Vanhuus ja viisaus?

Aluksi mietin, että pitäisikö tämä kirjoitus laittaa Vapaavuoron puolelle. Ehkä olisi pitänyt. Mutta kun ajattelen – ja se on asia jonka osaan, tai sitten en, niin päättelin: vanhuus ja viisaus, joten kukaan ei nyt voi sanoa minua vanhaksi? (Voi nyt sitten olla sanomatta kuitenkin koska täällä tämä nyt kuitenkin on).

Kaupasta äsken kun kotiin astelin, kävellen siis, niin ajattelin, ja osin jo mennessä, että ennen sanottiin: Kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa. Ehkä joskus niin olikin mutta tänä päivänä on sopimuksia joilla rajoitetaan sitä mitä sodassa saa tehdä. Ja rakkauttakin rajoitetaan koko ajan enemmän ja enemmän. 

Tarkoitan mm. sitä, että pikapuoliin jopa viheltämisestä tulee kiellettyä – tai pysyy se jossain määrin sallittuna: takapihalla yksin saa viheltää, ja porukassakin jos vaan kukaan ei ota siitä itteensä. Käsipäivää saa sanoa ensimmäistä kertaa kun jonkun näkee – sen jälkeen on parempi olla hipelöimättä.

Itse jouduin tässä taannoin todistamaan juurikin sitä kuinka sananlaskut, vanhat viisaudet, muuttuvat. Ennen muinoin saatettiin sanoa: Vaikeneminen on myöntymisen merkki. Vaan mitä tarkoittaa tänä päivänä se jos ihminen on hiljaa kun vaikka naapuri moikkaa? Se tarkoittaa: Pidä nyt JUMALAUTA se turpas kiinni. Ja jos et sitä ymmärrä, koska olet vanha ja   [poistettu] niin toisen kerran kun sanot niin tulee [poistettu tämäkin].

Juu – maailma muuttuu, minä en, vai muuttuisinko sittenkin?

JuhaniVehmaskangas

"perushullu professori"(?) mielipiteeni ovat kummallisia. <a href="http://www.vehmaskangas.fi" title="http://www.vehmaskangas.fi">http://www.vehmaskangas.fi</a> <a href="mailto:jussinposti@dlc.fi">jussinposti@dlc.fi</a>, p.045-2345936

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu