Elämästä on tullut science fictionia
Katselin tässä juuri suorana lähetyksenä hifiäänellä Berliinin filharmonikkojen juhannuskonsertin. Tai suurimman osan siitä: Rhapsody in Bluen panin talteen sillä välin kun vilkaisin toiselta kanavalta Italian ja Itävallan jalkapallo-ottelun ensimmäisen puoliajan.
Ei elämä tällaista voi olla. Muistan kyllä, että puoli vuosisataa sitten muutamat asimovit arvailivat tällaisen olevan joskus satojen vuosien kuluttua mahdollista.
Kouluaikoina pohdiskelin, että tällainen voisi olla mukavaa, mikäli se ei estäisi uimista ja saunomista samana päivänä. Tänään ei estänyt.
”Rhapsody in Bluen panin talteen sillä välin kun vilkaisin toiselta kanavalta Italian ja Itävallan jalkapallo-ottelun…”
– Tuo on tärkeä pointti: inhimillisen vastaanottokyvyn rajat. Voin ajatella seuraavani futista kuvaruudulta ja konserttia kaiuttimista samaan aikaan, koska ne tulevat erilaisina aistimuksina. Jos haluan molemmista ehjät elämykset kuvana ja äänenä, on minun tehtävä valinta joko – tai.
Itävallan tekemä kavennus tilanteeseen 2-1 oli syntytavaltaan jääkiekkotyyppinen; ruuhkatilanteessa tehty ohjaus, joka sattui viemään ”pelivälineen” (urheiluselostajien käyttämä ilmaus) maaliin ahtaasta välistä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuvaamasi tilanne on vielä kalpea aavistus siitä, mitä nykyaikana on olemassa. Kokeilin parisen viikkoa sitten luonamme käyneen tyttäreni ”VR” (virtual reality) kypärää ja sukelsin aivan toiseen todellisuuteen. Olin täysin kolmiulotteisessa maailmassa stereoäänineen jossain totaalisesti muualla ja ympäristöä sekä tapahtumia siellä pystyi tutkimaan eri suuntiin tarkkailemalla ja kuljeksimalla.
Monet asiat ovat sellaisia, jotka vielä muutamia vuosikymmeniä sitten olisivat kuulostaneet Science fictioniltä. Kun serkkujeni perhe muutti Australiaan vuonna 1969, niin he hävisivät kokonaan toiselle planeetalle eikä heitä ollut enää olemassa. Nyt voin suomalaisessa mustikkametsässä kulkiessani saada samaiselta serkulta Whatsupp viestin tai kuvallisen puhelun. Käsittämätöntä.
Ilmoita asiaton viesti
V. 1968 näin ensimmäisen kerran Avaruusseikkailu 2001:n ja siinä mies soittaa näköpuhelun perheelleen avaruusasemalta. Hyvin piti paikkansa – skypellähän soiteltiin jo pian tuon ajankohdan jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti