Euroopanmestaruuskisat ovat arvo sinänsä
Ennen olympiakisoja käytiin jonkin verran keskustelua siitä, onko urheiluapurahojen keskittäminen olympiakomitealle hälventänyt muiden kisojen mediamerkitystä. Nyt vaikuttaa selvältä, että on.
Keväällä ja kesällä suomalaiset uimarit ja yleisurheilijat saavuttivat loistavia tuloksia EM-kisoissa. Tokion kisoja selostettaessa niitä muistellaan kuin joitakin alkukarsintoja.
Ne olivat loistosaavutuksia ihan itsessään.
Lotta Kemppinen ja Nooralotta Neziri ymmärsivät loukkaantua ennen olympiakisoja, jotta kevään muistot eivät haalistuisi. Huonommin kävi vaikkapa Kristian Pullille ja Ari-Pekka Liukkoselle.
Kyllähän Pullin yhdeksättä sijaa näköjään hiukan arvostetaankin, mutta hänet pitäisi muistaa kevään pronssimitalimiehenä. Sillä tuloksella, 824, olisi saanut pronssia Tokiossakin. Voittajahan oli molemmissa kisoissa sama.
Ari-Pekka Liukkonen huipensi hienon uransa 50 metrin vapaauinnin euroopanmestaruuteen tavattoman hyvällä tuloksella 21,61. Kaikesta näki, että hän olisi halunnut lopettaa siihen. Ilmeisesti sponsorien ja stipendinvartijoiden vaatimuksesta piti kuitenkin lähteä räpiköimään Japaniin, vaikka ajatukset olivat jo muualla.
Matti Mattsson kasvoi kesällä lajissaan neljänneksi parhaasta eurooppalaisesta kakkoseksi, mikä on hienoa. Mutta Liukkonen on ollut tänä vuonna paraskin.
Jotenkin tuntuu siltä, että Pentti Nikulan, Juha Väätäisen, Pentti Kahman, Riitta Salinin, Jani Sievisen, Päivi Alafrantin, Janne Holmenin ja Jukka Keskisalon euroopanmestaruuksille ymmärrettiin antaa enemmän arvoa kuin nykyisille, kävipä silloin seuraavissa olympiakisoissa miten hyvänsä.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä ulkoratojen EM-kisoja on seurattu ja arvostettu enemmän kuin hallikisoja.
Ilmoita asiaton viesti
Päteekö uintiin myös 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Yleisurheilussa tuo on kyllä totta. Kuinka moni muistaa, että Markku Taskinen, Antti Loikkanen ja Ari Suhonen ovat euroopanmestareita?
Ehkä erityisesti ärsyttää, kun urheiluselostajillekin tulee yllätyksenä, että Mika Halvari on maailmanmestari.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta muistatko, kuka oli ensimmäinen suomalainen yleisurheilun maailmanmestari? (Olympiavoittajat ehkä julistettiin teknisesti myös maailmanmestareiksi, mutta en nyt tarkoita heitä.)
Ilmoita asiaton viesti
Itse muistan juhlineeni Päivärinnan Pekkaa vuonna 1973. Nehän olivat ensimmäiset maastojuoksun MM-kisat. Mariano Haro ja Rod Dixon hävisivät Lätsälle.
Eihän sitä Virenin ja Vasalan varjossa media osannut arvostaa.
Ilmoita asiaton viesti
Lätsä-Pekkaa, jota yleensä pidettiin iänikuisena suurkisojen epäonnistujana, juuri tarkoitin.
Ilmoita asiaton viesti
Maastojuoksuko yleisurheilua? Yleisurheilun ensimmäiset MM-kisatkin järjestettiin vasta vuonna 1983, ilman maastojuoksua.
Ilmoita asiaton viesti
Maastojuoksun MM-kisat järjesti IAAF (nykyisin WA), joka on yleisurheilun kattojärjestö.
Ilmoita asiaton viesti
Päivärinta on muuten yksi viidestä miehestä, jotka ovat päässeet Track and Field Newsin vuosittaisessa rankingissa kymmenen parhaan joukkoon neljässä eri lajissa. Jos visailu kiinnostaa, voisi kysyä, keitä ovat nuo neljä muuta. Vihje: kaikki ovat pitkähköjen matkojen juoksijoita, ja kaikki lienevät kansainvälisesti Lätsää tunnetumpia.
Ilmoita asiaton viesti
”… voisi kysyä, keitä ovat nuo neljä muuta.”
– Vieläkö pitkään pitää odotella oikeaa vastausta?
Ilmoita asiaton viesti
No okei, jos kukaan ei innostu arvaamaan: Gaston Roelants, Kipchoge Keino, Filbert Bayi, Said Aouita.
Ilmoita asiaton viesti
Roelantskin hävisi Lätsälle siinä MM-kisassa.
Ilmoita asiaton viesti
Jälkeenpäin on hävettänyt, että olin mukana esimerkiksi Risto Ulmalaa pilkkaamassa. Hän oli tietyssä vaiheessa paras meikäläinen kestävyysjuoksija, mutta ei menestynyt kansainvälisissä arvokisoissa ”virenmäisesti”. Kultamitaliharhoissaan yhä elänyt suomalaisyleisö (ja -media) syytti lajin parasta urheilijaansa epäonnistujaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin. Ulmalahan olisi nykyisiin 5000 ja 10.000 metrin juoksijoihimme verrattuna aivan ylivoimainen. Ulmala muistaakseni väitti myös ennätystensä olleen Suomen parhaat ilman kepulikonsteja saavutetut ajat; tiedä sitten tuosta.
Ulmala oli muuten parhaimmillaan 7. MM-kisojen vitosella. Nykyään tuollaista hehkutettaisiin vaikka kuinka.
Ilmoita asiaton viesti
Koska huippu-urheilu – kuten Uuden Suomen blogien lukijat ovat nähneet kymmeniä kertoja julistettavan – on joka tapauksessa tyhjänpäiväistä, on oikeastaan ihan sama, mitä kisoja arvostamme.
Aikoinaan kun lapseni olivat mukana yleisurheilussa tai jalkapallossa ihan harrastelijoina, tuli penkkiurheilutarve tyydytettyä melkeinpä heidän kisojaan seuratessa.
Jos haluaa iloisen mielen suomalaisten menestyksestä, voi etsiä sopivan näkökulman: esim. Raitanen oli esteiden paras eurooppalainen, siis oikeastaan Euroopan mestari.
Ilmoita asiaton viesti
Porttilan Kimmo teki muuten juuri eräänlaisen urheiluselostamisen ennätyksen. Koko 5 000 metrin loppusuoran ajan hän onnistui tulkitsemaan Cheptegein voittokulun ”Chelimon” suoritukseksi. Ärsytti siksikin, että pari Chelimoa tosiaan oli mukana.
Toivottavasti tämä mestariselostus uusitaan usein. Viime hetkillä Kimmo kertoi myös, että Sierra Nevadassa yksin harjoitteleva espanjalainen on ”Sierra Leonen munkki”…
Ilmoita asiaton viesti
Noo, suorassa lähetyksissä mokia tulee. Kaikki 70-luvulla penkkiurheilua harrastaneet muistavat Juha Jokisen legendaarisen selostuksen, kun Leo Linkovesi voitti maailmanmestaruuden. Kaikki katsojat näkivät, että Linkovesi alitti vaaditun ajan, mutta Jokinen sanoi, että ”ei ehtinyt” ja lähetys katkesi:)
Ilmoita asiaton viesti
Luin Kekkosen salaiset päiväkirjat (Timo J. Tuikka; löytyy myös Mellerin blogista viime vuodelta), ja niissä Urkki muistelee stadionin vihkiäiskisoja vuonna 1938:
Kenttäkuuluttaja Sulo Kolkka hihkaisi satasen päättyessä ”Tokazier voitti”, mutta tuloslistalta tuo juutalaisurheilija löytyi vasta neljäntenä. Sitä oli käytännön antisemitismi – harmittomimmillaan.
Vaikka Tuikan teos on fiktiota, on se rakennettu faktojen varaan. Hauska kirja!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Abraham_Tokazier
Ilmoita asiaton viesti
Joo, muistan ne sadasostakin: Linkoveden aika oli 1.23,08 mutta Juha luki naapuriradalta sadasosiksi 74. Hyvä selostus itse luistelusta kuitenkin.
Tämän vuoden Tokion kisoissa suomalaisselostajat ovat tehneet oikeasti anteeksiantamattomia virheitä, puhuen käsittämättömän usein jopa naapuriradan juoksijasta.
Muistan joskus aiemmin kommentoineeni: ”Ruutua seuraamalla asiantuntija voi tietysti pysyä perillä, mutta kai näkövammaisillakin urheilun ystävillä pitäisi olla joitakin oikeuksia?”
Nyt kai radion kattaus on ollut kiitettävä. Totta puhuen en ole seurannut.
Tottakai ymmärrän väsymyksen, aikaeron ja tekniikan sähläyksen, eikä varsinkaan Porttilan huumorissakaan vikaa ole. Monessakin mielessä tarkoitan vakavissani, että toivon monia uusintoja.
Ilmoita asiaton viesti
Yleisurheilun päätteeksi perjantaina klo 16.59 Petra toivotti katsojille mukavaa lauantai-illan jatkoa…
Selostukset kyllä tarkentuisivat jos selostettaisiin tallenteen päälle, mutta ehkä me emme kuitenkaan ihan sitä halua. Porttilakin on mokineen vallan sympaattinen selostaja, kun on aina iloisen innostunut ja yleistietous on hyvän yleistoimittajan tasoa.
Ilmoita asiaton viesti
Sori, mutta pakko on ihmetellä, eikö minkäänlaista ammattiylpeyttä ole selostajalla, joka ei vieläkään ole oppinut lausumaan niin yleisiä englanninkielisiä nimiä kuin Kerr ja Wightman.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaako muuten kukaan radioselostuksia Tokiosta 1991? Paavo Noponen ja Juhani Sipilä olivat aivan jäätävissä tunnelmissa ja selvästi toistensa inhokkeja. Vihainen kuittailu olisi ollut hupaisaa kuultavaa, ellei se olisi pilannut tunnelmaa täysin.
En tiedä miksi Yle päätti lähettää tuollaisen parin Japaniaan. Ehkä siksi että ukot olivat yleisurheiluselostuksen ykkösnyrkki. Tosin olisivat haluneet lyödä lähinnä toisiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tuota sanailua en muista seuranneeni, mutta tietyissä tilanteissa selostajien kehno ”kemia” todellakin välittyy. Ainakin Raimo Häyrinen viihtyi selostamossa parhaiten yksin, ja hänen työskentelynsä olikin parhaimmillaan hieno one-man-show.
Juhani Tamminen ihmetteli eräässä haastattelussa Juha Jokisen työtapaa jääkiekko-ottelussa, jota Jokinen selosti ja Tami asiantuntijana kommentoi. Roolituksena oli selostus pelin ollessa käynnissä, ja kommentointi katkojen aikana. Kun peli vihellettiin poikki, tömäytti Jokinen nyrkillä Tammisen polveen mukamas puheenvuoron vaihtumisen merkiksi.
Vuosia myöhemmin Tami kertasi tuota ottelua ja totesi, ettei Jokinen luottanut kokeneeseen kiekkomieheen ja leijonakapteeniin sen vertaa, että olisi uskonut tämän tunnistavan pelikatkon käsitteen! Ilmeisesti nyrkkiä oli tullut polveen useita kertoja.
Ilmoita asiaton viesti
Legendaarinen on myös Häyrisen ja Vode Raatikaisen selostus Kalevan kisojen kasisatasesta 1970-luvun lopulla. Jostain syystä Höyry antoi erittäin ”väsyneen” Raatikaisen selostaa matkaa toisen kierroksen takasuoralle, jolloin tuon legendan ääni vaikeni sen päivän osalta lopullisesti.
Tallensin tuon kasisatasen nuorena kloppina kasetille (punainen BASF LH Super), kun huomasin että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Vielä kun löytäisin sen…
Ilmoita asiaton viesti
Taidan muistaa tuon selostuksen (tai jonkin toisen samalta päivältä). Tavallisestikin hidas Vode sopersi: ee – miehet riisuvat verryttelypukujaan – e – miehet riisuvat – e – verryttelypukujaan – e – laukaus – e – kajahtaa – ee – miehet – ee – säntäävät matkaan (tuossa vaiheessa ensimmäinen kierros taisi olla kohta juostu).
Ilmoita asiaton viesti
”Verryttelypukuja ei ole riisuttu… (hiljaisuutta)… verryttelypuvut ON riisuttu…”
Ekan kierroksen jälkeen: Paunonen johtaa… NYT!
Selostus päättyi, kun takasuoralla : ”Paunonen johtaa noin kolmen metrin erolla.” Sitten Höyry hoiti kasisatasen maaliin.
Löytyispä tuo kasetti, se oli joskus illanistujaisten kohokohta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä yksi muistelo tuosta selostuksesta, johon sisältyy linkki, josta voi kuulla siitä joitakin sekunteja:
http://www.koivistoinen.net/pages/posts/vode_oerveltaeae3544.php
Ilmoita asiaton viesti