Jazzin wanhojen mestarien ikäongelma
Siihen aikaan, kun tutkijat alkoivat vakavasti kiinnostua jazzin historiasta, useimmat alkuperäiset mestarit olivat vielä periaatteessa aktiivisessa työiässä, mutta monet heistä olivat suuren lamakauden jäljiltä musiikkiin liittymättömissä hanttihommissa.
Takaisin markkinoille päästääkseen aika monet rupesivat kertomaan etnomusikologeille yhä hurjempia tarinoita siitä, kuinka aikaisin he olivat olleet jazzin kanssa tekemisissä. Samassa rytäkässä rupesivat syntymäajat kummasti varhentumaan.
Esimerkiksi säveltäjä Jelly Roll Morton väitti syntyneensä vuonna 1885 ja keksineensä koko jazzin vuonna 1902. Kongressin kirjaston nauhoituksissa hän toki korostaa, että Louisianassa oli suuria muusikoita aikaisemminkin, mutta esimerkiksi Buddy Bolden oli "ragtime"-kornetisti eikä vielä jazzmuusikko.
Trumpetisti Bunk Johnson sanoi soittaneensa jazzia Boldenin bändissä jo 1890-luvulla ja syntyneensä vuonna 1879. Vanhemman Boldenin syntymävuodeksi hän arvioi "noin 1868".
Nyttemmin on todistettu, että Buddy Bolden syntyi 6.9.1877 ja Jelly Roll Morton 20.10.1890. On ihan realistista kuvitella, että Jelly Roll muutti hyvinkin ratkaisevasti New Orleansin musiikin suuntaa jo varhain, mutta hän levytti vasta vuonna 1923, eikä Bolden levyttänyt koskaan.
Ennen Jellyä aitoa New Orleans -jazzia levyttivät esimerkiksi 19.12.1881 syntynyt trumpetisti King Oliver ja joulupäivänä 1886 syntynyt pasunisti Kid Ory.
Monia tuon ajan mustia muusikoita ymmärrettävästi harmitti melkoisesti, että valkoisilla oli etulyöntiasema levytysstudioissa. "Jazz"-sanan levymarkinoille tuoneen Original Dixieland Jazz Bandin johtaja Nick LaRocca oli syntynyt 11.4.1889, joten on syytä uskoa hänen olleen edellä mainittujen oppilas.
Nytpä on kuitenkin mainittava eräs mestari, joka oli aktiivinen jo ennen kuin Louisianan "Jim Crow"-apartheid-käytännöt tulivat voimaan. Erittäin monet ensimmäisen polven jazzmuusikot soittivat rumpali Papa Jack Lainen yhtyeessä ennen kuin äänilevyistä edes haaveiltiin.
Emme oikeastaan tiedä, kuinka lähellä myöhempää "jazzia" Papa Jackin oma tyyli oli, mutta hän oli syntynyt 21.9.1873 ja hänen yhtyeessään soitti melkoinen määrä myöhempiä tähtiä, mustia, valkoisia ja latinoita. Papa Jack oli muuten Italian Laineita eikä Suomen 🙂
Klarinetisti Alphonse Picou, High Societyn legendaarisen soolon isä, oli syntynyt 19.10.1878, mutta onnistui vuosikausia väittämään syntymävuodekseen 1872, ilmeisesti osoittaakseen olevansa Lainea vanhempi. Eräässä Stanley Kubrickin legendaarisessa valokuvassa vuodelta 1950 nähdään sekä Picou että uudenvuodenpäivänä vuonna 1884 syntynyt kornetisti Papa Celestin.
Kyllähän ihmiset toisinaan syntyvät joulupäivänä tai uudenvuodenpäivänä, mutta aina joskus tulee miettineeksi, kuinka tarkkaan näitä asioita silloin kirjattiin.
Louis Armstrong uskoi äitiään, joka kertoi hänen syntyneen 4.7.1900. Sehän olisi ollut symbolisesti oikein, koska hän jos kuka edusti Amerikan vuosisataa, mutta uudet todisteet ovat vankat: oikea päivämäärä on 4.8.1901.
Jos maltetaan astua hieman Louisianan ulkopuolelle, täytyy mainita sellaisia pioneereja kuin bluesin isä W. C. Handy (syntynyt 16.11.1873) ja James Reese Europe (syntynyt 22.2.1881). Europe toi afroamerikkalaisen musiikin Eurooppaan ensimmäisen maailmansodan aikana ja levytti "melkein" jazzia jo vuonna 1913.
