Voi sun juttujas, Juteini

Useimmat muistavat Jaakko Juteinin (1781-1855) tunnetuimman runon: Arvon mekin ansaitsemme / Suomen maassa suuressa... Juteinin tekstiä on laulettu mitä moninaisimmissa tilaisuuksissa näihin päiviin asti: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Laulu_Suomessa

Kaikki tuntevat laulun, mutta harva tuntee miestä laulun takana. En itsekään tiennyt Jaakko Juteinista juuri mitään, kunnes luin uuden tietokirjan (Eero Ojanen: Jaakko Juteini – Suomen ensimmäisen kirjailijan tarina, Into 2020).

Juteini oli aikaansa edellä. Hattulassa syntynyt, Viipurissa maistraatin sihteerin virassa elämäntyönsä tehnyt ikuinen ylioppilas oli monessa asiassa ensimmäinen. Se pistää silmään kirjaa lukiessa.

Juteini aloitti suomenkielisen kirjallisuuden, hän oli Suomen ensimmäinen kirjailija. Ojanen muotoilee asian niin, että 1816-1817 ”tuli esiin ensimmäinen suomalainen, joka oli todellinen kirjailija, uudentyyppinen kirjoittaja”.

Juteinilta ilmestyi 1815-1819 neljässä vuodessa 26 teosta. Hän julkaisi joinakin vuosina yhtä paljon kirjoja kuin kaikki muut Suomessa yhteensä. Noin puolet kaikesta julkaistusta suomenkielisestä kirjallisuudesta oli Juteinin tuotantoa.

Kun Suomen suuriruhtinaskunta aloitteli elämäänsä Venäjän yhteydessä, Juteini oli ensimmäinen, joka puhui suomalaisuudesta, suomen kielen asemasta ja suomalaisen kulttuurin tarpeesta maan valtaenemmistön kielellä.

Juteini korosti suomalaisuutta ja suomen kielen merkitystä useita vuosikymmeniä ennen kuin nuo teemat löivät läpi Suomessa. Hän oli valistuksen mies, joka uskoi tiedon ja järjen voimaan.

Arvon mekin ansaitsemme, jonka ensimmäinen versio kirjoitettiin jo 1810, yhdisti suomalaisia ja nostatti itsetuntoa. Se on ensimmäinen laulu, jossa lauletaan Suomesta, yhteisestä isänmaasta. Sitä onkin usein sanottu Suomen ensimmäiseksi kansallislauluksi. Juteini avasi isänmaallisten laulujen tulvan.

Ensimmäinen suomalainen kirjailija aiheutti tietysti myös ensimmäisen kirjasodan. Se syttyi, kun Juteini kirjoitti pappien runsaita palkkaetuja vastaan. Hän arvosteli erityisesti hautaustoimituksen palkkioksi vaadittua lehmän antamista.

Kritiikki pappeja kohtaan painetussa sanassa oli ennenkuulumatonta Suomessa. Juteini oli Ojasen mukaan ensimmäinen, joka koskaan oli esittänyt tällaista yhteiskunnallista kritiikkiä julkisesti.

Papit eivät purematta nielleet Juteinin arvostelua. Puolustuksen kärkeen asettui Fredrik Johan Ahlqvist. Hän aloitti kalevalamittaisen herjarunonsa Juteinia vastaan näin: Voi sun juttujas, Juteini, / villitsijä veisujasi! / Mitäs konna kirjoittelet? / Mitä leuvoistais laseksit / Aivan ilman ajatusta?

Kärjekkäät puheenvuorot sinkoilivat puolin ja toisin. Juteinia syytettiin kohtuuttomaksi, tekopyhäksi ja asiantuntemattomaksi.

Voisi kuvitella, että kiistely olisi saanut suurta huomiota julkisuudessa ja kulttuuripiireissä. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska ei ollut sen enempää julkisuutta kuin kulttuuripiirejä.

Juteini ei ole saanut ansaitsemaansa asemaa Suomen historiassa. Hänet on pitkälti unohdettu. Yksi syy on Ojasen mielestä hänen laaja-alaisuutensa. Juteini kirjoitti kaikesta mahdollisesta. Hän oli käyttökirjailija. Runot olivat usein ajankohtaisia pilakirjoituksia ja kompia.

Juteini oli myös satiirin edelläkävijä ja kauhukirjallisuuden aloittaja. Ojasen johtopäätös: jos Juteinilla olisi ollut oma lehti, hänestä olisi tullut iskevä pakinoitsija, kolumnisti tai nykyaikana suosittu blogisti.

On arvokas asia, että Juteini-seuran puheenjohtaja Eero Ojanen on nostanut kirjallaan Jaakko Juteinin siihen arvoon, jonka hän kiistatta ansaitsee.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu