Vihaako Arto Luukkanen Putinia?
Haastattelin joskus 1980-luvulla professori Osmo Jussilaa, jota syytettiin samoihin aikoihin neuvostovastaisuudesta. Jussila piti syytöksiä hassuina ja sanoi, että hänen, historiantutkijan, leimaaminen neuvostovastaiseksi on yhtä mieletöntä kuin syyttää geologia kallionvastaiseksi.
Jussila (1938-2019) tutki erityisesti Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa. Kuten tiedämme, 1970- ja -80-luvuilla oli yleinen tapa leimata ihmisiä neuvostovastaisiksi.
Jussilan tapaus tuli mieleen, kun luin Arto Luukkasen uuden kirjan (Suomi hajoavan imperiumin sylissä, Otava 2019), jossa hän kertoo, miten vanha kommunisti, Vasemmistoliiton ex-kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä kysyi Kirjamessuilla: ”Miksi sinä Arto vihaat Putinia niin paljon?”
Ajatus, että tutkijan pitäisi rakastaa tai vihata jonkin maan johtajaa, on hullunkurinen. Vakavasti otettava tutkija suhtautuu asioihin ja henkilöihin viileästi.
Miten on Luukkasen laita? Läpäiseekö hän viha-rakkaus -testin? Tässä hänen vihasta ja rakkaudesta vapaa näkemyksensä siitä, miten tähän on tultu Putinin Venäjällä:
”Luotiin neuvostotyylinen henkilökultti uudelleen: median spin-tohtorit muovailivat kuvan maskuliinisesta johtajasta, jolla oli mieskuntoa maan johtamiseen. Luotiin image uudesta johtajasta, joka ratsasti hevosella ilman paitaa, sukelsi muinaisia kreikkalaisia saviruukkuja ja lennätti harvinaisia haikaroita turvaan.”
Putin on muuttunut. 2000-luvun alun ujosta ja uudistusmielisiä kuuntelevasta miehestä on vain muisto jäljellä. Putin korostaa nyt kuria ja järjestystä, ei kuuntele uudistajia eikä järjestelmä siedä kritiikkiä. Venäjä on jämähtänyt paikalleen.
Kurin takaa Putinin hallinto, joka perustuu hänen perustamaansa sekurokratiaan, turvallisuusmiesten, henkivartijoiden ja sotilastaustaisten henkilöiden systeemiin. Ensin sekurokratia sai vallan, sitten se kahmi itselleen myös taloudellisen mahdin. Korruptio kukoistaa. Se herättää kasvavaa kritiikkiä.
Venäjä on kuin vainoharhan vallassa. Kysymys alati vaanivasta uhasta onkin Luukkasen mielestä avain uuden Venäjän ymmärtämiseen. Maailma on täynnä todellisia tai kuviteltuja uhkia, joita pitää torjua kaikin keinoin, jopa myrkyttämällä. Luukkanen puhuu valtiollisesta terrorista, joka on osa Venäjän ulkopolitiikkaa.
Sekurokratian ja Putinin kauhukuva on katujen vallankumous. Luukkanen tuntuukin uskovan, että Putinin Venäjä on hajoava imperiumi, joka on jo sortumisen partaalla. Se pysyy pystyssä vain kovin ottein.
Putinin koventuneet puheet ovat Luukkasen mielestä merkki siitä, että valta on menettämässä otettaan ihmisistä. Venäjän kaduilla muhii muutos.
Kukaan ei osaa tarkkaan sanoa, mihin suuntaan Venäjä kehittyy. Luukkasen mielestä vasta Putinin lähdön jälkeen voi tapahtua radikaali järjestelmän muutos. ”Myös konservatiiviseen ja stalinistiseen suuntaan.”
Arto Luukkanen on ristiriitainen persoona, jolla on monta roolia. Hän on perussuomalainen poliitikko, riitaa haastava blogisti, pappi, teologian tohtori ja yliopistonlehtori, romaanikirjailija ja hänellä on jopa oma televisio-ohjelma Alfa-tv:llä. Joskus on vaikea suhtautua häneen vakavasti otettavana historiantutkijana.
Jos heittää ennakkoluulot syrjään, huomaa, että Luukkanen on ihan pätevän tuntuinen tutkija. Hän kirjoittaa lukukelpoisia kirjoja eikä hän Putinia vihaa, jos ei rakastakaan.
Yksi huomautus: olen luterilainen – ainakin siihen saakka kunnes se ei ole mahdollista.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos korjauksesta ja anteeksi. Mistähän minä tuon ortodoksin olin keksinyt.
Ilmoita asiaton viesti
”Kukaan ei osaa tarkkaan sanoa, mihin suuntaan Venäjä kehittyy”, eikä sitä, milloin. Putinin valta voi päättyä tänä vuonna tai 2030-luvulla (tai näiden välissä), joten kovin on hämärää Venäjällä, jos kohta muuallakin.
Mutta sitten kun iso veistäminen alkaa, lentelevät lastut myös Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen usein maininnut, että Luukkanen on niin hyvä Venäjän tuntija ja sen politiikan arvioija, että hänen pitäisi keskittyä siihen eikä sisäpoliittiseen persuiluun.
Ilmoita asiaton viesti
Arto on monessa mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Luukkasen kirjallista tuotantoa kritikoidaan paljolti siltä pohjalta, että hän on perussuomalainen. Miksi?
Kyllä hänen Venäjä-suhteitamme käsittelevät teokset sisältävät hyvinkin asiallista, viiltävää pohdintaa; vaikka teksti on kieltämättä joskus vähän liiankin sarkastista ja ironista.
Luukkanenhan kirjoittaa, paitsi tutkimuksellista tuotantoa, myös kaunokirjallisia teoksia. Otin juuri lukemistooni kirjan ”Nettipoliisi Hansu Hujasen ihmeelliset seikkailut”. Saas nähdä minkälaista huumoria löytyy? Luulen, että hyvää!
Blogissa referoitu kirja on vielä lukematta.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikoksi kutsumisesta:
Suuri kaalihuijaus on toteutunut. Vuosikymmen sitten Osmo Soininvaara kehui joensuulaisen Tommi Uschanovin tuon nimisen kirjan, jolloin Uschanovin sparraaja Matti Apunen pestattiin EK:n propagandistiksi lehti-ilmoituksella koska vastuunkantajilla oli vaikeuksia ymmärtää mitä ympäristössä tapahtuu…
Itäsuomalaisen oloisen stadinkundi Soininvaaran isoisä syntyi Kiuruvedellä ja kuoli Iisalmessa, samoilta kulmilta oli myös isoäitinsä. Pahat teot kostetaan kolmanteen polveen ja hyvät palkitaan.
Iso velipuoleni murahti ollessani Sonkajärvellä alun toisella kymmenellä maalaisia kohdeltavan kuin mustia poikia Afrikassa. Sen muistan.
Pätee myös runoilijoihin lähisukulaisineen. Mutta mitä Italiassa tänään, sitä meillä huomenna. Presidentti Sergio Mattarellan viesti vuodenlopun puheessa katsoo yksilön tasolta eikä lähettele avoimia kirjeitä ministereille:
– Kansallinen yhteenkuuluvuus, vastuukulttuurimme ja maamme ylpeyskulttuuri, jota on tarkasteltava ”alhaalta, vähän kuin he näkevät meidät ulkomailta” identiteettimme yhteydessä ”viisauden, nerouden, harmonian, ihmiskunnan synonyymi”.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän menee päivän epistolasta sivuun, mutta menköön kunhan ei tule tavaksi:
Maalaispappien tarpeellisuudesta puheenollen rautavaaralaista pappissukua oleva kansanedustaja Terho Pursiaisen poika Heikki päätoimittaa korkeimman tason päätöksentekijöille maksua vastaan MustRead- nettijulkaisua. Hän on Libera-piirin taloustieteilijöitä, kuten Elina Lepomäki, Anne Berner, Suvi-Anne Siimes ja Björn Wahlroos. Hänen kirjansa ”Paska Suomi” nimestä voisi luulla jonkun kirjoittaneen 2015 kirjan ”must not read”.
Ilmoita asiaton viesti