Vesa-Matti Loirin ihmeelliset seikkailut

Kun Jari Tervon Loiri-kirja ilmestyi tänä syksynä kovan kohun säestyksellä, päätin, että luen kirjan vasta kun kohu on hieman rauhoittunut. Eihän meillä yhdestä kirjasta kauan jakseta meuhkata.

Nyt olen lukenut kirjan, jota kutsutaan Vesa-Matti Loirin elämäkerraksi (Jari Tervo: Loiri. – Otava 2019). Kirja on hyvä. Se on Tervon haastatteluihin ja muihin dokumentteihin perustuva näkemys Loirin elämästä. Päähenkilö on hyväksynyt näkemyksen kiitoksin.

Kirjan ansioihin kuuluu se, että Loirin elämä kytketään laajempiin yhteyksiin. Tiiviit pohjustukset Tervo tekee entisen toimittajan rutiinilla.

Tervo yhdistää iltapäivälehtimiehen nopeuden ja nokkeluuden, romaanikirjailijan pitkäjänteisyyden ja valtavat yleistietonsa. Tuloksena on vakuuttava kokonaisuus, Loirin elämäkerta.

Kirjaa lukee kuin romaania. Välillä pitää oikein pysähtyä miettimään, onko teksti totta vai tarua. Kai se totta on, koska elämäkerrat luokitellaan tietokirjoiksi.

Keräämänsä aineiston pohjalta Tervo olisi tietenkin voinut kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilö olisi ollut Loirin näköinen mies, vasen silmä ruskea ja oikea sininen. ”Kun tällaisiin silmiin katsoo, maa viettää. Tuntuu kuin tuijottaisi silmiin kahta ihmistä tai halaisi kolmikätistä”, Tervo kirjoittaa Loirista. Maagista realismia parhaimmillaan.

Romaanin parhaat jutut olisi oitis leimattu mielikuvituksen tuotteiksi. Joku olisi voinut huomauttaa, että on sillä Tervolla vilkas mielikuvitus. Eihän oikeassa elämässä Loirille tuollaista ole voinut tapahtua!

Mutta paljon on tapahtunut. Vesa-Matti Loirin seikkailut tässä elämässä ovat ihmeellisiä, koomisia, traagisia ja kaikkea siltä väliltä. Hän on elänyt täyttä elämää, kuten sanonta kuuluu. Tervo kirjaa uskollisesti niin taiteelliset voitot kuin tappiot sekä henkilökohtaisen elämän ylä- ja alamäet, urheilulliset sankariteot, naisjutut, pillerit, päihteet ja henkiset harrastukset.

Uutta tietoa itselleni ovat kuvaukset siitä, miten Loiri etsi henkistä kotiaan teosofiasta, itämaisesta ajattelusta ja jälkihippiydestä samaan aikaan ”kun Spede ja korkeamman elintason makuun päässyt kansa läkähtyivät Turhapuroista”.

Teatteriväki kiinnostui politiikasta, taistelusta ja vallankumouksesta, mutta Loiri kääntyi sisäänpäin. Häntä kiinnosti mystiikka. Hän uskoi jälleensyntymiseen ja tutki buddhalaisuutta. Hän kävi jopa selvänäkijä Aino Kassisen vastaanotolla. Marxismi-leninismin opintoihin Loiriakin patisteltiin, mutta hän ei syttynyt taistolaisten seireenilauluihin.

Moneen kertaan todistellaan, että Loiria ei politiikka kiinnosta pätkääkään, vaikka hänet julkisuudessa leimattiin pitkään vasemmistoagitaattoriksi siitä lähtien kun hän esiintyi Vihtori Kosolana Lapualaisoopperassa 1966.

Kun elämäkerta julkaistiin, julkisesta keskustelusta sai kuvan, että kirjassa on lähinnä naisjuttuja. Onhan siellä niitäkin enemmän kuin tarpeeksi, mutta ei kai niitä piilottaakaan voinut, kun etukäteen luvattiin mahtipontisesti kertoa kaikki.

Kaikki on nyt kerrottu siinä hengessä, että ellei anna kaikkeaan, ei anna mitään. Tervon kirja on tämän hetken totuus Loirista ja se on voimassa, kunnes joku toinen kirjoittaa toisen totuuden Loirista.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu