Tärkeät muusikot
Eivät taida nykyajan kakarat juuri levyjä ostaa, kun suoratoistolla saa kuultavaksi kaiken, minkä liikemiehet sopivaksi määräävät.
Käytännön muuttosyistä kuusikymppinen äijä joutui miettimään, keiden muusikoiden albumeja on vuosikymmenten varrella eniten omaan hyllyyn tarttunut.
Määritellään albumi yhdeksi lp:ksi tai cd:ksi.
Kunkin levyn virallisen nimihenkilön mukaan viisi kärjessä näyttäisivät olevan:
Duke Ellington 153
Louis Armstrong 117
Miles Davis 85
Thelonious Monk 71
Charles Mingus 68
Ilmeisesti on nuorena tullut olluksi yhteiskunnallisesti valveutunut, koska Max Roachin johtamia albumeja on tallella jopa enemmän kuin Coleman Hawkinsin, Charlie Parkerin, John Coltranen, Ornette Colemanin tai Sonny Rollinsin.
Rollinsinkin levyjä on kuitenkin näköjään 52. Tämä on sikäli erikoista, että mies on edelleen hengissä ja täyttää ensi kuussa 85.
Levymääräsi veti hiljaiseksi, mutta kommentoin nyt kuitenkin että eniten Louis Armstrongia, kakkosena Billie Holiday, muita sitten joutuisi järjestykseen laskemaan. Häivynkin tästä hiljaa taka-alalle:)
Ilmoita asiaton viesti
J-P
Musiikkikaapistamme löytyvävät ”kiekkoina” lähes kaikki klassisen musiikin teokset. Jazzista 3 ensin mainittuasi plus paljon paljon muitakin. Kevyempää, että voisi tarjota kaikille sen tykkääjille viikon mittaisen 24 h konsertin. Soittimena on Yamaha täyssetti, joka hyväksyy c-kasetista lähtien kaikki nykyisetkin tallennusmuodot riittävällä teholla. Musiikkikaappi on ”antiikkinen” vaatekaappi, jonne kaikki salaisuudet kätkeytyvät.
Jos itse haluan tunnelmoida ja rentoutua, otan esiin Kalevi Kiviniemen mestarilliset urkulevytykset ja vetäydyn mukavaan asentoon ja varmistan, että tehot ovat riittävät ja, että nenäliina on kuivaamassa tipat silmien kulmista.
Se, mitä ei löydy, on rankka metalli-punk-rock, eikä tule koskaan löytymäänkään.
Ehkä tuota kuvaamaani kokoelmaa selittää se, että olen saanut klassisen pianokoulutuksen.
Jazz-forever on upeaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiviniemi on kaikesta huolimatta hiukan aliarvostettu kotimaassaan. Mitä niitä vanhoja sanontoja profeetoista on? 🙂
Omana absoluuttisena urkusuosikkinani pysyy Karl Richterin albumi J.S.Bach: Orgelwerke Vol.2 (DG 139325). Minkäänlainen isänmaallisuus ei kyllä saa minuakaan metallia kuuntelemaan. Onhan Suomi tunnetusti maailmanmestari myös kusiaispesässä istumisessa, mutta rajansa masokismillakin…
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa Bachia !
Jos tähän musiikin alueeseen haluaa tutustua, kannattaa syventyä tähän: http://www.lahtiorgan.fi/
… mutta siellä on myös jazzia uruilla, mykkäelokuvien säestyksiä ym..
Valitettavasti koko konserttisarja loppuu tänään 16.8. Hollolan Vanhassa kirkossa.
Ilmoita asiaton viesti
Ovatpa jotkut julkaisseet paljon. Joko tuossa on kaikki Ellingtonin albumit?
Ilmoita asiaton viesti
Ei sinne päinkään. Arvelisin, että kaikki konserttiäänitykset mukaan lukien niitä on lähes 500. Suurin osa on tietenkin kokoelmia ajalta ennen lp:n keksimistä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei vissiin lapsien, lue aikuisten, lompakoilla ihan kauheasti levyjä ole osteltu. Teineillä saattaa jo olla muutama itse ostettu levy. Puhun nyt vain kahdeksankymmentäluvulta ammentavasta perspektiivistäni, Ensimmäisen kerran pääsin oikein kunnolla ostamaan levyjä, pääasiassa LPitä, vasta kun pääsin ensimmäiseen omaan asuntoni ja aloitin päivätyön opiskelun ohessa.
Ihan noin suurta määrää ei ole tullut vielä kasattua, mutta saattaa vaikuttaa myös se ettei julkaisuja suosimiltani muusikoilta ole vielä ilmestynyt yhtä runsaasti. Yrjänä & Co. alkaa tosin päästä jo yhtä kunnioitettaviin lukemiin. Arkeologiaa en harrasta juuri ollenkaan, mutta joitakin harvinaisempia on tullut ostettua heti tilanteen tullen, Rytmittömät, Galway etc. Tämän takia uskoni musiikin kiinteiden julkaisujen tulevaisuudesta on vielä vahva, onhan siinä jotain niin hienoa saada omistaa fyysinen taideteos.
Tähdenlentojen kiinteiden albumien myyntilukujen pieneneminen ei mielestäni ole kuin positiivinen asia. Luonnonvarojen käyttöönotto roskan julkaisemiseksi kun tulisikin olla haittaverollista.
Ilmoita asiaton viesti
Itse taidan viettää jouluna 50-vuotisjuhlaa levynostotaiteilijana. Alkuosassa uraa laadun ja määrän suhde oli ymmärrettävästi (vielä) tärkeämpää kuin aikuisena.
50 vuotta sitten lp maksoi 22 tai 24 markkaa. Se oli useimmille hyvin lähellä yhden päivän palkkaa. Nyt yli 50 vuotta sitten julkaistuja klassikkoja saa usein kymmenellä eurolla kymmenen. Kakarat tarvitsevat kuitenkin oppaan löytääkseen helmet joukosta.
Ilmoita asiaton viesti