Trendilinja sopisi kyllä minulle

YLEn uutisten mukaan suomalaisten pitäisi ennakkoluulottomammin maistella uusia makuja, uusia ruokia. Suomalaisten pitäisi, ja pitää, tulevaisuudessa syödä vähemmän lihaa ja enemmän vihanneksi ja sieniä. Uuden ruokatrendin tulisi olla jokaisen ulottuvilla ja noudatettavissa.

Minulle tuo ainakin sopisi vallan hyvin. Jo nytkin pyrin välttämään ainakin punaista lihaa, ja riisiä, sekä juustoa, kaikkia noita niiden aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen vuoksi – vaikken olekaan täysin vakuuttunut siitä, että kasvihuoneilmiö johtuisi kovinkaan suurelta osin noiden tuotteiden CO2-päästöistä.

Maapallon lämpenemiseenhän on muitakin syitä. Kuten maapallon radan muutos. Rata kun ei ole ellipsi vaan siihen vaikuttaa mm. se missä muut planeetat sijaitsevat. Siihen vaikuttanevat myös pimeä aine ja pimeä energia. Jonkinlainen vaikutus lienee silläkin, että aurinko on tänä päivänä suurempi kuin silloin kun minä synnyin.

Mutta en toki täysin lähde kiistämään sitä, etteikö hiilipäästöillä olisi vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Näkemykseni on myös, että vähemmän (punaista) lihaa sisältävä ruoka on terveellisempää. Siksi olenkin suurelta osin valmis omalta osaltani hyppäämään mukaan vähäpääsöisemmän trendiruoan syömiseen – kunhan ei ole turhan kallista. Sirkkoja maistan heti kun mahdollista.

JuhaniVehmaskangas

Mielipiteeni ovat kummallisia(?). Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja. ”proffa” ja ”kekkonen”. @JuhaniVehmaska1 - jussinposti@dlc.fi p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu