Valkokaartin jälkeen Saatana saapui Moskovaan

Kiinnostuin jälleen Mihail Bulgakovista (1891-1940) Ukrainan sodan takia. Bulgakov oli syntynyt Kiovassa ja siitä kaupungista Venäjän sisällissodan pyörteissä kertoo myös hänen esikoisteoksensa Valkokaarti (WSOY 1972), joka ilmestyi ensi kerran 1925. Se perustuu Bulgakovin omaan elämään.

Vasta Valkokaartin jälkeen Bulgakov kirjoitti pääteoksensa Saatana saapuu Moskovaan, joka oli 30 vuotta kielletty kirja Neuvostoliitossa. Se lienee yhä maailman tunnetuimpia mustan huumorin satiireja.

Valkokaartista, jonka nyt luin, tekee kiinnostavan myös se, että kirjan pohjalta tehtiin menestysnäytelmä Turbinien päivät, jonka Stalinin tiedetään katsoneen ainakin viisitoista kertaa.

Stalinin suhde näytelmään oli ristiriitainen: hän piti siitä, mutta välillä hän tuomitsi sen ja kielsi esittämisenkin.

Valkokaarti on siitä merkillinen Neuvosto-Venäjän sisällissodan kuvaus, että bolševikit lähes loistavat poissaolollaan. Kiovaan saapuneista bolševikeista on vain pari-kolme lyhyttä mainintaa koko kirjassa.

Ehkä Stalinia miellytti, kun Bulgakov pani entisen valkoisen armeijan upseerin kehaisemaan punasotilaita: ”Mutta yhden asian minä sanon sinulle, Karas, hyviä poikia nuo bolševikit. Kunniasanalla – hyviä poikia.”

Vanha Venäjä oli luhistunut, maassa vallitsi kaaos ja kansalaissota koetteli erityisen raskaasti Ukrainaa. Kiovassa oli kaikkien sota kaikkia vastaan.

Valkoiset olivat hajallaan kuin varpusparvi. Vain bolševikit edustivat kyllin vahvaa voimaa pysyttämään Ukrainan Venäjän yhteydessä. Valkoistenkin tavoitteena oli yhtenäinen Venäjä, mutta heidän poliittiset tavoitteensa vaihtelivat monarkismista liberalismiin.

Venäläisellä nationalismilla oli vastassaan myös vahva ukrainalainen nationalismi, joka taisteli itsenäisen Ukrainan puolesta. Se on sekava vyyhti, jonka yksityiskohtien runsaudessa pää menee helposti pyörälle.

Bulgakov kuului valkoisten kannattajiin, joita olivat myös Valkokaartin päähenkilöt, Turbinien perheenjäsenet ja heidän ystävänsä. Turbinien perhe edusti valkoista älymystöä, jonka maailmankuva romahti neuvostovaltion syntyvaiheissa.

Yksi kirjan henkilö kiteytti Turbinien ja heidän kaltaistensa arvomaailman näin: ”Ortodoksinen usko ja itsevaltius – mikään muu ei ole Venäjällä mahdollista.”

Bulgakov ei ollut Ukrainan itsenäisyyden kannattaja, kuten eivät olleet Valkokaartin päähenkilötkään. Heidän mielestään Ukrainan paikka oli Venäjän imperiumin yhteydessä.

Valkokaartissa on monia tasoja, joista yksi, Ilmestyskirjan teemat, tuo mieleen viimeiset ajat. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä Bulgakov haluaa sanoa raamatullisilla visioillaan.

Kun kirjassa kysytään, maksaako joku verenvuodatuksesta, vastaukset vievät ajatukset väistämättä nykyiseen Ukrainaan:

”Ei. Ei kukaan.
Lumi vain sulaa, Ukrainan vihreä ruoho nousee esiin ja peittää maan… upeat auringonnousut tulevat… helle värisee peltojen yllä, eikä verestä ole jälkeäkään. Veri on halpaa noilla punaisilla vainioilla, eikä kukaan lunasta sitä.
Ei kukaan.”

Ja vielä hyytävämmäksi meno muuttuu, kun Bulgakov kirjan viimeisellä sivulla kirjoittaa Vladimirista, joita Venäjällä riittää Leninistä Putiniin:

”Syntisestä ja verisestä ja lumisesta maasta kohosi Dneprin ylle mustiin synkkiin korkeuksiin Vladimirin keskiyön risti. Kaukaa näytti siltä kuin poikkipuu olisi kadonnut – yhtynyt pystysuoraan – ja risti tästä muuttunut uhkaavaksi teräväksi miekaksi.”

Ristin ja miekan liitto – sehän on kuin Putinin Venäjä nyt, kun Kreml yrittää palauttaa imperiumin mahdin.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu