Peruutetaanko koko historia saman tien?
Dublinin Trinity College on päättänyt muuttaa pääkirjastonsa Berkeley Libraryn nimeä. Kaipa tämä oli vain ajan kysymys. Arvannette syyn: George Berkeley osallistui orjabisnekseen 1700-luvulla.
Kolme vuotta sitten Edinburghin yliopisto muutti David Hume Towerin nimen muotoon 40 George Square. Arvannette syyn: David Hume osallistui orjabisnekseen 1700-luvulla. Ketään ei tunnu kiinnostavan, että aukion nimen kunnioittamista George-kuninkaista ainakin kaksi ensimmäistä piti orjataloutta yhtä itsestään selvänä kuin Hume.
Berkeley ja Hume olivat 1700-luvun filosofien joukossa monessa mielessä niin vastakkaiset hahmot kuin inhimillisesti katsoen mahdollista: Berkeley oli piispa, Hume käytännössä ateisti. Molemmat kuitenkin edistivät empirismin asiaa.
Huvittaa ajatella, miten nämä kunnianarvoisat hahmot itse suhtautuisivat opinahjojen päätöksiin, jos pääsisivät aikakoneella niistä kuulemaan. Hume oli ääriliberaali termin kaikissa historiallisissa merkityksissä ja toteaisi varmaan: So it goes. Berkeley ehkä ihmettelisi, miksi juuri hänen nimensä on vanhentunut, kun koko oppilaitoksen nimi juontuu edelleen Pyhästä Kolminaisuudesta.
Jollekulle saattaisi näistä nimien muutoksista tulla mieleen, että Amerikka on kanseloinneissa yhtä jälkijättöinen kuin orjuuden poistamisessa. Maassa on kymmeniä Jefferson-nimisiä kaupunkeja. Orjanomistaja Washingtonin mukaan on nimetty jopa pääkaupunki ja kokonainen osavaltio.
Auta armias mitä tapahtuu, kun nykyajan yliopistohallinnoille kerrotaan orjuuden asemasta vaikka Platonin ja Thomas Moren utopioissa.
Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että Adam Smith vastusti orjuutta jo 1700-luvun lopulla kirjassaan Wealth of Nations.
Tosin hän perusteli kantaansa sillä, että ”orjat haluavat tehdä työtä niin vähän kuin mahdollista ja syödä niin paljon kuin mahdollista”. Hän oli sitä mieltä, että maksettu palkkatyö on kansantaloudellisesti tuottoisampaa.
Ilmoita asiaton viesti
Hassua – ja toisaalta verraten yhdentekevää. Kaliforniassahan on myös yksi Berkeley (joka äännetään [börkli] siinä missä piispa [baakli]; suvainnette hieman epätarkan tarkekirjoituksen).
Ilmoita asiaton viesti
Erityisen hassua on, että Kalifornian Berkeley, vaikka nykyään eri tavalla äännetäänkin, sai nimensä ihan samasta piispa George Berkeleystä.
University of California, Berkeley on yleismaailmallinen vasemmistoliberalismin symboli.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, tiedän mistä kaupunki sai nimensä; siksi otinkin sen esiin.
Ilmoita asiaton viesti
Voisi kysyä vaikkapa näin, että tuleeko urheilijasta suuri siksi että oli suuri jo syntymästä vai siksi, että ponnisteli tappioista voittoon?
Menneisyyden puhdistaminen häivyttämällä virheitä lisää samojen virheiden toistumisen todennäköisyyttä, virheiden tekijä ei ole epäonnistuja, mutta virheiden kieltäjä jatkaa typeryyttään eikä todennäköisesti tule saamaan koskaan arvostusta osakseen.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisiko selvittää, ketkä Suomeen tulleet maahanmuuttajat ovat orjakauppiassukua? Ja jos sellaisia löytyisi, niin entäs sitten?
Ilmoita asiaton viesti
Kehitys on kehitystä maapallolla. Melkein kaikki ihmistyypit ovat olleet orjuutettuja jossakin vaiheessa. Valkoisetkin. Valkoiset ihmistyypit eri maapallon kulttuureissa ovat rakentaneet infrastruktuuria eikä rakentaminen aina ole ollut viimeisimpien työsuojelulakien alaista työtä, jota ammattiyhdistykset varjelevat. Monien maapallolla käytyjen sotien myötä häviävä kansa on joutunut orjan asemaan.
Tummat ihmistyypit taitavat käyttää hyväksi valkoisten ihmistyyppien hyväntahtoisuutta määrittelemällä historiaa uudestaan. Omassa kirjoituksessani Kristillinen filosofia, jota esittelen 10.5.2023 Tiedetalolla klo 14:00, kirjoitan, että kun afrikkalaisten heimojen kansalaisia vietiin työntekijöiksi Amerikkaan plantaaseille, heistä on tullut urbaania kansalaisia Amerikkaan. Ei voitane todistella, mikä toisenlainen mahdollisuus olisi voinut olla. Afrikassa eli ennen tuota vaihetta useita hyvinkin sotaisia heimoja, joissa oli tärkeää pitää heimon ja kylän väkiluku melkein samana. Heimot olivat tottuneet tappamaan toisiaan. Vaikka meille sivistyneille ja usein kristityille ihmisille historia näyttäytyy melko julmanakin, siinä on myös selvä myönteinen kehitys. Nykyään, mikä on kaikessa tärkeintä, ihmiset suhtautuvat toisiinsa humaanisti ja sivistyneesti myös eri ihmistyyppien välillä. Näissä asioissa ei pidä provosoitua tai reagoida liikaa, koska sellainen saattaa aiheuttaa koston kierteitä.
Olen kirjoituksissani tuumaillut, että ihmislajin sisällä ei oikeataan enää tarvita rotu-käsitettä. Kun käsite rotu korvataan käsitteellä ihmistyyppi, koko rasismikeskustelu jää tarpeettomaksi. Tämä tulee vain hyväksyä kaikkien osapuolten, koska kaikilla maapallolle tulleilla ihmistyypeillä on ollut historiassa omat rasituksensa. Niistä selviämisestä pitäisi mieluummin olla ylpeä kuin rasittaa muita ihmisiä kärsimysten muisteluilla liikaa. Kehitys maapallolla ihmisten elämässä on ollut väistämätöntä kehitystä, eikä siinä pitäisi syyttelyllä olla sijaa.
Ilmoita asiaton viesti
Eli jos korvaat sanan ”rotu”, eli ”race” – ”rasiscm” sanalla ”ihmistyyppi”, eli ”humantype”, niin nyt entinen ”rasisti” onkin ”tyypisti” vaiko peräti ”humanisti?”
Luulen kyllä, että vain sana muuttuu, ongelmat jäävät.
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin ongelmia saattaa olla, mutta toivottavasti lievenevät sillä, että televisiossa ja muussa mediassa ei käytäisi henkilökohtaisuuksiin meneviä keskusteluja siitä, että voiko joku olla hyväksytty ihmistyypiltään tai muusta ulkonäköseikasta johtuen. Yleensä nopeissa kohtaamisissa ihmisten kesken, joissa on alettu puhua, että on tullut ”syrjityksi”, ei ole kyse edes ihmisen luonteesta, vaan vain ulkonäöstä. Miksi sen pitäisi olla kyseenalainen – eikö jokainen saa näyttää siltä, miltä näyttää. Oikeastaan suomalaisena valtaväestön valkoisena edustajana onkin melkein mahdotonta ”puolustautua” sellaista vastaan, että joku kokisi oman ulkonäkönsä haitalliseksi ja sen vuoksi tulee syrjityksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitat epäilemättä hyvää.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä näihin ulkonäköseikkoihin tulee asiattomuuksia, esimerkiksi väistyvä pääministeri oli monelle neula silmässä ilmeisesti siksi, ettei ”mahtunut perinteisen poliitikon raameihin”,jota Suomessa on varjeltu hyvin pitkään. Oli ilmeisesti ”liian nuori ja selkeästi viestivä.”
Ilmoita asiaton viesti
1800-luvulta lähtien niin biologiassa kuin yhteiskuntatieteissä populaatioajattelu on vähitellen korvannut tämän tyyppiajattelun. Kaikkia kristittyjä piirejä uutinen ei vielä ole tavoittanut.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkemme. Ei kauankaan tulevaisuudessa kun jonkinlainen revisio, siis paluuaalto taas koittaa lännen rannoille.
Ilmoita asiaton viesti
Kohta ne perustavat Totuuden Ministeriön, joka kirjoittaa historiaa uudelleen Uuskielestä voidaan hävittää ikävät sanat, kuten ”rotu”. Potilas pillastui, kun selitin hänelle, että tiettävästi intiaaneilla on paljon ADHD:tä. Saako muuten käyttää termiä ”savolainen”?
Ilmoita asiaton viesti