Chiliä pukkaa
Istutus idätysruukkuihin kannen alle 12.2, nousevan kuun aikaan. Siemeniä liotettiin ensin haaleassa vedessä kuutisen tuntia. Idätys onnistui hyvin. Viikon kuluttua olivat lähes kaikki siemenet itäneet.
Siementen idätyspaikan lämpö korkean kaapin päällä n 23 c. Lähes valoton. Chilin idätys onnistuu, kun lämpöä on 22-25 c.
Hauskinta näissä ns elintarvikeliikkeestä ostetujen palkojen siemenissä on täydellinen sattumanvaraisuus. Chileistä voi tulla todella tulisia, tai sitten ovat tosi mietoja. Eikä noista alan liikkeestä ostettujen pussi siementenkään lopputuloksesta ole sata prosenttista varmuutta.
Toinen erä itäneitä siemeniä laitetaan kasvuruukkuihin tänään. Habaneroa ja Nelsonin vahvaa Chiliä.
Tulisuus kai 1 000 000 yksikköä. Tjsp.
lisätty 30.1.
”…nousevan kuun aikaan.”
Kansanperinteen mukaan maan päällä satoa antavat kasvit pitäisi tosiaan istuttaa nousevalla kuulla, juurekset laskevalla. Googlatessa löysin perusteena mm. maan magneettikentän vaihtelut.
Pidän tuota aika lailla huuhaana, mutta olen valmis muuttamaan mielipidettäni joko teoreettisten tai kokemusperäisten perusteiden mukaan.
Itse istutin viime keväänä kaupan chilin, se kasvoi komeasti ruukussa ulkona liki metriseksi puskaksi ja antoi runsaasti mieloa satoa. Palko jää lyhyemmäksi kuin emonsa. Talven se on kitunut pienen kasvilampun alla mutta kuitenkin hengissä niin, että yöpakkasten mentyä se pääsee paikalleen terassille. En tarkistellut kuun asentoa.
Ilmoita asiaton viesti
Chili on monivuotinen ja talvehtiminen onnistuu kyllä. Kannattaa kasvukauden alussa varmaan leikata, niin kasvista tulee matalampi. Tsekkaa multa ja ruukun koko ! Chili tekee isot juuret ja tarvii myös paljon ravinteita.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vinkeistä, näin tehdään.
Chilini kasvatti jo viime syksyyn mennessä erittäin tukevan puuvarren, josta vihreät oksat lähtevät. Tälläkin hetkellä siinä on pari valkoista kukkaa auki. Keväällä sitten saa uuden mullan kompostista, naapurin kanalan takaa ja kourallisen hevostilalta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvähyvä !
jk. Kun se nyt aloittaa kukinnan, niin kannattaa olla tarkkana, etteivät ne juuret pääse kuivahtamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisikö Chilillä muuten olla kaveri ristiinpölytystä varten? Näköjään onnistuu yksinäänkin kantamaan hedelmää mutta olisiko parempi jos olisi useampia?
Nyt sen vieressä on niin’ikään elintarvikekaupasta kasvatettu makea paprika, en tiedä seurustelevatko nämä intiimisti keskenään. Käytännössähän sama kasvi.
Ilmoita asiaton viesti
Pölyttää tosiaan yksikseen. Jos jaksat voimistella, niin pensselillä voi jeesata. Lisää kuulemma satoa tuo. Mulla on aina ollut 5 – 20 taimea samassa paikassa, enkä ole pensseliä tarvinut. .
Kesällä, chilit vaan pihalle ( yli 15 C / 24 H )ja pölytys hoituu varmasti tuulen avulla.
Jos tyttö on paprika ja poika chili, tai päinvastoin, niin veikkaan että saat mietoja chilejä. Tai sitten ne itsepölyttyvät.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea sanoa huihaasta, tieteelliistä näyttöä aiheesta mulla ei ole, mutta omakohtainen kokemus on :
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/wp-admin/post.php?post=85586&action=edit
’ Tämän vuoden chiliviljelmän perustin 1.2. keittiön ikkunalle, keinovalon loisteeseen. Itäminen oli kumman heikkoa. Ainoastaan 3/10 taimea lähti vaivalloiseen kasvuun, parin viikon kuluttua istuttamisesta.
Laitoin sitten 2.3. toisen ja isomman satsin siemeniä itämään. Näistä siemenistä on lähtenyt hyvään kasvuun jo n. 60 %. Ensimmäiset sirkkalehdet nousi muutaman päivän kuluttua. Molemmissa kasvualustoissa oli /on sama lämpötila, valoisuus ja kosteus.’
Tämän vuoden itäminen onnistui yli 90 %. Parhaiten itivät kaupan palosta otetut siemenet.
Ilmoita asiaton viesti