Vesa-Matti Loirin ihmeelliset seikkailut
Kun Jari Tervon Loiri-kirja ilmestyi tänä syksynä kovan kohun säestyksellä, päätin, että luen kirjan vasta kun kohu on hieman rauhoittunut. Eihän meillä yhdestä kirjasta kauan jakseta meuhkata.
Nyt olen lukenut kirjan, jota kutsutaan Vesa-Matti Loirin elämäkerraksi (Jari Tervo: Loiri. – Otava 2019). Kirja on hyvä. Se on Tervon haastatteluihin ja muihin dokumentteihin perustuva näkemys Loirin elämästä. Päähenkilö on hyväksynyt näkemyksen kiitoksin.
Kirjan ansioihin kuuluu se, että Loirin elämä kytketään laajempiin yhteyksiin. Tiiviit pohjustukset Tervo tekee entisen toimittajan rutiinilla.
Tervo yhdistää iltapäivälehtimiehen nopeuden ja nokkeluuden, romaanikirjailijan pitkäjänteisyyden ja valtavat yleistietonsa. Tuloksena on vakuuttava kokonaisuus, Loirin elämäkerta.
Kirjaa lukee kuin romaania. Välillä pitää oikein pysähtyä miettimään, onko teksti totta vai tarua. Kai se totta on, koska elämäkerrat luokitellaan tietokirjoiksi.
Keräämänsä aineiston pohjalta Tervo olisi tietenkin voinut kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilö olisi ollut Loirin näköinen mies, vasen silmä ruskea ja oikea sininen. ”Kun tällaisiin silmiin katsoo, maa viettää. Tuntuu kuin tuijottaisi silmiin kahta ihmistä tai halaisi kolmikätistä”, Tervo kirjoittaa Loirista. Maagista realismia parhaimmillaan.
Romaanin parhaat jutut olisi oitis leimattu mielikuvituksen tuotteiksi. Joku olisi voinut huomauttaa, että on sillä Tervolla vilkas mielikuvitus. Eihän oikeassa elämässä Loirille tuollaista ole voinut tapahtua!
Mutta paljon on tapahtunut. Vesa-Matti Loirin seikkailut tässä elämässä ovat ihmeellisiä, koomisia, traagisia ja kaikkea siltä väliltä. Hän on elänyt täyttä elämää, kuten sanonta kuuluu. Tervo kirjaa uskollisesti niin taiteelliset voitot kuin tappiot sekä henkilökohtaisen elämän ylä- ja alamäet, urheilulliset sankariteot, naisjutut, pillerit, päihteet ja henkiset harrastukset.
Uutta tietoa itselleni ovat kuvaukset siitä, miten Loiri etsi henkistä kotiaan teosofiasta, itämaisesta ajattelusta ja jälkihippiydestä samaan aikaan ”kun Spede ja korkeamman elintason makuun päässyt kansa läkähtyivät Turhapuroista”.
Teatteriväki kiinnostui politiikasta, taistelusta ja vallankumouksesta, mutta Loiri kääntyi sisäänpäin. Häntä kiinnosti mystiikka. Hän uskoi jälleensyntymiseen ja tutki buddhalaisuutta. Hän kävi jopa selvänäkijä Aino Kassisen vastaanotolla. Marxismi-leninismin opintoihin Loiriakin patisteltiin, mutta hän ei syttynyt taistolaisten seireenilauluihin.
Moneen kertaan todistellaan, että Loiria ei politiikka kiinnosta pätkääkään, vaikka hänet julkisuudessa leimattiin pitkään vasemmistoagitaattoriksi siitä lähtien kun hän esiintyi Vihtori Kosolana Lapualaisoopperassa 1966.
Kun elämäkerta julkaistiin, julkisesta keskustelusta sai kuvan, että kirjassa on lähinnä naisjuttuja. Onhan siellä niitäkin enemmän kuin tarpeeksi, mutta ei kai niitä piilottaakaan voinut, kun etukäteen luvattiin mahtipontisesti kertoa kaikki.
Kaikki on nyt kerrottu siinä hengessä, että ellei anna kaikkeaan, ei anna mitään. Tervon kirja on tämän hetken totuus Loirista ja se on voimassa, kunnes joku toinen kirjoittaa toisen totuuden Loirista.
On moni ollut samaa mieltä Jorman kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnititkö huomiota sivulla 549 esiintyneeseen illatiivimuotoon ”Thaimaaseen”? Tervolle on huomautettu asiasta aikaisemminkin! Ei pitäisi laudatur-pojalle olla liian vaikeata.
Muuten varmasti ihan kelpo kirja.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, kyllä huomasin. Kerran vain oli Thaimaaseen, muuten oli ihan oikein että Thaimaahan. En viitsinyt tehdä asiasta numeroa. Tervolla ei yleensä kielivirheitä ole.
Ilmoita asiaton viesti
Teos oli Akateemisessa tyrkyllä. Avasin ja osuin kohtaan, jossa Loiri oli juuri eronnut ja asui Esko Linnavallin kanssa Pengerkadulla. Hieno lause: ”Korkokengät kopisivat ja sukkahousut suihkivat rappukäytävässä.”
Mieleen jäi Loirin ihmettely (muistinvaraisesti): Kuinka Suomessa voi olla näin paljon naisia, jotka haluavat rakastella. Täh, mitä!? Elettiin suurten ikäluokkien aikaa. Kun on paljon viriilissä iässä olevia, he toimivat viriilisti. Pitääkös sitä kaikkia…. Taitaapa jäädä kirja lukematta, mietin.
Miksi kutsutaan toimittajaa, joka muistelee vanhoja juttujaan? Entiseksi toimittajaksi. Entäs vanhoilla naisjuttuilla retostelevaa miestä?
Toisen kerran avasin Tervon LOIRIn, taas randomina. Nyt osui kohtaan, jos-sa kerrottiin Loirin loistavasta Turun kaudesta, juttuja mm. Kalle Holmbergista, Esko Salmisesta. Mielenkiintoista, saattaisinpa lukeakin, ajattelin, katsaus teatterin esiripun taakse. Runsauden sarvi.
Hyllyssäni on Loirin ensimmäinen Eino Leino-levy, jota kuuntelin silloin, en oikein enää…. se paatos, se paatos.
Minkälainen olisi ollut Loirin ura ilman Uuno-elokuvia? Oliko Spede riippuvainen Loirin Uuno-hahmosta ja kietoi hänet helpon rahan pauloihin?
Suuri lahjakkuus…. Paljon mies tinasi, ja….
Apropoo: Kerrotaanko kirjassa se, kuinka eräs ministeri antoi Loirille anteeksi satojen tuhansien verorästit? Asiahan on kyllä kerrottu julki toisaalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kerrotaan, aika monimutkainen kuvio, jossa valtiovarainministeri Liikanen oli mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos! Kas, tuohan on rehtiä toimintaa. Peukku siitä kirjan päähenkilölle.
Sen perusteella, mitä silloin ymmärsin, kun asia oli ”tapetilla”, koin että asia olisi ehkä ansainnut tarkempaakin tarkastelua. Mutta en tosiaan tiedä mitä tarkoittaa mainitsemasi: ”….aika monimutkainen kuvio…”.
Hmmm… Mitkähän mahtoivat olla fakta pohjaiset perustelut?
Näin ”puusta katsoen” tuntuu/tuntui aika erikoiselta, että yksityishenkilölle annetaan todennäköisesti silkasta huolimattomuudesta kertyneet verovelat anteeksi. Eivätkä summat olleet nappikauppaa. Joku toinen verovelallinen saattaisi pahoittaa mielensä ja miettiä mitä on tasapuolinen kohtelu.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kirjassa kans ajankuva ja vielä historialliset ulottuvuuet ihmiskohtaloissa. Harmiko mediassa vinoilevvaa arvostelua, ei ihme, ettei ne ihmiset, jokkei lue, ei arvosta kirjoja, hyvät arvioinnit ei tuo klikkauksia eikä somenäkyvyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
”Vesku Loiri kaatuu hienosti
ja hilpeästi laulaa hän.
Ja kaikki muutkin Kansallispankista
aina löytää ystävän.”
(Juice Leskinen, ”Paperitähdet”)
Ilmoita asiaton viesti