisen pelko
Väinö Linnan (1920-1992) syntymästä tulee tänään (20.12.) kuluneeksi sata vuotta. Merkkivuonna kansalliskirjailijaa on muistettu monin tavoin, on ilmestynyt monta kirjaakin, joista yksi on Panu Rajalan toimittama (Päivä on tehnyt kierroksensa – Väinö Linna muistelee, Siltala 2020).
Kirja perustuu akateemikko Pertti Virtarannan enimmäkseen 1973-74 tekemiin Linnan haastatteluihin. Nauhoituksia kertyi kaikkiaan 49 tuntia.
Haastatteluista Panu Rajala on koonnut 333-sivuisen teoksen, jonka sivuilla kuuluu Linnan aito ääni. Murre ja poukkoileva puheilmaisu on säilytetty, ja kirjaa onkin aluksi hankala lukea, kunnes kiinnostava sisältö voittaa muodon ongelmat.
Rajala ja kirjan kustantaja puhuvat mahtipontisesti kirjallisesta sensaatiosta. Rajala kirjoittaa, että aineisto kokonaisuudessaan on maannut hyödyntämättömänä puoli vuosisataa, vaikka eräät kirjailijat ja tutkijat, kuten Yrjö Varpio, Jaakko Syrjä ja viimeksi Karo Hämäläinen ovat nauhoituksia hyödyntäneetkin.
Kovin juttu itselleni oli lukea, miten totaalisesti Linna omistautui kirjoittamiselle terveytensä kustannuksella. Hän kirjoitti muun unohtaen kahvin ja tupakan voimalla. Terveys meni.
Linnalla oli valtava tiedon jano. Kun sota oli sodittu, hän palasi töihin Finlaysonille, luki ja kirjoitti hullun lailla. Tuntemattoman sotilaan hän kirjoitti iltaisin töiden jälkeen.
Psyyke oli lujilla. Masennuskausia tuli ja meni. Linna oli monta kertaa hermoromahduksen partaalla. Hän oli kuin näyttelijä, joka eläytyy rooliinsa ja alkaa elää roolihenkilönsä elämää. Hän pelkäsi, ettei hallitse tunteitaan.
Kun Linna kirjoitti Tuntematonta kesällä 1954, hän sai heikkouskohtauksia. Hän oli kirjoittanut itsensä niin loppuun, että koko ruumis vapisi. Hän ei ollut syönyt kunnolla, oli juonut vain mustaa kahvia ja vetänyt tupakkaa kuin korsteeni.
Piippuun itsensä ajanut Linna kävi lääkärissä, sai rauhoittavia lääkkeitä ja muistaa miten hänellä oli täysi työ pysyä pystyssä apteekin lattialla, ”kun mua huimasi niin pirusti”.
Kerran Linna oli viikon tupakkalakossakin, mutta sinä aikana tuli niin kelvotonta tekstiä, että kaikki liuskat piti repiä. ”Sitä oli jumalattoman hermostunut ja kiukkuinen, kun ei ollut tupakkaa.”
Täällä Pohjantähden alla -kirjojen tekemiseen Linnalta meni seitsemän vuotta. Hän uppoutui Pohjantähden maailmaan täydellisesti.
Kun Linna kirjoitti Pohjantähden kolmatta osaa, hän kertoo miten hänen oli erään vapinakohtauksen jälkeen lähdettävä ulos Hämeenkadulle ja ”todistettava, että tuossa on kenkäkauppa ja tuossa on vaatekauppa ja tää on konkreettinen maailma”.
Herkästi virittynyt kirjailija pelkäsi minuutensa menettämistä. Taustalla kummitteli koko ajan hulluksi tulemisen pelko.
Pohjantähden kolmas osa syntyi hiellä ja vaivalla tuskaisen prosessin jälkeen. Kun homma oli tehty, masennus iski jälleen. Hän kävi perusteellisissa tutkimuksissa. Lääkärin loppulausunto: tupakan läpimyrkyttämä mies. Kun Linna lähti Työterveyslaitokselta kadulle, hänen täytyi pitää seinästä kiinni.
Pohjantähden jälkeen nelikymppinen Linna alkoi kaikkien mahdollisten pelkojensa lisäksi pelätä eläkkeelle jäämistä. Häntä turhautti ajatus, että jää tyhjän päälle.
Pohjantähti oli vuosikaudet ollut Linnan elämän sisältö. Hän oli elänyt täysillä Pohjantähden ihmisten elämää ja ”nyt ne otettiin minulta pois”.
Linnan ajatus oli, että hän pitää Pohjantähden jälkeen muutaman vuoden tauon ja alkaa sitten taas kirjoittaa. Mutta toisin kävi.
Päivä oli tehnyt kierroksensa. Linnan kunto huononi talvella 1965, tuli veritulppa ja mielen valtasi apea ajatus, että hän oli peruuttamattomasti sairas. Uusia romaaneja ei enää syntynyt.
Sen sijaan Linnasta tuli ikään kuin vanhempi valtiomies, kansakoulupohjalta arvostettu tieteen akateemikko, jonka kannanottoja kuunneltiin tarkasti.
Väinö Linna ei omia muistelmiaan koskaan kirjoittanut. Päivä on tehnyt kierroksensa on muistelmien korvike, tärkeä dokumentti. Parempi näin kuin ei ollenkaan.
Vähemmästäkin on romahdettu.
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan käynyt toisin jos Mäkelän piirin kokoontuminen ei olisi loppunut, mene tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja miten kävi lopulta Laurille?
Ilmoita asiaton viesti
Trilogiasta ilmestyi vasta ensimmäinen osa; Pispalassa on museo.
Jos käy Tampereella niin sekä Linnan että Viidan tekstejä on Aleksis Kiven kadun Kivikirjastossa.
https://www.tampere.fi/ekstrat/taidemuseo/patsaat/gryta.htm
Ilmoita asiaton viesti
En saa nyt tähänkään tykkäys tä läpi, vaikka sitä jo päivälläkin yritin.
Mielenkiintoinen kooste Linnasta, joka innostaa myöskin vielä ostamaankin sen kirjan. Kirjastossa on varmasti siihen jo niin pitkä jono, ettei ole toivoakaan sitä saada ennen kesää.
Ilmoita asiaton viesti
Joskus lukiolaisikäisenä luin Linnan esikoisteoksen Päämäärä ja ihmettelin sitä suuruushulluutta, jota kirjan teksti minulle silloin edusti. Musta rakkaus teoksenkin taisin ainakin yrittää lukea, mutta siitä ei jäänyt minulle muistikuvia. Onhan se selvä asia käsittääkseni, että Linnan oma persoonakin välittyy jossain määrin Päämäärä teoksesta vai olenko aivan väärässä?
Ilmoita asiaton viesti
Sukulaisnaiseni hämäläisen poliisimiesseuralaisen poika osasi kymmenvuotiaana ulkoa kaikki Tuntemattoman roolihahmot sankaritekoineen. Mykistävää.
Muistelisin itse lukeneeni Tuntemattoman ilman suurempia sykähdyksiä. Muita teoksia en tunne senkään vertaa.
Googlettaessani Väinö Linnan naissuhteita huomaan hänen kasvaneen juuriltaan syvällä Honkolan aateliskartanon mullassa. Äiti oli kartanon palveluksessa. Itsekin oli kartanolla 18-vuotiaaksi saakka ”muonamiehenä” isän toimiessa teurastajana, toisin kuin mikkeliläisen Herman Liikasen isä, joka toimi haudankaivajana omalla kotiseudullaan. Liikasen rintapatsas seisoo Rooman keskeisellä kukkulalla todisteena osallisuudesta Italian yhdistymissotiin 1800-luvulla. Hänenkin tiedetään päässeen elämässä pitkälle kirkkoherran suosikkipoikana.
TV:n Kutonen- kanavan sarjassa turkismetsästyksellä elävistä alaskalaisista erakoista Heimo Korthin kaupunkiin teini-ikäisenä muuttanut tytär Krin muisteli lapsuuttaan takametsien hirsimajassa isältään oppimansa ”Figure it out”, ”selvitä se” ohjeen varassa. Siinä oli jotakin omasta lapsuudestani tuttua elämän ohjetta.
Ihaillussa ruotsalaisten elämäntavassa askartelua käytetään mielenterveyden reseptinä. Ihmiset kokoavat terapiana IKEA:n palikoista huonekaluja kaikkialla maailmassa. Suomessa lauantaisaunaan virittäydytään tv:n äärellä strömsöläisten kädentaitoja ihaillen!
Ilmoita asiaton viesti
Hulluilla, kuten minulla, on etulyöntiasema tuossa pelossa, sillä meillä ei ole pelkoa tulla hulluiksi, kun olemme jo valmiiksi hulluja.
Ilmoita asiaton viesti
Hulluna on hyvä olla.
Ilmoita asiaton viesti
Hulluilla on myös halvat huvit, minulla lähes ilmaiset.
Ilmoita asiaton viesti
Kun minulta kysytään mikä on suosikki kirjani, niin aina vastaan, että Linnan Tuntematon sotilas. Luin sen ensimmäisen kerran 12-vuotiaana.
Ilmoita asiaton viesti
Kansalliskirjailija Väinö Linnaa pitäisi arvostaa enemmän myös sotien mielettömyyden kuvaajana jopa kansainvälisessä mittakaavassa. Onhan Täällä Pohjantähden alla kirjasarja aivan huikean vaiherikas ja traaginen tarina, vaikkakin ehkä hieman punaisella väritetysti kirjoitettuna, mutta silti etenkin Täällä Pohjantähden alla kirjasarjan toinen osa kolmesta on loistavan koskettava kuvaus sisällissodan eli veljessodan hirveydestä vuoden 1918 Suomessa. Tuntematon sotilas teos on värittynyt mielestäni elokuvien perusteella liiaksi tappamista ihannoivaksi, koska Väinö Linnan idea saattoi olla etupäässä sodan hirveyksien kuvaaminen koskettavine kaatumistarinoineen kuten esimerkiksi alikersantti Lehdon lopun hetket, vänrikki Koskelan kaatuminen ja myös alikersantti Hietalan kaatuminen haavoittuneena oli jotain aivan käsittämätöntä. Eläköön Väinö Linna kansalliskirjailijamme ja poikkeuksellisena aikakausikuvaajana pitkään, vaikka kyse olikin romaanikirjallisuudesta.
Kommentoin Hesarin keskusteluissa kuten yllä lukee:
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007694125.html
Ilmoita asiaton viesti
Pablo Picasson Guernica kuvaa sodan mielettömyyttä yhdellä silmäyksellä omaksuttavasti. Kirjojakin löytyy eri puolilta maailmaa haastamaan Pohjolan kyläpahasen sotakuplassa uhittelun. Hesarin päätoimittajaa on roikutettu kolme vuotta löyhässä hirressä puolustusvoimien viestikeskuksen vuotoepäilyillä.
Ilmoita asiaton viesti
Itse ajattelen toisin ja siihen minulla lienee myös perusteet.
Ilmoita asiaton viesti
Luin kahvilassa Tuntematonta sotilas. Pöytään tuli sympaattinen lukiolainen ja kysyi:
Kuka toi Linna on?
Ja tällaisen jutun kuulin kaverilta:
– Mä lopetin Pohjantähden lukemisen ekaan lauseeseen, kun siinä puhuttiin jostain ihme kuokasta.
Varmaan jotkut nuoret myös nauttivat Linnasta. Mikäli aikaa on.
Ilmoita asiaton viesti