Sonny Rollins: 90 vuotta sinne tai tänne

Tenorisaksofonin jättiläinen Sonny Rollins täyttää 90 vuotta 7. syyskuuta 2020. On hänellä oikeatkin etunimet, ja on hän niistä välittänytkin sen verran, että kerran vaihtoi niiden järjestystäkin: Walter Theodoresta tuli Theodore Walter. Koko musiikkimaailmalle hän on kuitenkin 90-vuotiaanakin yhä Sonny.
 
Vielä kaksi vuotta sitten Sonny Rollins oli tosiaan pikkuveli. Isoveli, lääkäri ja säveltäjä Valdemar Rollins kuoli 93-vuotiaana marraskuussa 2018. Isoveljen itämerellinen etunimi on kai perua siitä, että osa äidin suvusta oli syntyjään Neitsytsaarten Hanseneja. Sonnyn tunnetuimpiin kuuluva kappale St. Thomas perustuu calypsosävelmään, jonka hänen äitinsä kuuli lapsena Karibialla.
 
Monenlaisista taustoista huolimatta Sonny Rollinsin tyyli ja asenne eivät olisi voineet kehittyä muualla kuin New Yorkin Harlemissa. Jo ensilevytyksissä soittokumppaneina olivat naapurin pojat Bud Powell, Fats Navarro, Jackie McLean, Miles Davis ja Thelonious Monk. Tenorisaksofonineuvoja sai lähikorttelin Coleman Hawkinsilta, mikä on vähän sama kuin saisi öljymaalausneuvoja Tizianilta.
 
Oman kulttuurinsa parhaiden edustajien keskellä kasvaneena Sonny törmäsi sitäkin rankemmin laajemman Amerikan rasismiin 50-luvulla. Vuonna 1958 levytetyn Freedom Suiten kansitekstiin hän kirjoitti:

”How ironic that the Negro, who more than any other people can claim America’s culture as his own, is being persecuted and repressed; that the Negro, who has exemplified the humanities in his very existence, is being rewarded with inhumanity.”
 
Nykyään Sonny pitää tapanaan muistuttaa, että Freedom Suite tehtiin jo pari vuotta ennen Max Roachin kuuluisaa Freedom Now Suitea.
 
Vuonna 1959 Sonny Rollins oli sekä nuorten tulokkaiden että oman oppi-isänsä Coleman Hawkinsin mielestä jazzin eturintaman kärkihyökkääjä, mutta juuri silloin hän vetäytyi keikoilta ja levytyksistä pariksi vuodeksi. Hän keskittyi harjoittelemaan New Yorkin kotinsa naapurissa Williamsburgin sillalla, ja paluulevyn nimeksikin tuli The Bridge.
 
Nykyään tuhannet Rollinsin musiikin ystävät ovat ilmoittautuneet kannattamaan hanketta sillan nimen muuttamiseksi Sonny Rollins Williamsburg Bridgeksi. Olkaa hyvä:
 
https://sonnyrollinsbridge.net/
 
Manhattanin Lower East Siden kortteliin, jossa Sonny silloin asui, on joka tapauksessa nyt kohonnut 15-kerroksinen talo nimeltä The Rollins. Moni ei muuten tiedä, että punk-ikoni, laulaja, kirjailija, näyttelijä Henry Rollinsin oikea nimi on Garfield ja hän otti taiteilijanimensä kunnioittaakseen Sonny Rollinsia.
 
Suomessa Sonny Rollins on tietenkin vieraillut usein. Vaikuttavimmat muistot liittyvät keikkaan Porin Riihikedon koululla heinäkuussa 1979. Jazzlevymarkkinat olivat tuolloin fuusion kyllästämät, ja Sonnyn konstailematon armoton suoruus tuntui virvoittavalta vedeltä. Tästähän jazzissa piti olla kysymys: laajojen kaarien piirtelystä improvisoiden välillä mitättömänkin materiaalin pohjalta. Tarkoitus oli kai soittaa kaksi settiä, mutta yleisö ei kerta kaikkiaan suostunut päästämään mestaria tauolle, joten Sonny soitti pari tuntia putkeen.
 
Paremmin kuin kukaan muu Sonny Rollins osoittaa usein todeksi jazzin perustotuuden: tärkeämpää kuin mitä soitetaan on miten soitetaan. On hän silti säveltänyt joitakin ikivihreitä jamistandardejakin: Airegin, Oleo, Doxy, Pent-Up House, Don’t Stop the Carnival.
 
Tällä vuosituhannella Sonny Rollins on tavallisesti tuottanut omat levynsä itse. Vielä 80-vuotiskonsertissaan hän oli priimakunnossa, mutta pian sen jälkeen lääkäri kielsi häneltä saksofoninsoiton. Kirjoittamista, puhumista ja uusien levyjen kokoamista vanhoista livetallenteista kukaan ei ole kieltänyt. Lokakuussa on odotettavissa trioalbumi vuoden 1967 Hollannin-keikoista.
 
Vähän epätoivoista olisi yrittää suositella ”muutamia” hyviä Rollins-levyjä, mutta tässä nyt muutamia välttämättömiä:
 
Worktime (1955, Prestige/OJC)
Sonny Rollins Plus 4 (1956, Prestige/OJC)
Tenor Madness (1956, Prestige/OJC)
Saxophone Colossus (1956, Prestige/OJC)
Way Out West (1957, Contemporary/OJC)
Sonny Rollins Vol.2 (1957, Blue Note)
A Night at the Village Vanguard (1957, Blue Note)
Freedom Suite (1958, Riverside/OJC)
Sonny Rollins and the Contemporary Leaders (1958, Contemporary/OJC)
In Stockholm (1959, Dragon)
The Bridge (1962, RCA)
What’s New (1962, RCA)
Our Man in Jazz (1962, RCA)
Sonny Meets Hawk! (1963, RCA)
The Standard Sonny Rollins (1964, RCA)
East Broadway Run Down (1966, Impulse)
Next Album (1972, Milestone/OJC)
The Solo Album (1985, Milestone)
Falling in Love with Jazz (1989, Milestone)
Here’s to the People (1991, Milestone)
This Is What I Do (2000, Milestone)
Without a Song: The 9/11 Concert (2001, Milestone)
Road Shows Vol.2 (2010, Milestone)
Road Shows Vol.4 (1979–2012, Milestone)
jpvuorela

Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu