Pohjantähden turhan ylevä loppu
Ihan hyvin Timo Koivusalo pärjäsi suuren aiheensa kanssa. Vasta ihan lopussa tulkinta irtautui Väinö Linnan hengestä.
Olisi kannattanut pitää mukana Kivivuoren kahden sukupolven välinen keskustelu siitä, oliko pappakin osallistunut kaikkeen sellaiseen, johon kuuluu torvisoitto ja marssiminen.
Maantiellä tavattu Kankaanpään Eliashan oli punakaartin torvensoittaja.
Oli mahdottoman hyvä, että henki irtosi aiheesta. Olin jo perin kyllästynyt Edvin Laineen teatraalisuuteen ja osin myös Väinö Linnaan pylväspyhimyksenä.
Viimeiset osat olivat sujuvia ja kuvauksellisia, kuten Koivusalolla aina eikä sanoista tehty niin suurta numeroa kuin Laineen esityksissä.
Oli suussa sulavaa konvehtia toppasokerin sijaan.
Ilmoita asiaton viesti
Koivusalon viimeiset minuutit järkyttivät nimenomaan hymisevällä teatraalisuudellaan, jolla Linnan synkän kuivassa maailmankuvassa ei ollut sijaa.
Yleisesti ottaen Koivusalon versio on elokuvana selvästi parempi kuin Laineen.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkastelemme nyt Edvin Lainetta Neuvostoliiton purkautumisen ja vapautumisen jälkeen. Uskon, että 1950-luvulla elokuvia pitikin ohjata kuin Risto Orkon Jääkärin morsianta, jotta ”oikea kansallisaate” ei olisi väljähtynyt hetkeksikään.
1950-luvulla piti elokuvissa olla hävityn sodan vuoksi enemmän paatosta ja propagandaa mielellään mustana englantilaisena kuivana huumorina, jotta se olisi käynyt paremmin indoktrinaatiosta kuin nykyversiot, jossa saa olla musiikkia, eleganssia ja yksilöllisiä piirteitä käsikirjoitukselta.
Koivusalo pyrkii kuvauksellisuuteen ja joskus musiikkiin eikä pelkästään Sibelius-elokuvassa.
Täällä Pohjan tähden alla -elokuvassa oli alkuossissa pakonomaista erotiikkaa kuin syötiksi, mutta lopussa Leppäsen Preeti esiintyi aivan edukseen huolestuneena yksinhuoltajaäitinä. Tässäkin yhteiskunnan feminiinistyminen oli otettu kauniisti huomnoon.
Janne Kivivuori oli Koivusalolla jämäkämpi, melkein kuin perustuslaillinen nuorsuomalainen ja kauppakohtaukset, jossa opettaja vinoiltiin, olivat mainioita, kun vanhat punakapinalliset saarnasivat opettajalle ja kauppiaalle laillisuutta.
Ellen Salpakarin uudelleen arviointi oli paikallaan. Itsevarmasta nuorsuomettaresta oli tullut epäröivä ruustinna.
Ilmoita asiaton viesti
Kivivuoren Jannehan on Väinö Tanner ja Kankaanpään Elias Kalle Kaihari.
Ilmoita asiaton viesti
Oleellista on kuitenkin, että kuvaus/ohjaus tarkastelisi aikoja autenttisen totuudellisesti. Siis, niinkuin oikeasti silloin oli.
Nykyajan värityksiä ja uustulkintoja, joilla tutkimuksellista taustaa ei ole, ei saisi olla.
Minä otin uo 8-jaksoa kovalevylle järjestyksessä. En ole oikein uskaltanut tarttua aiheeseen vielä. Minä nimittäin pelkään yli-tulkinnalisuutta.
Yhdestä katsoin pätkän ja sieltä tuli se häätökohtaus jossa pyllisteltiin ihan oikealla naisen perseellä.
Tuli ylitulkinnallinen tunne, mutta en tiedä sitten.
Jari-Pekan myönteinen kritiikki pakottaa tottakai tarttumaan tuohon. Aion keksittyä koko elokuvaan saman päivän aikana. Siihen pitää todella varata päivä lounastunteineen, kahvineen jne…
Pohjantähden alla on minulle erittäin tärkeä, arka, ja omaksi ottamani aihe. Olisin aikalaisena punikkeihin kuulunut ilman muuta.
Ilmoita asiaton viesti
”Nykyajan värityksiä ja uustulkintoja, joilla tutkimuksellista taustaa ei ole, ei saisi olla.”
Romaani ei ole tieteellinen tutkimus eikä romaanin elokuvaus.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta huikea oli Koskelan Akselin kuolema. Hän sai vihdoinkin Koskelan Jussin pappilalle menettämän pellon takaisin vaihtomailla. Se oli sosialidemokraattisen trilogian maalaisliittolaisin ja porvarillisin huipennus.
Ilmoita asiaton viesti