Venäjän ideaa etsimässä

Olen viime päivinä lukenut kaksi kirjaa, jotka käsittelevät eri näkökulmista sitä, mikä on Venäjän idea. Toinen on tänä syksynä suomeksi julkaistu ruotsalaisen Bengt Jangfeldtin pieni kirja Venäjä – Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin (Siltala).

K. S. Karolin 1960 ilmestynyt teos puolestaan kertoo, millainen oli pääministeri Nikita Hruštšovin (Hrushtshev) kaksiviikkoinen hurmausmatka Yhdysvaltoihin 1959 (Hrushtshev ja länsi, Tammi).

Divarista taannoin löytämäni Hruštšov-kirja on todellinen herkkupala. Sitä oli kiinnostava lukea rinnan Jangfeldtin teoksen kanssa.

Venäjän historian tärkein kysymys on se, suuntautuako itään vai länteen. Nyt on menossa itäinen vaihe. Länsi leimataan vaaralliseksi ja turmeltuneeksi, ja venäläiset pitävät maataan moraalisesti ylivoimaisena länteen verrattuna.

Kun ylemmyyteen sekoittuu aimo annos alemmuutta, asia muuttuu monimutkaiseksi. Jangfeldt lainaa Nobel-kirjailija Joseph Brodskyn tokaisua: ”Ei saa aliarvioida entisten maanmiesteni alemmuuskomplekseja.”

Putin määritteli presidenttikautensa alussa, että Venäjä on kokenut aina itsensä euraasialaiseksi maaksi. Tosin World Trade Centerin terrori-iskun jälkitunnelmissa hän ehti tehdä lyhyen täyskäännöksen. Valtiovierailulla Puolaan tammikuussa 2002 Putin vakuutti, että ”Venäjä on eurooppalainen eikä euraasialainen maa”.

Neuvostoliitto pyrki Stalinin diktatuurin jälkeen eristyksistä ja haki yhteyksiä erityisesti Yhdysvaltoihin. Kun Hruštšov saapui Washingtoniin 15.9.1959, hän julisti: ”Olemme tulleet teidän luoksenne avoimin sydämin ja hyvin tarkoituksin. Neuvostoliiton kansa haluaa elää ystävyydessä Amerikan kansan kanssa.”

Isäntäänsä, presidentti Eisenhoweria, Hruštšov ylisti mieheksi, joka pyrki vilpittömästi poistamaan kylmän sodan.

Hruštšovin vierailulla sattui värikkäitä välikohtauksia jatkuvasti. Nikita oli herkkä loukkaantumaan maansa puolesta ja kitsas kehumaan isäntiään. Hän tunnusti kyllä, että amerikkalaiset makkarat ovat parempia kuin neuvostoliittolaiset.

Maaseudulla Nikita nauratti amerikkalaisia: ”Minä tulin katsomaan, miten kapitalismin orjat elävät. Ja kyllä minun täytyy sanoa, etteivät he elä huonosti.”

Viimeisessä lehdistötilaisuudessaan Hruštšov kimpaantui, kun eräs toimittaja kysyi, aikoiko Neuvostoliitto ostaa Yhdysvalloista kulutustavaroita. Kiukusta punaisena hän huusi: ”Neuvostoliitto ei ole siirtomaa, joka tarvitsee teidän makkaroitanne.”

Kirjan mukaan neuvostojohtajan puheiden keskeinen ajatus oli, että idän ja lännen välisen vuoropuhelun on jatkuttava. Yksinkertainen syy: ”Jos vuoropuhelu lakkaa, koko elämä uhkaa lakata sen mukana.”

Bengt Jangfeldtin mukaan Venäjän suhde länteen ja länsimaisiin arvoihin on jakanut maata aina Pietari Suuren ajoista Vladimir Putiniin asti. Lännessä piilee vaara, mutta myös viehätys.

Jangfeldt on vakuuttunut, että Putinin länsivihamielinen hallinto korvautuu jossain vaiheessa hallinnolla, jolle on ominaista lisääntynyt avarakatseisuus sekä maan sisällä että ympäröivää maailmaa kohtaan:

”Näin tapahtunee Putinin eroamisen tai syrjäyttämisen jälkeen, mutta ei voi poissulkea sitä, että taloudelliset tai muut seikat pakottavat tekemään suunnanmuutoksen jo hänen ollessaan vallassa.”

Kysymys ei siis ole siitä, tapahtuuko muutos jälleen lännen suuntaan, vaan milloin se tapahtuu. Juuri nyt muutos näyttää kaukaiselta.