Vanhan liiton mies ajan hermolla

Kari Häkämiehen tällä viikolla julkaistu poliittinen trilleri Ruotsalainen mysteeri (Crime Time) alkaa dramaattisesti. Asemies kyttää tukholmalaisen kerrostalon huoneessa ampuakseen ruotsalaisen ministerin.

Suunnitelma epäonnistuu, laukaus menee ohi, palkkamurhaaja pakenee. Asemies ehtii kyttäyksen lomassa paheksua Ruotsia, joka on hänen mielestään moraalisen rappion tyyssija. Oli keksitty jopa kolmas sukupuoli.

Vauhdikkaan alun jälkeen meno rauhoittuu tässä yhden päähenkilönsä, valtiosihteeri Henrik Hamilon mukaan nimetyn sarjan toisessa osassa. Pian ilmenee, että tapahtumat liittyvät myös Suomeen.

Asemies unohtuu pitkäksi aikaa, kun murhayritystä aletaan setviä myös suomalaisin voimin. Hamilon lisäksi päähenkilöitä ovat Ilta-Sanomien toimittaja Lotta Simula ja Venäjän Helsingissä olevan suurlähetystön lehdistöavustaja Valeri Ivanov.

Häkämies on ajan hermolla. Ukrainassa soditaan, Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys on viittä vaille valmis ja Suomessa valmistaudutaan eduskuntavaaleihin. Ne tarjoavat kirjailijalle mahdollisuuden kertoa päähenkilöidensä kautta mielipiteitä ajankohtaisista asioista.

Kirja rönsyilee aiheesta toiseen vikkelästi. Välillä tahtoo unohtua, että on lukemassa poliittista trilleriä. Ikään kuin rikosmysteeri olisi pakkopullaa, jonka varjolla voi heitellä ajatuksia elämästä ja politiikan nykymenosta.

En minäkään lue Häkämiehen kirjoja rikosten vuoksi. Enemmän kiinnostaa, mitä hän on keksinyt letkautella politiikasta, sen peleistä ja henkilöistä. Siinä sivussa voi arvailla, kenestä kulloinkin mahtaa olla kysymys.

Häkämies ei peittele sitä, että hän on vanhan liiton miehiä. Tai ainakin hänen teoksensa päähenkilöt ovat. Se käy selväksi, että some on kaiken pahan alku ja juuri. Se on pilannut politiikan.

Somen turmelevasta vaikutuksesta valtiosihteeri Hamilo on samaa mieltä kuin hänen puoluetoverinsa, demarien rehvakas kansanedustaja Martti Uurtamo:

”Jos ministerit ennen presidentin esittelyä Kultarannassa ottavat ensin Instagram-kuvan ja vasta sitten kättelevät päämiehen, asiat ovat saatanan huonosti”, Uurtamo päivittelee.

Samoilla linjoilla on toimittaja Simula, joka ei voi ymmärtää, miksi nuoret, älykkäinä pidetyt poliitikot viettävät aikaansa bilehileiden kanssa ja houkuttelevat heitä jopa vaaliehdokkaiksi. Instagram-julkisuutta tulee, mutta politiikan uskottavuus menee.

Kuin protestina nykymenolle Henrik Hamilo käy Kalliossa syömässä jätkäruokaa kotkalaisen ystävänsä ravintolassa, jonka ruoka on yksipuolista ja epäterveellistä: makkaroita, nakkeja, paistettuja perunoita.

Ja kun kansanedustaja Uurtamo tulee sattumalta samaan ravintolaan, hän tilaa lihapiirakan kolmella nakilla sekä kaksi pitkää olutta: ”Valtiosihteeri, perkele. Luulin, että käyt vain sellaisissa paikoissa, joissa syödään hanhenmaksapalleroita.”

Uurtamon nimeä Häkämies ei ole valinnut sattumalta. Nimi tuo mieleen värikkään kokoomuspoliitikon Erkki Huurtamon (1917-1999), joka toimi myös Kymen läänin maaherrana.

Ruotsalainen mysteeri on taattua häkämies-laatua, vaikka se ei ylläkään Hamilo-sarjan ensimmäisen osan tasolle. En soisi tason laskevan, vaikka tarjolla on vaara, että kilpailun puute laskee kunnianhimon tasoa.

Kilpailua ei juuri ole Häkämiehen sarjassa, jossa yhdistellään trilleriin kotimaan poliittisia kuvioita. Rutiinisuorituksellakin hän kuuluu lajinsa kärkeen.

Yhden pikku virheen korjaisin: Nervanderinkadulla vuonna 1922 murhattu ministeri ei ollut Heikki Ritovuori vaan Ritavuori.