Lähellä todellisuutta

Matematiikka ei ole niin sanotusti empiirinen tiede vaan universaali kieli. Helppo sanoa, kunhan muistaa, että todellisuutta kielilläkin kuvataan.

Hero-kanavalta pääsee taas ensi sunnuntaina näkemään Matthew Brownin leffan The Man Who Knew Infinity. Dev Patel näyttelee siinä matemaatikko Srinivasa Ramanujania, mutta kiinnitän nyt huomiota Jeremy Ironsin esittämään G. H. Hardyyn, Ramanujanin opettajaan.

Hardyn nimi on nykyään tutumpi biologeille kuin matemaatikoille. Vain nimi, ei henkilö. Hän oli nimittäin toinen niin sanotun Hardy-Weinberg -tasapainon muotoilijoista.

Hardyn ja Weinbergin periaate sanoo käytännössä, että satunnaisesti pariutuvassa populaatiossa geenifrekvenssit säilyvät muuttumattomina sukupolvesta toiseen, jos mikään evoluutiotekijä ei vaikuta niihin.

Tämä on hyvä tietää, vaikka todellisuudessa tällaista tilannetta ei voi olla. Aina on valintaa, mutaatioita, ajautumista ja niin edelleen.

Onhan ihan hyvä osata laskea vaikka pallon pinta-ala tai tilavuus, vaikka palloja ei todellisuudessa ole. Nykyään se on helppoa, kun kaavan löytää verkosta sekunnissa kuka tahansa teistä, joka osaa lukea tämän jutun.

Kaavojen ja todellisuuden suhteessa riittää miettimistä. Itseäni askarruttaa eniten, kuinka paljon minkäänlaista käyttöä on Noam Chomskyn ajatuksella lajityypillisestä kielen kyvystä.

Fiksuna miehenä Chomsky ymmärtää niin biologisen kuin kulttuurisenkin evoluution, joten hän on viime aikoina joutunut kuvittelemaan erityisen mutaation, joka tuotti Homo sapiensille nykyisen kielen kyvyn, ehkä 80 000 vuotta sitten. Auttaako kuvitelma millään tavalla kielen kehityksen tutkimusta?