Vihatun presidentin onnistunut naimakauppa

Lähes unohduksiin vaipunut tasavallan ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg (1865-1952) on paistatellut tänä syksynä monin tavoin parrasvaloissa.

On julkaistu Marjaliisa ja Seppo Hentilän elämäkerta Ståhlbergin pariskunnasta, Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäytelmän päähenkilö on Ståhlberg ja tohtori Petri Laukka kertoo juuri ilmestyneessä kirjassaan presidentin elämäntarinan (K. J. Ståhlbergin armoton matka, Into).

En yritäkään tehdä kokonaisarviota sen enempää Laukan persoonallisesta kirjasta kuin Ståhlbergin elämäntyöstä. Sen sijaan kerron, mikä itseäni yllätti kirjaa lukiessa.

Olin unohtanut tyystin, miten vihattu Ståhlberg oli presidenttikautensa alussa ja miten hän yllättävällä naimakaupalla kohensi suosiotaan merkittävästi.

Laukka kertoo lukuisia esimerkkejä Ståhlbergin kohtelusta – oli ilkkumista ja vähättelyä, upseerit eivät noteeranneet ja presidentinvaalissa hävinnyt Mannerheim kääntyi häntä vastaan.

Noloja näytöksiä nähtiin niin Helsingissä kuin maakuntamatkoilla. Suojeluskunnat boikotoivat tilaisuuksia ja Hämeenlinnassa ei voitu järjestää sotilasparaatia, kun koko varuskunta sairastui arvaamatta ”flunssaan”.

Körttiläisten Herättäjä-lehdessä kirjoitettiin, että Ståhlberg on ”saatanan riivaamaa pakanaa monin verroin pahempi”.

Upseereiden joukkoerosta huhuttiin, aktivisteilla oli haluja vaihtaa Ståhlberg Mannerheimiin eikä presidentille tahtonut löytyä adjutantteja.

Uusi presidentti halusi Mannerheimin puolustusvoimien komentajaksi. Mannerheim lateli kuitenkin kovat ehdot, joihin kuului vaatimus hyökätä Pietariin ja julistaa Suomi sotatilaan.

Kun Ståhlberg ei suostunut Mannerheimin vaatimuksiin, tämä suuttui ja piti kohteluaan nöyryytyksenä. Välit menivät poikki.

Suhtautuminen Ståhlbergiin alkoi vähitellen muuttua. Suuri syy muutokseen oli 54-vuotiaan leskimiehen onnistuneeksi osoittautunut avioliitto Ester Hällströmin kanssa.

Kuvaus Ståhlbergin puolison etsinnästä on osuvaa ajankuvaa ja kertoo, millaista oli presidentillinen seurustelu sata vuotta sitten.

Ståhlbergin ensimmäinen yritys epäonnistui. Hän kosi kirjallisesti Maissi Erkon sisarta, 47-vuotiasta leskirouvaa Elin ”Elli” Wegeliusta, mutta sai rukkaset.

Sitten kuvaan astui nuoruuden ajoilta tuttu Ester, joka teki tikusta asiaa ja kirjoitti Ståhlbergille sotaorpoihin liittyvistä suunnitelmista.

Presidentti aavisti, mistä kenkä puristi. Hän tarttui hetkeen, lähti kävelylle päämääränään Esterin koti Töölössä, mutta rouva ei ollut kotona.

Harmistunut Ester lähetti lämpimän kirjeen, kun sai kuulla Ståhlbergin visiitistä. Vaimokandidaatti olisi kymmenen kertaa mieluummin ollut kotona, ”jos olisin tiennyt, että Sinä tulit luokseni”.

Noiden sydämellisten rivien ansiosta vaimoasia eteni lupaavasti. Pieni ryppy rakkauteen tuli, kun Ester sai tietää, että Ståhlbergilla oli ollut vakavia aikomuksia Maissi Erkon siskon kanssa.

Sopu syntyi nopeasti ja sovinnon jälkeen pariskunta näyttäytyi oopperassa. Ståhlberg istui adjutantin kanssa aitiossa, Ester siveästi kaukana katsomossa.

Eroottista väreilyä oli kosolti ilmassa, kun pariskunta katseli toisiaan etäisyyden päästä. Kotiin päästyään Ester kirjoitti yöllä kirjeen:

”Oli niin ihanaa oopperassa tänään – olla siellä yhdessä eikä kuitenkaan yhdessä – kuitenkin enemmän yhdessä kuin useimmat, jotka siellä olivat yhdessä.”

Ståhlbergin ensimmäinen vuosi presidenttinä päättyi häihin kesäkuussa 1920. Imago alkoi kohentua.

Petri Laukka kirjoittaa: ”Kun presidentti ei ollut enää puolivallaton leskimies, häntä alettiin pitää kaikilla valtuuksilla toimivana valtion päämiehenä, jota saattoi kunnioittaakin.”