Vakoilusirkus pyörii Suomen Lapissa

Jukka Parkkari on uudessa kirjassaan järjestänyt Lappiin sellaisen vakoilusirkuksen, ettei paremmasta väliä (Paperitiikerit, Arktinen Banaani 2024).

Eletään vuosia 2005-2006. Rovajärveltä on löytynyt asekätkö, joka saa Pääesikunnan tutkintaosaston lerppahatut varpailleen. Vastavakoilun miehet ja naiset ryhtyvät selvittämään asiaa.

Asekätkö on jatkosodan jäljiltä, mutta sieltä löytyy suomalaisten aseiden lisäksi myös paljon uutta ja outoa: on merkkejä amerikkalaisista räjähteistä, on venäläisiä sanomalehtiä ja kaiken kukkuraksi kätköstä löytyy myös Maon Pieni punainen kirja.

Kuten kirjan nimi Paperitiikerit vihjaa, nouseva Kiina on veijarimaisen romaanin keskeisessä osassa. Heti aluksi lainataan puhemies Maon opinkappaletta, jonka mukaan kaikki imperialistit ja muut taantumukselliset ovat paperitiikereitä.

Pääesikunnan lerppahatut hoksaavat, että Kiinan Helsingin suurlähetystön tiedustelukenraali, Suuri Mies, on matkalla pohjoiseen valkoisella Mersulla yhdessä hemaisevan seurapiirikaunottaren Ursula Hirven kanssa. Hirvi on Kiinan lähetystön kielenkääntäjä, joka tekee pikku palveluksia myös Pääesikunnan tiedusteluosastolle.

Ursula on Pääesikunnan sektorijohtajan vanha tuttu. Kaksikko tapaa tiedustelukenraalilta salaa Rovaniemellä, vaikka kokenut vastavakooja tietää, että ”seksipommi Pohjanhovin baaritiskillä oli paljon vaarallisempi kuin Lapin lennoston Hornetin laukaisema täsmäpommi”.

Kiinalaisten matka pohjoiseen on merkki siitä, että Kiina tehostaa tiedusteluaan myös Suomessa. Pikavoittoja Kiina ei tavoittele. Tiedustelukenraali selittää Ursula Hirvelle vanhaa viisautta, jonka mukaan lännellä on kellot, mutta Kiinalla on aikaa. Kärsivällisyys kuuluu kiinalaisten hyveisiin.

Jossain vaiheessa Ursula saakin aiheen päivitellä: ”Kiinalaisiin ruudinkeksijöihin verrattuna me suomalaiset taidamme olla vielä metsäläisiä.”

Asekätkö jää sivurooliin, kun jännitys tihenee ja aletaan operoida Venäjän rajan tuntumassa. Kuvioihin tulee Venäjän sotilastiedustelun GRU:n kenraali, joka on kehitellyt Operaatio Muumipeikon ja hekumoi:

”Jos operaatio Muumipeikko onnistuisi, niin Kiinan lohikäärme pierisi verta ja Amerikan kotkakin olisi kuin nuijalla päähän lyöty.”

Kiinan tiedustelukenraali vähättelee Venäjää paperitiikeriksi ja savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi. Varuillaan pitää kuitenkin olla, sillä Venäjällä on yhteistä rajaa sekä Suomen (1300 km) että Kiinan (7000 km) kanssa.

Paperitiikereitä kirjassa riittää. Sellainen on muiden muassa Venäjän Pakkasukko, joka Suomen salaiseen aseeseen, Joulupukkiin, verrattuna on pelkkä uhoava paperitiikeri.

Paperitiikereitä eivät sen sijaan ole legendaariset tiedustelumiehet Kaappi Koljonen ja Täystuho Tirkkonen. Näihin alan piireissä tunnettuihin legendoihin haluaa tutustua myös brittien Helsingissä työskentelevä Vakoojalady.

Paperitiikerit on Parkkarin Lerppahattu -sarjan 16. romaani. Kiinnostavaa näissä vakoilukirjoissa ei ole niinkään juoni, vaan se, miten Parkkari ujuttaa tekstiin myös oikeita tietoja vakoilun maailmasta. Hän näet tuntee tiedustelupiirit ja -asiat läpikotaisin.

Romaanin jännittävät käänteet selvitetään lopulta Kellarikrouvissa, minne Pääesikunnan tiedustelupomo on järjestänyt yhteenvetotilaisuuden alaisilleen.

Julkisuuteen ei kaikkea sanota, mutta kuten Parkkarin kirjoissa on tapana, loppu on onnellinen, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaakaan.