Venäläisen toimittajan taistelu sotaa vastaan

Venäläisestä toimittajasta Marina Ovsjannikovasta tuli maailmankuulu sen jälkeen, kun hän oli rynnännyt tv-studioon ja keskeyttänyt uutislähetyksen nostamalla kameroiden eteen kyltin, jossa luki: ”Ei sodalle. Älkää uskoko propagandaa.”

Mielenosoitus tapahtui 14. maaliskuuta 2022. Vähän ennen Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, mitä Ovsjannikova ei hyväksynyt.

Toimittaja Ovsjannikova ei jäänyt kuuden sekunnin julkkikseksi. Monien dramaattisten vaiheiden jälkeen hän loikkasi tyttärensä kanssa Ranskaan, mistä presidentti Macron oli luvannut turvapaikan.

Nyt Ovsjannikova on julkaissut kirjan, jossa hän kertoo uskomattoman tarinansa (No war – Toimittajan taistelu sotaa vastaan, Into 2023).

Uutisohjelma Vremjan ulkomaantoimittajana Ovsjannikova tiesi, että venäläisille syötettiin valheita valheiden perään. Venäläisiltä oli viety rehelliset vaalit, riippumattomat tuomioistuimet ja tiedotusvälineet. Ne olivat Putinin ja hänen valtakoneistonsa kontrollissa.

Ovsjannikova tunsi olevansa kuin hiekanjyvä suuressa valheen valtameressä. Oli kielletty kertomasta huonoja uutisia heti Putinia koskevien juttujen jälkeen. Taustalla oli aina ajatus, että tsaari (Putin) on hyvä, kun taas pajarit eli tsaarin alaiset ovat huonoja ja syypäitä kaikkeen, jos jotain kielteistä tapahtui.

Yhdysvalloista luotiin käsitystä, että kaikki amerikkalaiset ovat ”homokulttuurin” kannattajia, jotka tappavat tummaihoisia ja piinaavat Venäjältä adoptoituja lapsia. Jopa Oscar-gaala oli kiellettyjen uutisten listalla.

Kiinnostava on Ovsjannikovan kuvaus siitä, miten hän joutui informaatiosodan keskelle. Sosiaalisessa mediassa ruvettiin levittämään aktiivisesti huhuja, että hän on FSB:n agentti. Ihmeteltiin, miksi Venäjä päästi aluksi Ovsjannikovan pikku sakkojen jälkeen ulkomaille.

Saksalainen laatulehti die Welt palkkasi hänet töihin Berliiniin, mutta pesti jäi lyhyeksi. Ukraina epäili häntä Putinin agentiksi eikä häntä haluttu maahan. Samaan aikaan duuman puhemies julisti, että häneltä pitäisi viedä Venäjän kansalaisuus. Ovsjannikova tuskaili, että hänestä oli tullut vihollinen kaikkien silmissä.

Ovsjannikova päätti palata Venäjälle, missä häntä odotti oikeudenkäynti ja kymmenen vuoden vankeustuomio. Häntä syytettiin sotaan liittyvien valheiden levittämisestä.

Muutama päivä ennen oikeudenkäyntiä Ovsjannikova onnistui kuin ihmeen kaupalla pakenemaan 11-vuotiaan tyttärensä kanssa. Ihme se on siksi, että hän oli jatkuvan valvonnan alla, jalassa oli elektroninen panta eikä hän saanut poistua kotoaan.

Ovsjannikovan pako Venäjältä on kuin suoraan dekkarista, tosielämän draamaa, jossa paetaan henkensä edestä, vaihdetaan pako-autoa seitsemän kertaa ja ryömitään piikkilanka-aitojen alta yön pimeydessä.

Voisi tietysti spekuloida pitkään ja kysyä, päästikö Venäjä tahallaan Ovsjannikovan pakenemaan vai oliko pako niin nerokkaasti suunniteltu, ettei se voinut epäonnistua.

Jätän arvailut sikseen. Täytyy kunnioittaa Ovsjannikovan rohkeutta ja päättäväisyyttä mahdottoman edessä. Hän on maksanut protestistaan kovan hinnan. Perhekin hajosi, äiti kääntyi häntä vastaan ja poika muutti isänsä luokse.

Kirjansa jälkisanoissa Ovsjannikova on kuitenkin toivoa täynnä. Hän uskoo, että Putinin kulissit romahtavat pian ja kaikkia venäläisiä odottaa ”mykistävän kauhea silmien avautumisen hetki”.