Hirvittääkö ?

Suomessa tapahtui viime vuonna yhteensä n 1 700 hirvikolaria. Eniten kolaroidaan syys–lokakuussa, jolloin hirvillä on paritteluaika.

 

Kuolemaan  johtaneita hirvikolareita tapahtui kymmemen  vuoden aikana 22 kpl. Suurin osa hirvionnettomuuksista tapahtuu liikennemerkein merkityllä alueella, koska hirvet kulkevat samoja reittejä. Moottoripyörä oli osallisena yli puolessa onnettomuuksista. Motoristeille törmääminen hirveen on usein kuolemaan johtava.

Ruotsalaisten tekemässä ( Andreas Seiler, SLU Grimsö / SVT ) Tutkimuksessa  havaittiin, että hirvieläimiä pelottaa tehokkaasti ihmisen ääni, ei esim. koiran haukunta, tai junan pillin vihellys. Samansuuntaisia havaintoja on tehty myös muissa maissa.

Sensoreilla varustetun puhuvan villieläinhälyttimen asentaminen pahimpiin onnettomuuspaikkoihin hankkii hintansa nopeasti.

 

 

Tilastokeskus

joukorep
Sitoutumaton

Juttua ja omia mielipiteitä ajankohtaisista asioista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu