Virolainen kärsimysnäytelmä
Ville Hytösen uusi romaani (Johannes – Andreas, Like 2022) on kuin kirjoitettu luettavaksi pääsiäisen pitkinä pyhinä. Kirjan alaotsikko näet kertoo, että se on romaani rakkauden synnistä; rikoksesta Jumalaa ja sosialismia vastaan.
Kirja perustuu modernin Viron ainoaksi tiedetyn ihmissyöjän, kolminkertaisen murhaajan Johannes-Andreas Hannin (1957-1982) ja hänen vaimonsa Pillen elämään. Se on romaani rikoksesta ja rangaistuksesta, mutta myös erikoinen rakkaustarina.
Alkuasetelma tuntui vastenmieliseltä, mutta kun pääsin alkuun, teksti vei mukanaan. Hytönen kirjoittaa hyvin.
Sekä Johannes Andreas että hänen vaimonsa Pille olivat baptistiperheen lapsia. Johanneksen isä Jaan Hanni oli baptistisaarnaaja, raaka ja väkivaltainen isä lapsilleen.
Pillen mielestä Jaan Hanni muistutti tsaarin Venäjää, ”sellaista tekopyhää, vallanhimoista ja Jumalalta valtansa saanutta tyrannia, joka yritti pakottaa kaikki haluamaansa muottiin ja palvelemaan itseään”.
Nuori Andreas kapinoi jo varhain isäänsä vastaan. Hän päätyi rikosten teille ja vietti suurimman osan nuoruuttaan rangaistuslaitoksissa. En viitsi kertoa yksityiskohtia siitä, mitä myöhemmin tapahtui miehen rikosuralla. Romaani on paikoin yököttävää luettavaa.
Jos alisti isä poikaansa, niin teki myös Neuvosto-Viro alamaisilleen. Uhrit alkoivat omaksua huomaamattaan hyväksikäyttäjänsä ajatuksia. Hytösen kiteytys: rikollinen yhteiskunta tuottaa rikollisia mieliä.
Johanneksesta tuli jonkin sortin kommunisti, joka julisti aatteen ilosanomaa myös työpaikallaan Tallinnassa ravintola Palacen tarjoilijana. Ravintolan hiljaisina hetkinä Johannes taas kerran ryypiskeli hovimestarin kanssa ja kehui kommunismin hyviä puolia.
Kymmenkunta vuotta vanhempi hovimestari pudisteli päätään Johanneksen puheille: ”Kommunismi on haave, mutta ehkä me voimme rakentaa tästä sosialismista joku päivä sellaisen, ettei meidän tarvitse olla juovuksissa kesken työpäivää.”
Johannes jäi kiinni 1982, ja hän teki itsemurhan tutkintavankeudessa. Vankilaan joutui murhamiehen vaimo, joka tiesi miehen teoista, vaikka ei tappotöihin osallistunutkaan.
Pille istui vankilassa kymmenen vuotta. Presidentti Lennart Meri armahti hänet sen jälkeen kun Viro oli jälleen itsenäinen.
Neuvostovankila oli Pillen mielestä kuin Neuvostoliitto pienoiskoossa. Monille saattaa tulla vankilasta mieleen Putinin Venäjä:
”Tiukat säännöt, tiukka kuri, korruptiota, sadismia, ohikatsomista, salaista yrittäjyyttä ja vuorenkokoisia riskejä. Parhaiten siinäkin rikollisessa järjestelmässä pärjäsivät ne, jotka päättivät laeista, ja ne, jotka hyväksytysti rikkoivat niitä.”
Vapautumisensa jälkeen Pille Hanni muutti Suomeen ja elää todennäköisesti täällä edelleen toisella nimellä.
Ville Hytönen asuu Virossa. Hän tuntee virolaiset ja heidän historiansa. Romaaninsa taustatyöt hän on tehnyt huolellisesti ja se näkyy lopputuloksessa.
Johannes Andreas on kuin virolainen kärsimysnäytelmä. Se on julma tutkielma murhamiehestä ja hänen vaimostaan, mutta myös tarkkanäköinen ja karu kuvaus Neuvosto-Virosta.
Hytönen on kyllä lahjakas kaveri, ikäpolvensa parhaita kirjailijoita.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä taustaa Ville Hytösestä, joka on 40-vuotias: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ville_Hytönen
Ilmoita asiaton viesti
Oho, en muistanutkaan että hän on noin paljon jo ehtinyt, vaikka hänet Turun vuosiltaan tunnenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Yllätyin minäkin, lastenkirjoja on pilvin pimein.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä Villen vauhti tunnu hyytyvän. Syksyllä hän julkaisee esseekokoelman, joka pohtii anarkismin mahdollisuuksia ja jatkuvaa liikkeellä olemista. Hän kirjoittaa siinä neuvostohipeistä, liberalismista, Fiumen vapaavaltiosta, Hakim Beystä, Ukrainan värimaailmasta, Paul Polanskysta, Etel Adnanista, valemuistoista, Alamutin herrasta Hasan-i Sabbāhista, Essaouirasta, arabikeväästä Tunisiassa, Isaac Newtonin Opticks-teoksesta, Damaskoksesta ja Beirutista, Ihmemaa Ozista ja siitä, miten Villestä tuli kirjankustantaja 19-vuotiaana.
Kirjan kantava teema on anarkismin lisäksi radikaali muukalaisuus, josta voi ammentaa asennoitumista elämään. Teos aloittaa kolmen esseekokoelman sarjan, jota jatkavat Grand Hotel (2023) ja Grand Prix (2024).
Ilmoita asiaton viesti