Vuoden yllättäjän erikoinen maailma

Kirjallisuuspalkintoja Suomessa riittää. Ylen eläköitynyt kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen on tehnyt palkinnoista ansiokkaan selvityksen, jonka hän julkaisi viikonvaihteessa omilla nettisivuillaan https://www.kirjallisuustoimittaja.com/lukupalat/miten-kirjapalkinnot-jakaantuvat-suomessa

Vuoden yllättäjä -palkintoa en Puttosen selvityksestä löytänyt. Koska sellaista ei ilmeisesti ole, päätin oitis perustaa uuden palkinnon ja nimetä voittajan samantien.

Valintani viime vuoden yllättäjäksi on Topias Haikala ja hänen esikoisromaaninsa Pimeän jälkeen liikkuvat olennot (Enostone, 2021).

Kolmekymppistä Haikalaa ei ole toistaiseksi näkynyt palkintolistoilla enkä ole havainnut lehdissä arvioita hänen kirjastaan. Se johtunee siitä, että kirjan on kustantanut pieni Enostone Kustannus. Pienet jäävät suurten jalkoihin.

Pimeän jälkeen liikkuvat olennot on mainio ja yllätyksellinen romaani. Haikala kirjoittaa hyvin ja kurinalaisesti, vaikka miehen aatos lentää uskomattomiin sfääreihin.

Henkilögalleria on laaja: ihmisiä ja eläimiä on joka lähtöön. On Merenlahden neljä veljestä, on hullu suntio Borg ja Tuomiokirkon kryptan alla asuva vanha piispa, varjoreportaasiarkistonhoitaja sekä haagalainen perheenisä Mikko, joka saunoo karhun kanssa.

On muistinsa menettänyt Maija ja varis, jotka etsivät salaperäistä Yön kissaa. Ja eräänlainen eläin on myös kirjailija itse – haikala.

Eläimet ovat tässä tarinassa viisaampia kuin ihmiset. Kaikki etsivät omalla tavallaan vastauksia elämän arvoituksiin: mikä on elämän tarkoitus?

Omat suosikkini kirjan henkilögalleriassa ovat Karl-karhu ja kipunoiva hiiri, joka pettyi hiirijumaliin ja ryhtyi seuraamaan Kristusta. Hiiri organisoi köyhäinapua Helsingin lähiöissä. Ruoka-avun lisäksi tarjolla oli myös hengen ravintoa:

”Kun kipunoiva hiiri oli organisoinut Helsinkiin diakonisen ruuanjakeluverkoston, se kutsui koolle Venäjältä tulleita ortodoksisupikoiria, Itäkeskuksen muslimirusakot, zenbuddhalaisen naakkayhdyskunnan, Helsingin ainoan taolaisen koiran, juutalaisen mäyräkoirapariskunnan ja yhden jos toisenkin lajin pakanallisten eläimenpalvontatraditioiden edustajia, ja he pitivät yhteisiä hiljentymishetkiä ja julkaisivat kannanottoja ajankohtaisista eettisistä asioista.”

Karl-karhuun Haagassa asuva Mikko tutustuu, kun karhu kävelee eräänä iltana Näyttelijäntien jalkakäytävää kuin loppusyksyn aave. Käydään lyhyt vuoropuhelu:

”Oho”, mies sanoi. ”Miten täällä voi olla karhu?”
”En minä usein täällä käy”, karhu sanoi.

Kaksikko ystävystyy ja alkaa käydä syvällisiä keskusteluja muun muassa kielitieteestä ja filosofiasta. Karhu opettaa Mikolle, miksi elämän rajallisuus on hyvä asia.

Pimeän jälkeen liikkuvat olennot on sekoitus mitä moninaisimpia ulottuvuuksia. Se on seikkailu läpi Helsingin, se on satua ja fantasiaa, kauhutarina ja aforismikokoelma, filosofinen veijariromaani elämän perusasioista.

Haikala on kirjoittanut omaperäisen romaanin, joka on sekä kepeä että syvällinen, omituisella tavalla sekä synkkä että valoisa. Ja maaginen on alati läsnä. Aikamoinen suoritus nuorelta esikoiskirjailijalta.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu