Urputusta dekkareiden realismista

Etsiväromaaneista parhaat kuvaavat realistisesti myös henkilöiden iän ja heidän aikakautensa. Kommentoin vastaväitettä heti: joo joo – ovathan Holmes, Poirot ja Wolfe ihan kivoja, vaikka vanhenevatkin vähän hitaasti ympäristöön verrattuna.

Mutta syvemmin yhteiskuntaansa pureutuvat tietenkin Raymond Chandlerin Philip Marlowe ja Colin Dexterin Endeavour Morse.

Tarkkaan Chandlerinsa lukeneet tietävät, että kirjailija mainitsi Marlowen olevan Syvän unen tapahtumien aikaan 33-vuotias ja Pikkusiskon tapahtumien aikaan 42-vuotias. Hän on siis syntynyt melko tarkkaan 1903–06.

Marlowen tarinan jatkajista Robert B. Parker ja Benjamin Black ovat kirjoittaneet juuri sen ikäisestä miehestä. Nyt on kuitenkin ilmestynyt Lawrence Osbornen Marlowe-romaani Only to Sleep.

Only to Sleep on tunnelmaltaan varsin onnistunut Kalifornia-dekkari, mutta sen Marlowe on 72-vuotias vuonna 1988. Vuosikymmen on kadonnut.

Ymmärrän kirjailijaa. Toisaalta Reaganin kausi tarjoaa pohjatonta materiaalia sarkasmille; toisaalta Marlowe on esitettävä sen ikäisenä, että hänen voi realistisesti olettaa toimivan kuten toimii. Harmittaa kuitenkin realismiputken katkeaminen.

* * *

Outo suhde realismiin on myös äskettäin päättyneellä kotimaisella tv-sarjalla Keisari Aarnio. Jostain syystä ministereille, poliiseille, juristeille ja rikollisille on annettu esikuvaa muistuttavat nimimerkit. Sarjan jälkeen he kuitenkin ilmaantuvat julkisuuteen omilla nimillään ilmoittamaan, että juuri noin se meni.

Toimittajapäähenkilöt Passi ja Reinboth sen sijaan kuvataan alkuperäisnimillä, mutta heille on kehitetty täysin fiktiivisiä ihmissuhteita, joiden kuvaaminen vaikuttaa lähinnä ajantäytteeltä.

Erikoista ja epäloogista, mutta kaipa sankaritoimittajat ovat tämän käsittelytavan etukäteen hyväksyneet.