Oma veikkaukseni on, että kaikista tässä mainituista "jazzin" keksijänä, erotukseksi "ragtimesta" ja "bluesista", muistettaisiin nykyään juuri J. R. Europe, ellei hän olisi kuollut hiukan hämärissä olosuhteissa jo vuonna 1919.
http://en.wikipedia.org/wiki/James_Reese_Europe
Syntymävuodella kikkailu jatkui jazzin historiassa monta polvea. Esimerkiksi Lionel Hampton halusi nuorena olla ihmelapsi ja vanhana ihmevaari. Niinpä hänen syntymävuotensa vaelsi pikkuhiljaa taaksepäin vuodesta 1913 vuoteen 1908 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Enpä löytänyt Thomas Brothersin kirjastakaan tarkkaa syntymäaikaa L Armstrongille, mutta vuosi oli 1901. Kuten sanot: ” joskus tulee miettineeksi, kuinka tarkkaan näitä asioita silloin kirjattiin”. EI tainnut tuolloin olla tarvetta tarkkaan kirjaamiseen. Mihin sitä tarkkaa tietoa olisi silloin käytetty?
Ilmoita asiaton viesti
J.R. Europen suhteen olen samaa mieltä. Nerokas muusikko, jazzin isoisä. Onneksi hän oli myös äänitetekniikan hyväksikäytössä edellä aikaansa, Youtubessa on runsaasti todisteaineistoa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä ja aikaisemmat kirjoituksesi innoittivat selailemaan latinalaisen musiikin varhaisempia taustoja. Osana tietenkin ovat omat tangon harrastukseni.
Tein luonnossivuostolleni alustavan raakileen naurukappaleeksi näistä nyt silmiini sattuneista taustatiedoista.
Harvoin näkee pohdintoja siitä, mikä merkitys musiikilla on ollut uskonnoissa ja sitten puolestaan näiden yhteinen ja erillinen merkitys selviytymisessä ankeissa oloissa läpi koko evoluutiomme.
Ilmoita asiaton viesti
Varsin lupaava sivusto, Jaakko, keep swimming.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikella on aikansa, niin myös tällä sivustolla. Jumalat ovat minut ilmeisesti unohtaneet eivätkä enää muista innostaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva kun avasit yksityisen sivusi, eipä se enää sitä olekaan.
Ja sitten se uskontoproblematiikka, jotka itsekin käsittelet blogeissasi.
Lienee yleisesti tiedossa, että gospelilla on ollut avainasema USAn etelävaltioiden mustien baptistien uskonharjoituksessa. Ja toisaalta se ”alkuperäinen” akustinen gospel on ollut merkittävä R&B:n ja jazzin kehitykselle.
Aikoinaan Tansaniassa osallistuin Dodomassa paikallisen sikhitemppelin lauluharjoituksiin, joita veti inkkariasiantuntijan laulajatarvaimo käsiharmooniinein. Minä soittelin pasuunalla matalia säestysääniä. Laulut olivat perinteellisiä sanskriitinkielisine pyhine teksteineen, jotka laulajatar käänsi englanniksi oppilailleen. Musiikki palveli tässä sekä jumalanpalvelua että pyhien tekstien opettelua.
Toisaalla säestelin myös paikallisen helluntailähetyksen afroeurooppalaisia virsilaluja, nekin hyvin merkittävässä asemassa sekä kirkonmenoissa että arkiaskareissa.
Sanoisin, että hengellinen musiikki voi toimia sillanrakentajana sekä ihmisten että uskontokuntien välillä.
Ilmoita asiaton viesti
Antropologisesti voidaan kysyä, onko muuta musiikkia kuin hengellistä musiikkia. Itselleni taide on ainoa uskonto.
Sosiologisena huomiona Amerikan maalta voidaan todeta, että siinä missä sisämaan gospel- ja blueshahmot usein ovat olleet nimenomaan baptisteja ja metodisteja, Louisianan ja Karibian mestarit ovat harrastaneet omalaatuista katolisuuden ja santerian yhdistelmää.
Ilmoita asiaton viesti
>#6/J-PV: ”Antropologisesti voidaan kysyä, onko muuta musiikkia kuin hengellistä musiikkia. Itselleni taide on ainoa uskonto.”
Mukava yhteensattuma. Olen nimittäin usein käyttänyt hokemaa: ’tango ei ole tanssi, se on uskonto’. Meitä tangouskovaisia eli fanaatikkoja eli jumalan innoittamia on Suomessakin paljon. Itselläni tosin tuo usko alkaa hiukan jo hiipua, mutta vielä se liekki hiukan lepattaa.
Uskonnosta ja taiteesta jäi mieleeni eräs akateemikko Erkki Laurilan meille teekkarisonneille (lainaus A. Kiveltä) pitämä luento, missä hän selvitti taiteen syntyä toimimattomilla jumalilla seuraavaan lakooniseen tapaansa:
’Luolan suulle pysytettiin epätavallisesti kasvanut puupökkelö, jota pienen veistelyn jälkeen pidettiin jumalana ja sille sitten esitettiin omat tarpeet, joiden toteuttaminen jätettiin pystin sisällä olevan hengen hoitoon. Peräseinälle joutohetkinä piirrettiin oma käsitys siitä, millainen jumalan piti olla. Sateisilla ilmoilla ei viitsitty mennä ulkopuolelle kastumaan, vaan toiveet esitettiin seinään kaiverretulle piirustukselle. Näin se hartaudenharjoitus pääpiirteittäin toimi.
Usein kävi kuitenkin niin, etteivät jumalat toteuttaneet ihmisen toiveita ja yltäkylläisyyden sijaan nälkää, sairautta ja muuta kurjuutta oli yli sietorajan. Niissä oloissa ihmismieli alkoi horjua jumalien kaikkivoipaisuuden suhteen. Saatettiin jopa tulla siihen epäpyhään ajatukseen, etteivät nämä kuva- ja pystijumalat edes toimi. Nämä toimimattomat jumalat jäivät sitten paikoilleen, kun kekseliäs miehenvetelys julisti kuvatukset arvokkaaksi taiteeksi, ettei tarvinnut kotiristin nalkutuksesta huolimatta siivota niitä pois nurkista. Jälkipolvet saivat sitten ihmetellä ja ihastella näitä taiteen suursaavutuksia ja suojelijat pääsivät toteuttamaan itseään.’
Ilmoita asiaton viesti
Kristittyä äitiään palvonut Louis Armstrong kantoi ikänsä Daavidin tähteä kunnioituksesta nuoruutensa hyväntekijäperhettä Aronofskyja kohtaan. Sammy Davis Junior oli ja Harry Belafonte on vieläkin Martin Luther Kingia kannattava juutalainen.
Duke Ellingtonin äiti vei hänet joka sunnuntai sekä metodisti- että baptistikikkoon. Aika moni jazzmuusikko on onnistunut olemaan samanaikaisesti tai vuorotellen harras muslimi ja kristitty (Art Blakey/Abdullah Ibn Buhaina, George Joyner/Jamil Nasser, Argonne Thornton/Sadik Hakim jne.).
Ilmoita asiaton viesti
Oma lukunsa on Dizzy Gillespie, joka ehti olla pari kertaa presidenttiehdokkaana ennen kuin ryhtyi baha’i -uskoon. Sen kannattajat eivät tunnusta valtakunnanrajoja, joten Dizzynkin loppuvuosien orkesteri oli nimeltään United Nation, yksikössä.
”Valitettavasti en enää voi pyrkiä presidentiksi, mutta tietenkään tämä ei estä minua pyrkimästä hallitsemaan koko maailmaa”, Dizzy totesi.
Ilmoita asiaton viesti
Joukkoon pitää lisätä ainakin John Coltrane, Albert Ayler sekä Dollar Brand, joka kääntyi muslimiksi nimellä Abdul Ibrahim. Tapasin hänet Helsingissä, kait -64, enkä lainkaan tajunnut miten merkittävästä taitelijasta oli kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Abdullah Ibrahimista on monenlaisia kokemuksia. Joskus Porissa hän suuttui järjestäjille ja soitti puolitoista tuntia ylimääräisiä…
Tampereella hän on esiintynyt muutaman kerran varsin sympaattisesti. Happening-keikan yhteydessä vuonna 1986 teimme miehestä pitkän haastattelun Rytmi-lehteen.
Kaiuttimeni päällä on Abdullahin signeeraama valokva, Teemu Järventien ottama. Hupaisaa kyllä, miehen ihan alkuperäinen nimi on Adolph Johannes Brand.
Ilmoita asiaton viesti