Olen varsinainen monitoimimies?

Vapaa-aikana, jota minulla on ollut – ja on yhä, paljon, auttelen mielelläni ihmisiä.

Tänään olen toiminut putkimiehenä ja sähkömiehenä tutuille. Vaikka minulla onkin koulutus vain toiseen hommaan.

Mistä tulikin mieleeni, että kerran kun kävin eräälle naapurille TV:n virittämässä ja hän sitten kysyi hintaa niin vastasin: "En kehtaa noin pienestä hommasta sataa euroa enempää veloittaa."

Olen vuosikymmeniä toiminut myös asiamiehenä. Yksi merkittävä seikka, että tuolle tielle aikoinaan ajauduin on ollut sillä, että opiskellessani, olikohan vuonna 1998, Porin korkeakouluyksikössä, sain hyvän neuvon eräältä tunnetulta ihmisoikeusjuristilta. Myöhemmin olin niin rohkea, että uskalsin samantyyppisissä asioissa kysyä jopa erään yliopiston professorin mielipidettä, ja mielellään hän aina minuakin neuvoi.

Tänään kävin poliisilaitoksellakin. Kävi kuten edelliselläkin kerralla… todettiin, että poliisilla olisi minulle käyttöä, datanomi kun yhdeltä koulutukseltani olen. Englantiakin jouduin poliisilaitoksella tänään puhumaan. Tai ei se pakko olisi ollut mutta puhuin kuitenkin: "next… next." Että sellainen päivä 🙂

Ei kysyvä tieltä eksy – paitsi ehkä minä joskus. Tai ehkä se johtuu siitä, että olen huono pyytämään apua. Minä kun olen sentyyppinen ihminen, että "minun pitää" itse osata ja ehtiä kaikki tarpeellinen. Ei aina hyvä, ei lainkaan.

JuhaniVehmaskangas

Mielipiteeni ovat kummallisia(?). Monenlaisessa mukana ollut taustavaikuttaja. ”proffa” ja ”kekkonen”. @JuhaniVehmaska1 - jussinposti@dlc.fi p.045-2345936 - www.vehmaskangas.fi Anonyymi PALAUTE: http://www.vehmaskangas.fi/Ratkaisuja/palaute_US.html

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu